Kaupallinen yhteistyö: Keittiömaailma, Ylämaan Graniitti & Cosentino
Meidän keittiöremontti on vihdoin pitkän odotuksen jälkeen täysin valmis. Kuten olen Instagramin puolella jo hieman valoittanutkin, niin remontti ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, vaan matkaan tuli mutkia yksi toisensa jälkeen. Ilmeisesti kun kerran menee pieleen, niin sitten koko homma lähtee väärille raiteille ja huono onni seuraa oikein urakalla! Sellaista se remppaaminen joskus on. Nyt kolmen kuukauden jälkeen keittiö on kuitenkin vihdoin ja viimein valmis, joten lopputulos kyllä lopulta palkitsee. Keittiöstä tuli juuri sellainen kuin haaveilimmekin, ihan meidän unelmien keittiö! Muistinvirkistykseksi voitte kurkata täältä, miltä keittiö näytti alunperin ennen remonttia.
Toiveissa meillä oli tosiaan kokonaan yläkaapiton keittiö greigen sävyisenä ja kauniilla klassisilla peiliovilla. Näiden toiveiden mukaan lähdimme suunnittelemaan keittiötä yhdessä Keittiömaailman ja suunnittelijamme Maarit Vettenrannan kanssa. Päädyimme Keittiömaailmaan mm. kilpailukykyisen hinnan ja palvelun takia, osassa kiertämistämme keittiöliikkeistä kun emme juurikaan saaneet edes palvelua tai saaneet koskaan vastausta sähköpostiin. Keittiömaailman myymälä löytyi vielä sopivasti meidän läheltä Runeberginkadulta!
Sävy & ovimalli
Maarit sai hyvin toiveistamme kiinni ja löysimme valikoimasta kauniit simppelit Minea -peiliovet sekä yksinkertaiset kultaiset lankavetimet. Sävyä pähkäilimme pitkään ja loppumetreillä meillä oli kaksi vaihtoehtoa, joista lopulta valitsimme sävykoodin NCS S2005-Y20R, joka ei siis ollut mikään valmis sävy Keittiömaailmalta. Kuulin kuitenkin, että suuren kysynnän vuoksi tämä on itse asiassa tulossa Keittiömaailman vakiovalikoimaan sävynimellä Hiekka! Todella moni onkin jo kysynyt sävyn perään Instagramissa, enkä ihmettele, sillä sävy on todella kaunis. Jännitettiin tosi paljon miltä se tulee lopulta näyttämään luonnossa, mutta ah tämä on aivan täydellinen greigen sävy. Se saattaa kuvissa näyttää aina vähän erilaiselta siihen osuvan valon mukaan, mutta luonnossa tämä ei taita yhtään punaiseen kuten joissain näissä kuvissa vastapäisen talon heijastaessa väriä iltapäivän auringossa.
Runko & kodinkoneet
Pohjaratkaisu mukaili aiempaa keittiötä, eli tuo reilu viisi metriä pitkä päätyseinä tehtiin alakaappeja sekä oikealle seinustalle korkeat kaapit samalla ovimallilla. Vanhaan keittiöön poiketen yläkaapit jätettiin tosiaan kokonaan pois ja tykätään niin paljon tästä pelkistetystä ja keveästä ilmeestä. Säilytystilaa on kuitenkin runsaasti! Vanhan keittiön runko ei oikein palvellut meitä ja monien kapeiden laatikoiden sijaan halusimme ennemmin selkeän, yhteneväisen linjan. Nyt tässä uudessa keittiössä esimerkiksi aterinlaatikko on kuitenkin ratkaistu niin, että ylälaatikon sisällä piilossa on kapea vetolaatikko. Yleisilme on rauhallisempi, mutta käytännöllisyydestä ei ole kuitenkaan tarvinnut tinkiä! Myös oikeassa reunassa on oven takana kaksi laatikkoa. Uuden rungon myötä pystyimme tosiaan jättämään yläkaapit pois ja huomioimaan laatikostoissa integroidun liesituulettimen vaativan tilan.
Korkeiden kaappien keskellä on integroitu jääkaappi. Olen aina haaveillut integroidusta jääkaapista, ihanaa kun kodinkoneet eivät pomppaa esiin, myös astianpesukone on integroitu. Kaikki kodinkoneet valitsimme Siemensiltä, joka on tuttu ja hyväksi todettu valmistaja jo ennestään. Ainoastaan liesi integroidulla liestuulettimella tuli muualta, mutta siitä kerron teille vielä lisää omassa postauksessaan yhteistyössä Savon kanssa (Bora Pure on ollut kyllä kaikkien kehujen arvoinen!). Muihin kodinkoneisiin vielä palatakseni, ehkä yksi parhaista ratkaisuista oli valita Siemensin uunimikro. Näin säästimme tilaa korkeista kaapeista (jossa mikro sijaitsi aiemmin) ja onhan tuo nyt kätevää, kun yksi laite ajaa kahden asian! Iso suositus uunin ja mikron yhdistelmälle, jos on ollut sellainen harkinnassa.
Taso & allas
Keittiön ehdoton kruunu on tämä upea Cosentinon Dekton -taso, joka valmistetaan posliinista, lasista ja kvartsista ja on Ylämaan Graniitin työstämä sekä asentama. Sävyksi valitsimme Bergenin, jossa ihastuttiin paitsi tähän marmoria muistuttavaan juovikkaaseen kuvioon, niin myös sen mielettömän kauniiseen kiiltoon. Meillä oli myös mattaisesta tasosta mallipala, mutta kiillotettu oli ehdottomasti enemmän meidän juttu. Tason paksuus on perus 20 mm. Dekton on ollut aivan älyttömän hyvä materiaali, nyt jo parin kuukauden käyttökokemuksella uskallan kehua tämän maasta taivaisiin. Paitsi että taso on järjettömän kaunis, niin se on myös äärimmäisen kestävä ja helppohoitoinen. Pinta kestää kuumaa, eli sille voi huoletta laskea astiat suoraan uunista, se ei myöskään helpolla naarmuunnu. Lisäksi tasosta on helppo puhdistaa kaikki tahrat – on tullut testattua niin punajuurta kuin punaviiniä ja kahviakin, ja kaikki tahrat lähtevät helposti pois vaikka niitä ei heti putsaisi. Tällainen huolettomuus ja helppohoitoisuus sopii meille erinomaisesti!
Perinteisen välitilan sijaan tasoa nostettiin taustaseinälle ja tykkään tästä lopputuloksesta ihan hurjasti. Korkeutta on moni kysynyt (muistan miten itsekin pähkäiltiin sen kanssa pitkään) ja alunperin meillä oli 15 cm. Jouduimme kuitenkin putkiliikkeen aiheuttaman halkeaman (kuten todettua tässä on tullut vastaan kaikenlaista) takia vaihtamaan tason kauttaaltaan, niin tämä uuden tason nosto tulikin Ylämaan Graniitilta epähuomiossa 18 cm korkeana. Ei kuitenkaan jaksettu enää lähteä vaihtamaan tasoa, mutta hyvin toimii tuo 18 senttiäkin! Myös altaan otimme Ylämaan Graniitilta, valitsimme Franke Kubus KBG 110-50 -komposiittialtaan mustana ja tasoon integroituna. Tämä musta väri oli kyllä erinomainen valinta – se on huomattavasti armollisempi tahroille kuin alunperin miettimämme valkoinen ja toisaalta se myös sitoo keittiön muut yksityiskohdat yhteen.
Sellainen on meidän uusi keittiö! <3 Kyllä täällä kelpaa kokkailla ystävien kanssa, ollaan todella onnellisia lopputuloksesta :) Tilasimme Keittiömaailmalta saman remontin yhteydessä myös eteiseen kaapistot samoilla greigen sävyisillä peiliovilla, ne esittelen Instagram Storyjen puolella! Ihanaa kun on yhtenäinen fiilis eteisessä ja keittiössä ja nuo peiliovet sopivat sinnekin ihan täydellisesti.