Kotijuttujen väliin pitkästä aikaa vähän tyyliäkin! Ihanaa kun nyt kelien lämpenemisen myötä alkaa olla taas vähän enemmän inspiraatiota pukeutumiseen ja toisaalta pikkuhiljaa on myös jotain menoja, minne pukeutua. Naurattaa muuten miten tottunut sitä on siihen, ettei tule juuri käytyä missään. Yhtenä päivänä olin ollut liikenteessä ja käyttänyt pitkästä aikaa laukkua, kotiin tulin yhdessä Antonin kanssa. Myöhemmin illalla vietiin Telmaa lenkille ja samalla pihalle roskat, ja kotona lenkin jälkeen etsin kuumeisesti avaimiani. Katsoin läpi kaikki ulkouilutakkien taskut, mutta avaimia ei vaan löytynyt ja olin varma, että olin kadottanut ne. Kävin jopa lehtiroskiksella penkomassa, olisinko vahingossa tiputtanut avaimeni sinne roskia viedessä. Lopulta tajusin katsoa päivällä käyttämästäni laukusta ja siellähän ne avaimet oli loogisesti. Huh, onneksi ne olivat tallessa!
Paksuimmat neuleet ja takit on nyt tosiaan viety muuton yhteydessä suoraan kellariin, ja tilalle on tullut kevyet trenssit, tennarit ja muut kevätvaatteet. Mekotkin odottelevat jo vaatehuoneen henkareilla malttamattomina, että pääsisivät taas pitkän talven jälkeen käyttöön, mutta ei enää kauaa! Iloitaan nyt kuitenkin ensin näistä trenssikeleistä. Tämän ihanan kevyen pellavatrenssin esittelinkin teille jo aiemmin täällä, nyt trenssi on päässyt jo monet kerrat käyttöön. Tätä kuvien asua olen käyttänyt viime päivinä monet kerrat, välillä vaan neule vaihtuu toiseen tai Converset lenkkareihin. Nuo mustat lyhytvartiset Converset olivat muuten super hyvä ostos viime kesänä!




Trench coat / Hunkydory (sponsored)
knit / Filippa K
jeans / Totême
shoes / Converse
bag / Chanel vintage