Pancakes for Breakfast

Viikonloppuisin on kiva käyttää hieman enemmän aikaa aamupalan tekemiseen ja syödä aamiaista yhdessä. Arkisin ei oikeastaan koskaan syödä yhdessä aamupalaa – kumpikin suuntaamme vaan kahvikupin ja aamiaisen kanssa omien työpisteidemme ääreen. Olisi kyllä ihana ajatus viettää aina aamuisin hetki rauhassa yhdessä ennen puhelimien ja läppärien pariin hautautumista, mutta toisaalta tykkään myös rutiinistani aloittaa työt aamupalan äärellä.

Pannarit1

Eilen tehtiin pitkästä aikaa banaanipannareita – miten aina välillä unohdankin nämä muutamaksi kuukaudeksi! Nyt kuitenkin oli sen verran paljon banaaneja, että keksin tehdä pannareita. Laitoin näihin 2 munaa, 1,5 banaania, kourallisen kaurahiutaleita ja kanelia. Höysteeksi meillä on tapana laittaa kreikkalaista jogurttia, mustikoita ja vaahterasiirappia. Nyt oli ekstrana myös taivaallista hasselpähkinälevitettä, jota ostin jokin aika sitten Tampereelta italialaisia tuotteita myyvästä Culinaria Keittiöelämää -liikkeestä. Samasta paikasta ollaan ostettu myös pistaasilevitettä, joka on niinikään älyttömän hyvää ja sopii myös pannareihin!

Pannarit2

Pannarikuvien myötä toivotan teille ihanaa ja rentouttavaa sunnuntaita <3

4 thoughts on “Pancakes for Breakfast

    1. Heippa! Se on H&M Homelta, jo jokin aika sitten ostettu tosin joten en ole varma onko näitä vielä valikoimassa ☺️

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *