Uusiin kulmiin tutustumassa ja äänikirjavinkkejä

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat

Tänään meillä on vihdoin, monen monen kuukauden odotuksen jälkeen muuttopäivä. Niin jännittävää! En malta odottaa, että pääsee nukkumaan ensimmäisen yön uudessa kodissa, vaikkakin todennäköisesti kaaoksen ja muuttolaatikoiden ympäröimänä. Siitä kuitenkin lisää sitten myöhemmin! Tällä viikolla on tullut rampattua asunnolla harvase päivä milloin viemässä jotain remppatarvikkeita ja milloin vaan uteliaana kurkkimassa, miten remontti on edennyt. Aina yhtä kutkuttavaa avata ovi, kun ei tiedä mitä kaikkea uutta on tapahtunut sitten edellisen kerran!

Bookbeat4 BookBeat3

Yhtenä aamupäivänä olin päättänyt käydä asuntovisiitin jälkeen pienellä kävelyllä uusilla kotikulmilla. Olin käynyt aiemmin aamulla samalla myös hääpukusovituksessa, harmittelin miten osuikin näin harmaa päivä. Liikkeestä ulos astuessani aurinko alkoikin pikkuhiljaa rakoilla ja pian oli lähes pilvetön taivas. Täydellistä. Otin kameran kainaloon – rakastan kaupunkikuvia, mutta liian harvoin tulee lähdettyä ihan sitä varten vaan jonnekin kävelemään kameran kanssa. Tämä olikin hyvä keino tutustua uusiin kotikulmiin, kun tuli kiinnitettyä huomiota kaikkeen kauniiseen ympärillä – pieniin yksityiskohtiin, juuri istutettuihin narsisseihin talojen edustoilla sekä upeisiin julkisivuihin. Sujautin vielä kuulokkeet korviin ja laitoin BookBeatin sovelluksesta äänikirjan pyörimään kävelyni ajaksi.

Jatkan kirjaa, jota olemme kuunnelleet Antonin kanssa yhdessä iltaisin ennen nukahtamista. Olenkin kertonut tästä meidän traditiosta jo aiemmin, aina välillä tapa on tauolla, mutta nyt ollaan oikeastaan koko alkuvuosi kuunneltu kirjaa iltaisin. Tiedän tosin, että Anton on nukahtanut viime iltoina varsin nopeasti, eikä hän ole ihan täysin kärryillä tästä kirjasta, joten ei haittaa jos hetken kuuntelen tätä yksin. Yleensä kun näitä yhteisiä kirjoja ei saa kuunnella omin päin. Kuulokkeissa pyörii Kirsti Paakkasesta kertova Suurin niistä on rakkaus. Tykkään tosi paljon omaelämäkerroista ja etenkin tällaiset uraan liittyvät tarinat ovat super mielenkiintoisia. Kirjan puolivälin tienoilla Kirsti on juuri myynyt perustamansa Womena -mainostoimiston ja ostanut konkurssikypsän Marimekon.

Bookbeat8 Bookbeat9 Bookbeat6

Aurinko lämmittää kasvojani, kiroan etten ottanut aurinkolaseja aamulla mukaan kun näytti niin pilviseltä päivältä. Vastaan kävelee vanha, rollaattorilla kulkeva rouva koiran kanssa – olinkin törmännyt samaan parivaljakkoon jo aiemmin tänään. Hymyilen kaksikolle, jostain syystä tällainen näky saa sydämeni aina läikähtämään. Miten toinen vielä jaksaa ulkoiluttaa itse koiraa, vaikka oma liikkuminen ei ole enää niin helppoa – mietin ovatkohan koira ja rouva olleet parhaita ystävyksiä jo pitkään. Kuljen kohti leipomoa, jonka olen laittanut aikoinaan jostain sisustuslehdestä itselleni ylös ja sittemmin ajanut monta kertaa sen ohi. Ajattelen, että voisin viedä vanhemmilleni jotain leipomosta ja nykäisen ovea, mutta leipomo onkin keskiviikkoisin kiinni. No, pian me asutaan täällä ja voin poiketa täällä myöhemmin!

Bookbeat2 Bookbeat7 Bookbeat5

“Vaasassa eräs nainen lähestyy Kirstiä ja kysyy, onko tämän samettijakussa taskuja? Oikeanpuoleiseen taskuun hän sujauttaa kirjeen, joka alkaa: ‘Kiitos että olet ostanut Marimekon’.” Kirja on ollut tosi kiinnostava, kuten osasin kuulemieni kehujen perusteella odottaakin – vahvan naisjohtajan elämänkerta kaikkien miespainotteisten yritysjohtajien rinnalla on virkistävää ja niin kovin tervetullutta. Muita viime aikoina kuuntelemiani kirjoja ovat olleet muun muassa Sara Parikan inspiroiva, unelmatyön löytämisestä kertova Itse tehty, Aino Huilajan unelmien toteuttamisesta ja oravanpyörästä irti päästämisestä kertova PakumatkallaEeva Kolun riittämättömyyden tunteesta ja 2000-luvun burnoutkulttuurista kertova Korkeintaan vähän väsynyt sekä Helena Immosen Operaatio Punainen kettu, joka kertoo kuvitteellisesta sodasta Suomen maaperällä nykyajassa. Hyvin erilaisia kirjoja kaikki, mutta onkin kiva kuunnella monipuolisesti erityylisiä kirjoja.

Bookbeat1

Kävelyni alkaa tulla päätökseen ja pistän äänikirjan pauselle, niin voidaan jatkaa kirjaa illalla. Anton tuskin onneksi huomaa, että olen mennyt kirjassa pikkuisen eteenpäin, heh. Jos BookBeat ei ole teille vielä tuttu, niin kyseessä on siis äänikirjapalvelu, josta löytyy jopa 200 000 ääni- ja e-kirjaa. Itse olen käyttänyt BookBeatia jo kauan ennen ensimmäistä yhteistyötäni heidän kanssaan! Palvelu maksaa alkaen 9,99 € / kk, mutta jos ette ole vielä aiemmin testanneet BookBeatia, niin pääsette kokeilemaan BookBeat Premiumia 30 päivän ajan maksutta täältä. Ihania äänikirjahetkiä!

2 thoughts on “Uusiin kulmiin tutustumassa ja äänikirjavinkkejä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *