Tämä(kin) maanantai on ollut vähän tahmeahko. Tuntuu että toistan itseäni ja näitä tahmeita päiviä tulee aina silloin tällöin :’D Nukuin ihan liian myöhään aamulla – olin nukkunut edeltävänä yönä todella huonosti, joten siitä oli ilmeisesti jäänyt pikkuisen univelkaa. Liian pitkälle venyneestä aamusta jää yleensä vähän sellainen nahkea olo koko päiväksi, eikä tänään ole ollut mitään pientä ripausta aurinkoakaan piristämässä. Yritin saada maanantaita kunnolla käynnistymään kirjoittaen päivän työtehtäviä ylös, mutta lopulta jäin jumiin heti ensimmäiseen ja vietin varmaan puolet päivästä Excelin äärellä tapellen erään uuden laskupohjan kanssa. Ihmettelen, miten pääsin aikoinaan yliopistossa Excel -kurssin läpi ja vielä muistaakseni ihan ok arvosanoin – ne taidot ovat kyllä kaikonneet jonnekin, hahah. Mutta hei, ei kaikessa tarvitse olla hyvä ja Excel ei vaan ole meikäläisen juttu!

Sain laskutushommat lopulta ajan tasalle ja nyt maanantai on jo paremman puolella, eiköhän huomenna ole energisempi fiilis! Tätä kirjoittaessani hellalla porisee ragù alla bolognese – tällaista aitoa italialaista jauhelihakastiketta ei ollakaan kokattu aiemmin. Ystäväni oli tehnyt tätä hetki sitten Liemessä-Jennin reseptillä, joten jätin sen muistiin itselleni puhelimen välilehdille (jotka ovat muuten täynnä erilaisia “pitäisi joskus kokeilla” -reseptejä ja yleensä kuitenkin unohdan ne). Saa nähdä, maistuuko ragù yhtä hyvältä kuin Bolognassa toissa kesänä! Totesin Antonille, miten me tehdään tosi harvoin tällaisia ruokia, jotka tekeytyisivät pidempään. Yleensä meillä ei riitä aika tällaiseen, kun ollaan kaupassa silloin kun on jo nälkä ja ruokaa pitäisi saada pöytään mahdollisimman nopeasti, eikä millekään kahden tunnin hauduttelulle (sen pidemmästä ajasta puhumattakaan) jää aikaa. Ostettiin kuitenkin ragùn ainekset jo viikonloppuna, joten parasta kun ei tarvinnut näin maanantaina pähkäillä, mitä tehtäisiin ruuaksi. Ja parasta myös, että tästä pitäisi riittää useammalle päivälle – se kun harvoin onnistuu tässä taloudessa, jossa ruoasta jää yleensä korkeintaan seuraavan päivän lounaalle. Onneksi lounaaksi valmistetusta linssimuhennoksestakin jäi, joten nyt pitäisi olla kyllä ruokaa valmiina ainakin hetkeksi!
Illalla tulee Diili, johon ollaan jääty ihan koukkuun ja katsottu Ruutu+:sta aina jo tuleva jakso, joten se on maanantai-iltojen kohokohta. En ollut alunperin oikein kiinnostunut sarjasta tai suunnitellut katsovani sitä, mutta annettiin mahdollisuus ja se osoittautuikin tosi hyväksi! Kevään realityjen lisäksi ollaan katsottu nyt Areenasta norjalaista Exit -sarjaa, joka jäi meillä aiemmin kesken sen esitysoikeuksien päätyttyä, mutta nyt kakkoskauden myötä sarja on taas näkyvillä ja jatkettiin siitä mihin jäätiin. Ihan totaalisen kreisiä menoa ja paikoin tekee pahaa katsoa, mutta silti tämä kiinnostaa.
Puhelimen ajastin näyttää enää päälle 40 minuuttia, kunnes ruoka olisi valmista. Anton yrittää paraikaa houkutella tekemään jonkun kotitreenin hänen kanssaan, juuri ehtisi vielä ennen ruokaa. Saa nähdä onnistuuko houkuttelemaan mut mukaan! Nyt ainakin läppäri kiinni, kivaa maanantai-iltaa teille sinne <3