Mitkä ovat parhaat lämpimät talvikengät?

Edelleen yksi luetuimmista postauksistani on toissa talvena julkaisemani postaus lämpimistä talvikengistä, jossa pyysin teiltä kokemuksia ja vinkkejä popoihin liittyen. Postaukseen tullaan yhä Googlen kautta ahkeraan, joten selvästi muutkin kaipaavat vastauksia siihen, mitkä ovat oikeasti hyvät ja lämpimät talvikengät. Näin koko Suomessa paukkuvien pakkasten myötä ajattelinkin nyt parin talven jälkeen jakaa omia kokemuksiani.

Kaapista löytyy nimittäin tällä hetkellä kolmet eri talvikengät – useiden vuosien takaiset matalavartiset (jo varsin kulahtaneet) UGGit, viime talvena alennusmyynneistä löytämäni Sorelit ja niinikään aleista tämän vuoden alussa ostamani Timberlandit. Juuri Sorelien ja Timberlandien välillä pohdinkin tuossa postauksessani, joten nyt molemmat omistavana osaan ainakin jakaa kokemuksia kummistakin kengistä.

Lampimat_talvikengat

UGGeilla olen tosiaan pärjännyt monet vuodet, mutta koiranulkoilutusten astuttua kuvioihin tuli tarve kengille, jotka kestäisivät paremmin myös loskakelejä. UGGit ovat lämpimät, siitä ei pääse mihinkään, mutta myös harmillisen liukkaat ja soveltuvat materiaalin puolesta parhaiten pakkasille. Jos taas kenkien on kestettävä yhtään vaihtelevampia sääolosuhteita (kuten Suomessa nyt tuppaa olemaan) ja haluaa varmasti pysyä pystyssä, suosittelisin ennemmin Soreleita. Oma mallini on muistaakseni Tivoli, jota ei valitettavasti ole enää saatavilla, mutta uusi hieman vastaava malli kulkee nimellä Torino*. Sorelit ovat karvavuorensa ansiosta yhtä lailla todella lämpöiset, eilisenkään pakkasilla ei varpaat paleltuneet. Malli on myös tukeva jalassa, eikä pohja ole luistanut kertaakaan. Ehdottomasti siis peukku Soreleille, täältä näette vielä popot jalassa vuoden takaa.

Timberlandit* taas hankin enemmän kaupunkikäyttöön, ja olen ollut niin tyytyväinen alelöytööni. En aiemmin omistanut mitään “kaupunkikelpoisia” lämpimiä kenkiä, joille huomasin olevan tarvetta etenkin Tampereelle muutettuani – täällä kun on ollut huomattavasti kylmempi ja lumisempi talvi kuin etelässä. Näihin turvaudun pakkaspäivinä, kun nilkkureissa paleltuisi varpaat, ja kengät ovat saaneet jo paljon käyttöä. Täältä esimerkkiä asusta Timbskujen kanssa. Toivottavasti tästä olisi hyötyä talvikenkiä pohtiville – kannattaa myös tsekata tuon aiemman postaukseni kommenttiboksi, jossa oli paljon hyviä vinkkejä :)

* mainoslinkki / adlink

6 thoughts on “Mitkä ovat parhaat lämpimät talvikengät?

  1. Mulla on tänä talvena tullut ikivanhoille Uggeille ihan hurjan paljon käyttöä. Jopa työmatkat olen kulkenut niissä, toki sitten töissä vaihtanut asiallisemmat kengät ;) Mutta on ne Uggit vaan niin lämpimät! Timberlandit on kyllä tosi kivan näköiset, voittaako Uggit kuitenkin lämpöisyydessä? :)

    1. Kenkien lämpöisyys ja käytännöllisyys todellakin etusijalle näillä keleillä! Ja tosiaan kätevää, kun voi töissä sitten vaihtaa toiset popot :) Hmm, Uggit ovat kyllä ehkä vielä asteen verran lämpöisemmät kuin Timberlandit, mutta ei mulla ole kyllä niissäkään varpaat paleltuneet.

  2. Kahdet kolmesta, check!?
    Uggit ja Timbsit ovat kyllä ehdottomasti parhaat. Uggit ovat palvelleet monta vuotta ja mietinkin ostavani uudet tilalle, mutta mustien Timbsien himo vei veiton, joten tilasin mustat rusehtavien kaveriksi. En malta odottaa, että saisin ne jo käyttöön.

    1. Timbseistä on kyllä niin montaa eri sorttia nykyään! Himoitsin ensin harmaita, mutta näiden perinteisten tultua alessa vastaan päädyinkin näihin. Omat Uggini ovat jo varsin elämää nähneet, mutta yllättävän hyvinä ne ovat kuitenkin kaikkien näiden vuosien myötä vielä säilyneet :D

  3. Hih, alkoi naurattamaan tuo “Tampereella on paljon lumisempi ja kylmempi talvi kuin etelässä”, kun Oulusta käsin katsottuna Tampere on jo melkein Helsinkiä ja erittäinkin etelässä! :’D Kaikki on niin suhteellista!

    1. Hahah :’D Sieltä käsin tuntuu varmaan tuolta, mutta kyllä siinä on säänkin puolesta ollut iso ero, ollaanko Tampereella vai Helsingissä ?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *