Eilen oli koko päivän jotenkin apea fiilis. Sade ropisi ikkunaan, ulkona oli harmaata ja sisällä nököttäminen alkoi jo toden teolla kyllästyttää. Harmitti että ei voi viettää aikaa huolettomasti ystävien kanssa, oli kauhea ikävä perhettä ja läheisten halauksia. Harmitti katsoa somesta, miten toiset ovat silti järjestäneet vappupirskeitä sisätiloissa tai lähteneet kaveriporukalla mökille. Mielen valtasi välillä ajatus siitä, että onko tässä karanteenielämässä mitään järkeä, jos toiset silti samaan aikaan jatkavat lähes normaalia elämää. Äkkiä kuitenkin pyyhin ajatukset pois, on hölmöä ajatella “mutkun kun nuo muutkin”.
Täytyy nyt vaan koittaa malttaa noudattaa rajoituksia toivoen, että niistä päästään vielä jonain päivänä luopumaankin. Tai ainakin höllentämään – pärjään vallan hyvin ilman ulkomaan matkoja tai baareja, mutta kun vaan pääsisi elämään edes pikkuisen normaalia arkea ja näkemään läheisiä. Paria ystävää olen nyt nähnyt koiralenkillä ja se on kyllä antanut valtavasti energiaa. En malta odottaa, että joku päivä pääsee taas kokoontumaan ystävien kanssa saman katon alle tai näkemään perhettä – sen ajatuksen voimin jaksaa.
Tuntuu kyllä hieman tyhmältä kirjoittaa tätä, kun itsellä on kuitenkin kaikki hyvin, eikä tarvitse olla yksin. Varmasti jokainen on kuitenkin ainakin jossain vaiheessa kokenut viime viikkojen aikana huonompia fiiliksiä, oli oma tilanne mikä tahansa. Ja toisaalta en halua antaa sellaista kuvaa, että tämä aika olisi ollut pelkkää iloa ja hymyjä täällä puolen ruutua keskittyessäni jakamaan ennemmin niitä positiivisia hetkiä. Kohta tulee kaksi kuukautta täyteen tätä kotona oleskelua, joten ei ihmekään, että välillä tulee näitä huonompia päiviä. Tänään onkin ollut taas jo fiilis vähän korkeammalla, ehkä se on tuo ulkona siniseltä taivaalta paistava aurinko tai pitkä päivälenkki poikaystävän ja koiran kanssa. Lenkillä jäin kuuntelemaan metsässä lintujen laulua ja ihastelemaan kadun varrella kukkaan puhjenneita kirsikkapuita. Kevät tulee rytisten, ja kaikki tuo valo ja vehreys antaa toivoa tulevasta <3
Miten siellä ruudun takana jaksellaan? <3
Ihan samoja tuntemuksia. Olen hirveän vihainen niille, jotka eivät ota tätä asiaa vakavasti, vaan huitelevat menemään miten sattuu. Samalla kaipaan valtavasti vanhempiani, mummiani ja siskoa ja veljeä. Välillä tuntuu niin käsittämättömältä, että jotakin tällaista voi edes tapahtua. Haluisin jo herätä tästä pahasta unesta mikä vaan jatkuu ja jatkuu…
Hyvin samoja fiiliksiä. Monesti etenkin alussa mietin myös, miten tulee fiilis kuin eläisi vaan jotain pahaa unta ja toivoo heräävänsä siitä. Tuntuu niin absurdilta edelleen, että on ihan oikeasti maailmanlaajuinen pandemia. Toivotaan, että päästään pian näkemään läheisiä, paljon tsemppiä sinne! 💗
Täällä on vietetty vappua kotona ja ollaan nautittu niistä positiivisista asioista, kuten yhteisestä ajasta ja kokkailusta. :) Käytiin myös koiran kanssa ulkona ja nähtiin samalla, että vappaattona oli kaveriporukoita (enimmäkseen melko nuoria) kokoontunut juhlimaan. Kyllähän se pistää miettimään, että miksi jotkut eivät ymmärrä noita annettuja rajoituksia, kun niitä ei ole turhan takia asetettu. Vai täytyykö odottaa niin pitkään, että on oma perheen jäsen tai hyvä ystävä sairaalakunnossa, että ehkä sitten jonkinlaista ymmärtämistä tapahtuisi.. tiedäpä tätä. Oon kuitenkin sitä mieltä, että kun itse noita noudattaa ja käyttää samalla maalaisjärkeä niin pääsee pitkälle! :) Ihana on kuitenkin käydä ulkona lenkeillä ja nauttia näistä kauniista ilmoista mitä meillä on! Mulla on myös kova usko siihen, että pikkuhiljaa pääsemme palaamaan takaisin “normaaliin” :)
Ihana kuulla! 💗 Jos jotain positiivista miettii, niin yhteisestä ajasta on täälläkin nautittu. Ja vitsi miten kiitollinen olen siitä, että Suomessa on koko ajan päässyt vapaasti ulkoilemaan, eikä sitä ole jouduttu enempää rajoittamaan. Olen kuunnellut Espanjassa asuvan ystävän kertomuksia ulkonaliikkumisrajoituksista ja tuntuu hirveältä ajatukselta olla todella vaan sisällä päivästä toiseen, tai käyttää vaan pikaisesti koiraa ulkona. Onneksi täällä saa ulkoilla ja nyt vielä näin kivoilla keleillä!
Mikä sävy sulla on siitä Vita Liberatan kasvoille tarkoitetusta glow-tuotteesta? Täytyy tätä testata itsekin kun monet kehuneet, mutta sävyn valinta mietityttää :)
Moikka! Mulla on se tummempi Latte, eli ei se vaaleampi Latte Light. Olen tosi vaalea kasvoista, mutta kesäisin rusketun kuitenkin kropasta ja tähän aikaan vuodesta käytän usein kropassa itseruskettavaa, joten tuo tummempi tuo kivasti vähän sävyä kasvoille. Jos siis yhtään rusketut tai kaipaat vähän päivettynyttä ilmettä, niin sitten ottaisin tuon tummemman Laten ☺️ Ihan huikea tuote kyllä!
Minä en pysty samalla tavalla samaistumaan näihin ajatuksiin, kun joudun päivittäin käydä töissä kuitenkin. Onneksi. Tottakai siis täällä myös on ikävä perhettä, sukulaisia ja ystäviä, mutta kun lähestulkoon joka päivä saa (joutuu, miten sen nyt minäkin päivänä ottaa:D), ei kerkeä ajatella ja tylsistyä samalla tavalla. Välillä itsellä taas on kuitenkin päinvastaisia ajatuksia, voisinpa minäkin tehdä etätöitä kotoa eikä tarvitsisi päivittäin olla siellä hälinän keskellä, ja varmasti ottamassa osumaa jokaisesta yskäisystä ja aivastuksesta. En ole hoito-alalla, vaan kaupan alalla.
Tämän myös huomaa kaupassa, torstaina oli taas sellainen maailmanlopun meininki kaupassa vapun takia, ihan kuin mitään koronaa ei olisikaan. Todella ärsyttävää suorastaan että ihmiset käyvät koko perheen voimin kaupassa ja sanalla tavalla sinne jäädään juttelemaan naapureille ja tuttaville kun ennen vanhaankin :( Mekin kun tehdään kuitenkin työtä kaikkia muita varten, ei ole kovin mukavaa kun asiakkaat oikein ääneen kertoo kuinka ’pientä flunssaa pukkaa, mutta tykkään niin käydä täällä itse kaupassa, etä ajattelin jos vain pikaisesti käy niin ei ole paha’ tai ’palasin juuri suomeen ja ajattelin hoitaa nämä kauppareissut nyt tässä samalla ja mennä sitten kotiin karanteenin’… 🙄
Fyysisesti töissä käydessä elämä ja arki tuntuu varmaan jonkin verran “normaalimmalta”, vaikka tosiaan ymmärrän todella hyvin, että tulee kaipuu päästä tekemään etätöitä. Tätä kommenttiasi kun lukee niin käsittämätöntä kyllä ajatella, miten välinpitämättömästi osa ihmisistä edelleen suhtautuu! Eikö se ole ihan itsestäänselvyys, että jäädään kotiin jos on vähänkään oireita. Todella kurjaa kyllä 😩 Paljon tsemppiä sinne Jessika! 💗
Kiitos, kun kirjoitit tästä Jonna. 💗 Itselläni ihan samat fiilikset nostivat juurikin nyt vapun aikana päätään, kun seurasi somesta, miten monet viettivät aikaa yhdessä ja näkivät ystäviään. Tuli todella surkea olo, mutta samalla kuitenkin täytyy muistuttaa itseään, että kaikki on ihan hyvin. Ja olla kiitollinen siitä, että vierellä on kuitenkin ihminen, jonka kanssa tämä kaikki jakaa. Niin moni, kun joutuu kuitenkin elämään tätäkin aikaa ihan yksin. Paljon tsemppiä sinnekin Jonna ja aurinkoista alkavaa kevättä. 🌸 Toivotaan, että elämä pikkuhiljaa normalisoituu.
Kiitos itsellesi Anne vertaistuesta 💗 Ihana kun laitatte kommentteja – eräänlaista sosialisoitumista tämäkin tässä karanteenin keskellä, kun pääsee vuorovaikutukseen teidän kanssa! Ajatukset ovat kyllä niissä, jotka asuvat yksin, niin nuorissa kuin vanhoissakin, sillä ei ole varmasti helppoa aikaa kenellekään yksin elävälle 😔
Toivotaan tosiaan, että tilanne helpottaisi pian ja pikkuhiljaa pääsisi taas elämään normaalia elämää. Isot tsempit sinne ja mukavaa kevättä kaikesta huolimatta 💗
Apea fiilis on vallannut mielen myös täällä muutamaan otteeseen! Itku on tullut pelkästä ajatuksesta, että pitääkö vauva oikeesti näyttää ikkunan takaa rakkaimmille? 💔🥺
Huomaan kaipaavani muutakin uutisointia, kuin tilanteen lietsomista. Uutisiin on jo pidemmän aikaa haettu tosi ykstoikkoista näkökulmaa ja nimenomaan shokkiotsikoita. Haluaisin saada kokonaiskuvan ja tieteeseen perustuvaa faktaa siitä, kuinka koronavirus näkyy nyt siellä, missä rajoituksia on alettu purkamaan? Miten vauvat, lapset ja nuoret ovat sairastaneet taudin? Poikkeuksia lukuunottamatta, kuinka monella vakavasti sairastuneista on ollut terveyttä heikentävä tilanne jo entuudestaan taustalla (sairaus, huonot elämäntavat esimerkiksi vuosia kestänyt tupakanpoltto jne)?
Mulle ei oo ongelma eristäytyä, mutta tän hetken tilastojen perusteella alkaa tuntumaan tosi epäreilulta. Pirkanmaalla on useampana päivänä ollut 0-4 tartuntaa päivässä – alkaa epäusko iskeä. Miksi me istutaan niin tiukasti kotona? Onko tässä enää
järkeä? Uskon, että nää on tosi inhimillisiä ajatuksia ja tekee ihan hyvää kyseenalaistaa tilannetta. Vaikkakin kotisohvalta, jossa on vietetty kohta kaksi kuukautta haha. Kaipaan todella vahvasti kattavampaa infoa viruksesta ja kokonaiskuvasta maailmalla, näin osaisi itsekin asennoitua realistisesti taas tilanteeseen 😕
Varmasti samoja ajatuksia monella 😔 Toivotaan, että saataisiin jotain selkeämpiä ohjeistuksia pian ja että päästäisiin elämään taas pikkuisen normaalimpaa elämää. JA iso toive myös, että bebeä pääsee näkemään jossain vaiheessa muutenkin kuin ikkunan läpi 💗💗
Eilen mulla oli todella aikaansaamaton ja laiska olo nyhjötettyäni koko päivän yksin pikku kämpässäni mutta sain kuitenkin onneksi lopulta “huijattua” itseni väkisin pienelle happihyppelylle ja voi kuinka se piristikään koko loppuillan! Onneksi on kuitenkin kevät ja valoisaa niin tuntuu että tähän poikkeusaikaan on paljon helpompi sopeutua. ☀️🌞
Toi on kyllä niin totta, että onneksi on sentään kevät ja valoisaa! Tuosta auringonpaisteesta ja koko ajan pitenevistä päivistä saa niin paljon energiaa ja on paljon kivempi ulkoilla, kuin keskellä pimeää marraskuuta. Ulkoilu todellakin piristää tänä aikana erityisen paljon 🥰 Hurjan paljon tsemppiä sinne, toivotaan että pian helpottaa!
Täällä myös tosi samankaltaisia tuntemuksia. Välillä on parempia päiviä ja sitten taas välillä on huono fiilis. Nyt oon onneksi huomannut, että tuo auringonpaiste on tuonut paljon paremman fiiliksen! Lisäksi eilen ja toissapäivänä olin ihan innoissani uutisesta, että kirjastot aukeaa taas! Luen niin paljon kirjoja ja kirjat meinasi jo loppua kesken, mutta onneksi kohta pääsee taas lainailemaan kirjoja :) Yks juttu kuitenkin tuo harmitusta vähän joka päivään: ennen koronaa totuin käymään isoäitin luona viikottain ja nyt hänen luonaan ei ole päässyt käymään melkein kahteen kuukauteen :/ Onneksi kuitenkin pystyy soittamaan!