Category Archives: Lifestyle

Toimistoterkut

Ihana miten teiltä tuli palautetta viime postaukseen, että blogien lukeminen edelleen kiinnostaa <3 Sain siitä uutta boostia sen suhteen, että todellakin haluan yhä päivittää tätä! Tavoitteena siis, ettei nyt ainakaan tulisi tuollaista parin kuukauden taukoa mitä aiemmin :’D Kaiken nopean median ohella sitä itsekin kaipaa jotain muuta sisältöä, minkä äärelle pysähtyä. En ole muuten itse vieläkään TikTokissa, siis en edes omista koko sovellusta puhelimessa. Olen kunnon muinaisjäänne tämän suhteen, haha! Aiemmin olen vannonut etten tule koskaan sovellusta lataamaan, mutta nyt olen kyllä viime aikoina miettinyt, pitäisikö sittenkin? Jos ensin lataisin ja vähän haistelisin meininkiä, josko tuntuisi omalta tehdä sinne jotain sisältöä itsekin. Se tuntuisi toisaalta fiksulta myös sen suhteen, mitä syksyinen Instagram-tilin katoaminen opetti, että olisi hyvä olla myös jokin toinen kanava (tämän blogin lisäksi), minkä avulla tavoittaisi seuraajat.

Toimisto3 Toimisto4

Rupesin höpisemään TikTokista, mutta eipä minulla tässä mitään sen suurempaa agendaa ollutkaan kuin vaan kertoa kuulumisia. Kirjoittelen tätä paraikaa toimistolta käsin, kävin lähistöllä aamiaistapahtumassa ja nappasin kotoa lähtiessä läppärin mukaan, että voisin tulla tähän tekemään hommia pariksi tunniksi. Sain juuri sähköposteja hyvin purettua ja tämän postauksen julkaisemisen jälkeen jatkan matkaa kotiin, niin ehdin nähdä vielä tytön ennen kuin Anton menee hänen kanssa muskariin. Iltapäivällä saadaan äiti ja isä meille kylään kahville ja illalle ei ole mitään suunnitelmia. Puurot, iltakylvyt ja omaa tai yhteistä aikaa sohvalla – ihan sitä tavallista perusarkea <3 Se onkin parasta!

Toimisto1 Toimisto2

Toimistolla päällä tänään – syksyllä ostamani &Other Storiesin harmaat housut ja Balmuirilta viime vuonna saatu valkoinen kashmir-pooloneule. Kierrätän kyllä vastaavia asuja päivästä toiseen, aina pooloneule ja farkut tai housut! Ihanaa kyllä kun kevät lähestyy ja pääsee käyttämään vaatekaappia taas vähän monipuolisemmin, kun ei tarvitse aina miettiä että missä asussa tarkenee, millä kengillä pysyy pystyssä liukkailla kaduilla tai mitä taivaalta milloinkin sataa. Ajattelin, että voisin myös tehdä jonkin kevätinspiraatio -postauksen, jos sellaiselle olisi kiinnostusta?

Nyt pistän tavarat kasaan, koneen kiinni ja lähden kotiin päin! Poikkean matkalla jonkin leipomon kautta, niin on jotain herkkua kahvin kanssa äidille ja isälle. Ihanaa päivää teille!

Tammikuun parhaat

Hei ja ihanaa helmikuun alkua! Tammikuu on vihdoin selätetty, se tuntuu kyllä joka vuosi ihan mahdottoman pitkältä kuukaudelta. Ajattelin nyt uuden kuukauden startattua koittaa palata myös tänne blogin pariin – juuri joku sieltä kyseli että en kai ole lopettanut bloggaamista. En suinkaan, mutta aika on vain ollut niin kortilla liikkuvaisen ja aktiivisen lapsen myötä ja Instagramin päivittäminen on aina hieman helpompaa ja nopeampaa. Nyt myös kun Anton on ollut vanhempainvapaalla, niin olen halunnut paljon keskittyä myös yhteiseen aikaan perheenä. Ei sillä, että sitä aikaa olisi mitenkään yllinkyllin hänen palattuaan töihin, päinvastoin hahah kun jään tytön kanssa kaksin kotiin. Onneksi vaikuttaa kuitenkin siltä, että saataisiin lastenhoitoapua kerran pari viikossa, niin pystyn tekemään niinä päivinä töitä :)

Tästä tuli nyt pitkä alkuhöpöttely, mutta tarkoitukseni kuitenkin oli tulla jakamaan pieni lista tammikuun parhaista. Inspiroiduin Sara Parikan postauksesta – ihana muuten miten aktiivisesti Sara edelleen päivittää blogiaan! Täytyy ehdottomasti ottaa hänestä inspiraatiota ja päivitellä ihan peruskuulumisia itsekin enemmän :) Ja pian on toki aika kirjoittaa myös 9kk kuulumisia vauvan kanssa. Nyt kuitenkin ajaudun taas sivuraiteille, palataan siis siihen listaukseen – tässä satunnaisia tammikuun parhaita!

Blogi3

Tammikuun paras…

ÄänikirjaJani Toivolan Pantteri ja minä. Ruvettiin pienen tauon jälkeen taas kuuntelemaan äänikirjoja iltaisin ennen nukahtamista ja tämä Jani Toivolan kirja oli täydellistä hyvän mielen kuunneltavaa ennen yöunia. Huomasin koko ajan vaan hymyileväni ja hymähteleväni kirjalle! Se on kokoelma Jani Toivolan Instagramissa julkaisemia pieniä tekstejä heidän elämästään lapsen kanssa. Niitä kuunnellessa mietin, että olisipa varsinkin lapsen hieman vielä kasvaessa ja esimerkiksi puheen tullessa kuvioihin ihana kirjoittaa tällaisia pieniä hetkiä ja lapsen hellyyttäviä sanomisia itsekin ylös.

MeikkituoteSENSAI Lash Volumiser -ripsiväri. Niin pitkään etsin uutta lempiripsiväriä edellisen lopetetun tilalle, kunnes lopulta kokeilin monien hehkuttamaa SENSAIn Lash Volumiser -ripsaria. Sain sen alunperin testiin, mutta sittemmin ostin uuden purkin itse. Se on toiminut omille ripsilleni tosi hyvin – tuuheuttaa, pidentää, ei tartu luomiin ja lähtee lämpimällä vedellä pois. Aivan loistava, ei ihme että tämä on niin kehuttu!

Tekeminen lapsen kanssaMuskari. Meillä alkoi tammikuussa muskari tytön kanssa! Meiltä tosin jäi heti alkuun kaksi kertaa väliin kun oltiin kipeinä, mutta kiva päästä starttaamaan tällainen uusi viikottainen harrastus.

RuokaShanghai tacot. Tein joulukuun lopulla yhteistyön Valion kanssa, jossa reseptinä oli Shanghai tacot ja sen jälkeen niitä on tehty meillä monesti viimeisen kuukauden aikana! Aivan super hyvä resepti ja niin helppoja tehdä. Resepti löytyy Instagramistani täältä.

TV-sarjaFirefly Lanes. Olen katsonut aika vähän sarjoja viime aikoina, eikä meillä ole ollut hetkeen mitään tosi hyvää yhteistäkään sarjaa katsottavana (viimeksi The White Lotuksen toinen kausi). Itsekseni katsoin kuitenkin Firefly Lanesin tokan kauden ja tykkäsin kyllä siitä, sellaista kivan kevyttä katseltavaa iltoihin! Mitä TV-sarjoja te olette katsoneet viime aikoina?

Palvelu Siivooja. Meillä kävi tammikuussa ensimmäistä kertaa siivooja ja vitsit olen ikuisuuden haaveillut siitä. Miten ihanaa oli tulla kotiin, kun joka nurkka oli puhtaana! Patinoitunut messinkihanakin kiilsi kiillotuksen jäljiltä. Siivooja rupeaa käymään meillä kerran kuussa ja tästä maksaa kyllä niin mielellään – on helpompi myös ylläpitää siisteyttä, kun joku ammattilainen tekee sen kerran kuussa kunnolla.

TyöjuttuUusi toimisto! Kävin tammikuussa ekaa kertaa meidän uudella toimistolla, olin loppuvuoden pois toimistoporukasta kun halusin keskittyä aikaan lapsen kanssa, mutta nyt olen jälleen mukana ja meillä onkin uudet upeat toimistotilat. Siellä todellakin kelpaa viettää aikaa ja vielä kun on ihania tyyppejä siellä seurana! Tylsästi vaan sairastettiin pari viikkoa tammikuusta niin en päässyt kuin kerran toimistolle, mutta toivottavasti nyt pysytään terveinä!

Huhtikuussa…

Huhtikuu1

…pitäisi laittaa lastenhuonetta valmiiksi. Suurimmilta osin siellä onkin jo valmista, kun Antonin työpiste on saatu siirrettyä alkoviin, joten kyllä se nyt jo näyttää huomattavasti enemmän lastenhuoneelta kuin työhuoneelta! Sänky on jo koottuna vauvaa varten ja vaipanvaihtolipaston laatikot odottavat pikkuruisia suloisia vaatteita. Pitääkin kohta ryhtyä pyykkäämään, tänään haetaan Ikeasta kaikenlaisia säilytyslaatikoita niin saadaan pian vaatteet organisoitua.

…alkaisi toivottavasti kohta jo ne keväisemmät kelit. Viime päivien lumisateet ovat meinanneet viedä kaiken uskon ja toivon kevään saapumisesta, hahah. Kyllä se sieltä kuitenkin lopulta tulee, ennemmin tai myöhemmin!

…meillä on vielä yksi staycation edessä, kuten mainitsinkin viime postauksessa. Viikonloppuna mennään testaamaan Lapland Hotels Bulevardi, en malta odottaa että pääsee saunomaan hotellihuoneessa ja nauttimaan kovasti kehutusta aamupalasta!

…vietetään pääsiäistä, tosin kauheasti mitään ohjelmaa meillä ei sen varalle kyllä ole. Pitkäperjantaina nähdään ystäviä porukalla ja vietetään iltaa, mutta muuten ollaan varmaan vaan rennosti kotosalla. Haluaisin kokeilla tehdä lammaspastaa Blancon ohjeella, söin sitä Turussa viime kesänä ja resepti on jäänyt mieleeni.

…haluaisin käydä leffassa, en edes muista koska olisin viimeksi käynyt! Kiinnostaisi nähdä uusi JVG:stä kertova leffa.

…mulla alkaa virallisesti äitiysvapaa! Yrittäjä kun olen, niin työt eivät toki seisahdu siltä istumalta kun äitiysvapaa starttaa vaan jonkin verran töitä on kyllä vielä loppukuulle, mutta sitten hiljennän tahtia toukokuuta kohden. Kesällä teen vaan yksittäisiä työjuttuja, niin voi keskittyä tutustumaan uuteen perheenjäseneen ja nauttimaan uudesta arjesta perheenä <3

…aion ottaa ilon irti kaikista ihanista hemmottelujutuista ja käydä nyt viimeisinä viikkoina esimerkiksi kasvohoidossa ja raskaushieronnassa. Tänään onkin juuri kasvohoidon vuoro!