Pitkästä aikaa asukuvia, harvinaista! Pyysin Antonia nappaamaan pari kuvaa, kun käytiin eilen asunnolla (ja kerrankin taivaalta ei tullut lunta tai jotain epämääräisiä märkiä rättejä). Tämä kuvien asu on ollut mulla niiin monta kertaa päällä viime viikkoina aina kotoa jonnekin poistuessani, vitsit että olenkin tykännyt tuosta tikkitakista. En malta odottaa, että pian katujen kuivuttua ja ilmojen hieman lämmettyä sen pääsisi yhdistämään maihareiden sijaan tennareihin ja paljaisiin nilkkoihin! Kevättä kohti mennään pikkuhiljaa, niin ihanaa.
Ihanaa on myös se, että muutto lähenee koko ajan ja hommat asunnolla etenee! Putkiremontti on tällä viikolla valmis meidän asunnossa, joten huhtikuun alkupuolella päästään vihdoin laittamaan lattiaa. Sitä ennen olisi tarkoitus tehdä maalaushommat – nyt onkin viimein valittu myös maalisävyt niin keittiön oviin kuin makuuhuoneen ja työhuoneen seiniin. Enää pitäisi päättää, mitä tehdään listoille, sekä mahdollisesti valita uusi liesi keittiöön. Ajateltiin kuitenkin ottaa pois keittiön yläkaapit, jos vaan saadaan liesi + integroitu liesituuletin mahtumaan alakaappeihin. Tässä vaiheessa tuntuu, että on ihan valtavasti tekemistä ja muutto ei tule ikinä tapahtumaan, vaikka eihän tässä nyt mistään massiivisesta remontista ole kyse. Olen varma, että sitten joskus kun päästään muuttamaan ja nukutaan vihdoin ja viimein ensimmäinen yö uudessa ihanassa kodissa, niin tämä piiitkä odotus ja stressaava aika on pelkkä muisto vain <3
Kivaa maanantaita ja alkanutta viikkoa teille!
Coat / Nanso (sponsored)
knit / Soft Goat
jeans / Won Hundred
bag / Chanel vintage
boots / Dr. Martens
Hei tosi kiva asu! :) Minusta on inspiroivinta nähdä juuri näitä oikeasti arkeen sopivia settejä. Vitsi tuo lettikampaus on kiva, olen monilla törmännyt nyt tuohon (somessa ja työkaverilla) harmi vaan oman tukan pituus ei riitä tuohon :D Samaan syssyyn mainitsen, että tykkäsin myös tuosta edellisestä vintage laukku postauksesta, oot tehnyt ihan mahtavi löytöjä! <3 Kiinnostaisi myös postaus, mitä veskoja silmäilet tällä hetkellä? Aurinkoista kevättä! :)
Voi ihana kiitos Anne! Mäkin ihastuin tähän kampaukseen nähtyäni somessa ja ajattelin ensin, ettei se sopisi ohuelle tukalleni yhtään (en ole oikein ikinä pitänyt sen takia mitään lettejä), mutta tää onkin super kiva! Ja niin helppo pesemättömien hiusten pelastaja 🙈
Kiva kuulla että tykkäsit siitä! Hauska sattuma kun joku toinen kysyi Instagramissa tänään samaa, mutta itse asiassa mulla ei ole nyt mitään laukkua mielessä. Just nyt olen tosi tyytyväinen laukkuihini ja toisaalta budejttikin menee aika lailla asunnon laittamiseen ja remppaamiseen tällä hetkellä, joten hyväkin vaan ettei ole mitään nyt kiikarissa 😂 Aurinkoista kevään jatkoa sinne myös, olipa kiva kun kommentoit 🧡
Oon miettinyt itsekin tota takkia, näyttää niin kivalta muiden päällä. Mut samalla mietin että vaikka tykkään tosta muilla niin en osaa kuvitella sitä kuitenkaan omaan tyyliin 😅 Ehkäpä sen oman tikkitakin metsästys vielä jatkuu siis!
Hei, olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Etu-Töölössä Tunturikadulla. Tuo kuvan ovi on hirmu tutun näköinen, mistä se on? Se voi olla toki muualtakin, mutta tyyliltään samanlainen kuin siellä naapurustossa.
Hei Helena! Tämä kuva on otettu juurikin Tunturikadulla :)
Hei Jonna, saanko kysyä mikä koko sulla on tästä takista? Olen tilaamassa takkia testiin itselleni ja pohdin, että millainen mitoitus tässä on.
Hei Anna! Mulla on tästä koko S :)