Pitkästä aikaa taas ruokajuttuja ja jatkoa helppoa arkiruokaa -postauksille! Monella on ehkä näin tammikuussa taas tavoitteena lisätä kasvisruokailua (minä myös mukaan lukien), joten ajattelin laittaa jakoon yhden hyväksi todetun kasvisruokareseptin. Olette tykänneet aiemmista kasvisruokavinkeistäni ja pyrin tekemään näitä jatkossa taas useammin. Olen muuten jättänyt jotain alunperin tänne kaavailtuja vegereseptejä julkaisematta, kun ruoka ei olekaan ollut yhtään omaan makuuni, joten takaan että nämä tänne lopulta päätyvät menevät tarkan seulan lävitse ;)
Törmäsin ruokaguru Tuulian blogissa linssibologneseen, joka kuulosti juuri kaipaamaltani helpolta kasvisruokareseptiltä. Olen aiemmin kokeillut tehdä vegeversiota bolognesesta muun muassa härkiksellä, mutta en vaan jotenkin tykkää sen suutuntumasta tai mausta, joten lihan korvaaminen linsseillä kuulosti paremmalta. Punaisia linssejä olen tykännyt käyttää muutenkin ja erityisesti tämä mausteinen muhennos on nykyään ihan vakkarisafkaa, mutta välillä kaipaa vaihtelua. Alkuperäinen Tuulian resepti tähän linssibologneseen on vegaaninen, mutta omassa annoksessani korvasin kookossokerin hunajalla ja raastoin päälle parmesaania. Tästä tuli kuitenkin tosi hyvää ja maistui muuten miehellekin!

Linssibolognese
Purkki keitettyjä linssejä (esim. GoGreen 380g)
2 isoa porkkanaa
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
4-5 aurinkokuivattua tomaattia
oliiviöljyä
2 rkl tomaattipyrettä
400g tomaattimurskaa
kuivattua basilikaa
kuivattua oreganoa
loraus hunajaa makeutukseen
suolaa & mustapippuria
1/2 dl kookosmaitoa (tai kaurakermaa)
Huuhtele linssit ja aseta sivuun odottamaan. Silppua sipuli ja valkosipuli, kuori ja raasta porkkana. Pilko myös aurinkokuivatut tomaatit pieniksi paloiksi. Kuullota sipulit paistinpannulla oliiviöljyssä, lisää porkkanaraaste, linssit ja aurinkokuivatut tomaatit, kuullota pari minuuttia. Lisää tomaattipyre, tomaattimurska, mausteet ja sekoita. Kiehauta ja anna hautua matalalla lämmöllä 10-15 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsyneet ja kasvikset pehmenneet.
Lisää lopuksi kookosmaito ja tarvittaessa vettä jos koostumus on omaan makuun liian paksua, tarkista maku. Tarjoile pastan kanssa.
(Hieman muokattu alkuperäisestä Tuulian reseptistä)

Suosittelen testaamaan myös muru jauhista ja sen merkin omaa pastareseptiä joka löytyy pussin takaa :)
Hei kiitos vinkistä! Mua onkin kiinnostanut testata tuota Murua, kun on tullut somessa niin ahkerasti vastaan. Täytyy napata seuraavalla kauppareissulla pussi mukaan :)