Tammikuun parhaat

Hei ja ihanaa helmikuun alkua! Tammikuu on vihdoin selätetty, se tuntuu kyllä joka vuosi ihan mahdottoman pitkältä kuukaudelta. Ajattelin nyt uuden kuukauden startattua koittaa palata myös tänne blogin pariin – juuri joku sieltä kyseli että en kai ole lopettanut bloggaamista. En suinkaan, mutta aika on vain ollut niin kortilla liikkuvaisen ja aktiivisen lapsen myötä ja Instagramin päivittäminen on aina hieman helpompaa ja nopeampaa. Nyt myös kun Anton on ollut vanhempainvapaalla, niin olen halunnut paljon keskittyä myös yhteiseen aikaan perheenä. Ei sillä, että sitä aikaa olisi mitenkään yllinkyllin hänen palattuaan töihin, päinvastoin hahah kun jään tytön kanssa kaksin kotiin. Onneksi vaikuttaa kuitenkin siltä, että saataisiin lastenhoitoapua kerran pari viikossa, niin pystyn tekemään niinä päivinä töitä :)

Tästä tuli nyt pitkä alkuhöpöttely, mutta tarkoitukseni kuitenkin oli tulla jakamaan pieni lista tammikuun parhaista. Inspiroiduin Sara Parikan postauksesta – ihana muuten miten aktiivisesti Sara edelleen päivittää blogiaan! Täytyy ehdottomasti ottaa hänestä inspiraatiota ja päivitellä ihan peruskuulumisia itsekin enemmän :) Ja pian on toki aika kirjoittaa myös 9kk kuulumisia vauvan kanssa. Nyt kuitenkin ajaudun taas sivuraiteille, palataan siis siihen listaukseen – tässä satunnaisia tammikuun parhaita!

Blogi3

Tammikuun paras…

ÄänikirjaJani Toivolan Pantteri ja minä. Ruvettiin pienen tauon jälkeen taas kuuntelemaan äänikirjoja iltaisin ennen nukahtamista ja tämä Jani Toivolan kirja oli täydellistä hyvän mielen kuunneltavaa ennen yöunia. Huomasin koko ajan vaan hymyileväni ja hymähteleväni kirjalle! Se on kokoelma Jani Toivolan Instagramissa julkaisemia pieniä tekstejä heidän elämästään lapsen kanssa. Niitä kuunnellessa mietin, että olisipa varsinkin lapsen hieman vielä kasvaessa ja esimerkiksi puheen tullessa kuvioihin ihana kirjoittaa tällaisia pieniä hetkiä ja lapsen hellyyttäviä sanomisia itsekin ylös.

MeikkituoteSENSAI Lash Volumiser -ripsiväri. Niin pitkään etsin uutta lempiripsiväriä edellisen lopetetun tilalle, kunnes lopulta kokeilin monien hehkuttamaa SENSAIn Lash Volumiser -ripsaria. Sain sen alunperin testiin, mutta sittemmin ostin uuden purkin itse. Se on toiminut omille ripsilleni tosi hyvin – tuuheuttaa, pidentää, ei tartu luomiin ja lähtee lämpimällä vedellä pois. Aivan loistava, ei ihme että tämä on niin kehuttu!

Tekeminen lapsen kanssaMuskari. Meillä alkoi tammikuussa muskari tytön kanssa! Meiltä tosin jäi heti alkuun kaksi kertaa väliin kun oltiin kipeinä, mutta kiva päästä starttaamaan tällainen uusi viikottainen harrastus.

RuokaShanghai tacot. Tein joulukuun lopulla yhteistyön Valion kanssa, jossa reseptinä oli Shanghai tacot ja sen jälkeen niitä on tehty meillä monesti viimeisen kuukauden aikana! Aivan super hyvä resepti ja niin helppoja tehdä. Resepti löytyy Instagramistani täältä.

TV-sarjaFirefly Lanes. Olen katsonut aika vähän sarjoja viime aikoina, eikä meillä ole ollut hetkeen mitään tosi hyvää yhteistäkään sarjaa katsottavana (viimeksi The White Lotuksen toinen kausi). Itsekseni katsoin kuitenkin Firefly Lanesin tokan kauden ja tykkäsin kyllä siitä, sellaista kivan kevyttä katseltavaa iltoihin! Mitä TV-sarjoja te olette katsoneet viime aikoina?

Palvelu Siivooja. Meillä kävi tammikuussa ensimmäistä kertaa siivooja ja vitsit olen ikuisuuden haaveillut siitä. Miten ihanaa oli tulla kotiin, kun joka nurkka oli puhtaana! Patinoitunut messinkihanakin kiilsi kiillotuksen jäljiltä. Siivooja rupeaa käymään meillä kerran kuussa ja tästä maksaa kyllä niin mielellään – on helpompi myös ylläpitää siisteyttä, kun joku ammattilainen tekee sen kerran kuussa kunnolla.

TyöjuttuUusi toimisto! Kävin tammikuussa ekaa kertaa meidän uudella toimistolla, olin loppuvuoden pois toimistoporukasta kun halusin keskittyä aikaan lapsen kanssa, mutta nyt olen jälleen mukana ja meillä onkin uudet upeat toimistotilat. Siellä todellakin kelpaa viettää aikaa ja vielä kun on ihania tyyppejä siellä seurana! Tylsästi vaan sairastettiin pari viikkoa tammikuusta niin en päässyt kuin kerran toimistolle, mutta toivottavasti nyt pysytään terveinä!

6 thoughts on “Tammikuun parhaat

  1. Ihanaa jos alat päivitellä enemmän kuulumisia myös tänne blogin puolelle <3 seuraan myös instassa, mutta en ole sen jujua löytänyt kun pidän enemmän blogeista :) ehkä en vaan jaksa sitä tulvaa kaikkea ylimääräistä :D

    1. Ihanaa että täältä löytyy yhä blogia lukevaa porukkaa! 😍 Niin moni kun suosii yhä nopeampia medioita, joten kiva että blogi edelleen kiinnostaa ☺️

  2. Hei ihan superihanaa, kun postasit pitkästä aikaa! :) Tätä oli kiva lukea, harmi että blogit on nykyään niin hiljentyneet. Olen yrittänyt omaani pitää aktiivisena ja just kirjoitin samantapaisen postauksen! Ennen tein tällaisen kuukauden parhaat -postauksen joka kuukausi, joten päätin ottaa siitä haasteen tälle vuodelle!

    1. Ihana Katri! 💗 Ja hei täytyy käydä lukaisemassa myös sun tammikuun lempparit 😍 Tosi kiva idea tuo että tekisi näitä aina joka kuukausi!

  3. Mä ite rakastan Saran blogia juuri siksi, että se on niin kevyttä sisältöä matalalla kynnyksellä, kuulumisia, fiiliksiä, ajatuksia ja arkista sisältöä. Ite ainakin kaipaan sellasta kaiken kantaaottavan ja ns. raskaamman sisällön vastapainoksi 😊 ja blogien lukemisessa on jotain tosi rauhoittavaa, verrattuna nopeaan sisältöön mitä somessa tulee, vaikka siinäkin on puolensa. 😊 eli kiinnostaa jatkossakin lukee sun blogia! 🥰

    1. No niinpä se just, Sara tekee sen niin hyvin! 💗 Ja nimenomaan mustakin kiva kaiken sen nopean median ohelle saada jotain rauhoittavampaa sisältöä ☺️ Ihana kuulla, kiitos Katariina!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *