Kaupallinen yhteistyö: Valio & Asennemedia
Instagramiani seuraavat ovatkin ehkä jo huomanneet, että jatkan tänä vuonna Valion brändilähettiläänä. Viime vuonna oli super hauskaa tehdä yhteistyötä Valion kanssa ja kaiken saamani positiivisen palautteen perusteella yhteistyö oli myös teidän mieleen, joten niin kiva päästä jatkamaan tätä. Luvassa jälleen paljon sisältöä muun muassa ruuanlaittoon ja leivontaan liittyen, ja no vähän myös jäätelöitä ja juustojakin siinä sivussa. Edellisessä lauseessa oli kyllä niin monta mieleistä asiaa, haha. Ajatuksena olisi jakaa yhdessä Valion kanssa täällä myös helppoja arkiruokareseptejä, joita tekin olette paljon toivoneet minulta. Nyt siis jakoon ensimmäinen arkiruokaresepti!

Turvaudun usein Valion reseptiarkiston puoleen, kun kaipaan inspiraatiota ruuanlaittoon tai leivontaan. Sivulta voi rajata reseptit esimerkiksi Valion tuotteen, ruokavalion tai vaikka juhlan mukaan, ja erilaisia reseptejä on aivan valtavasti. Vielä ihan näin omana huomiona – siellä on tosi kätevä ominaisuus tuo reseptin muokkaaminen, kun sivu laskee ainesosien määrät automaattisesti syöjien mukaan. Tätä olen monesti hyödyntänyt, etenkin leivonnassa!
Tällä kertaa etsin tosiaan jotain helppoa ja nopeaa kasvisruokaa arkeen, ja otinkin monta vaihtoehtoa itselleni ylös. Mietin muun muassa kasvispihvien, punajuurifalafelpihvien ja täytettyjen munakoisojen välillä, mutta päädyin lopulta megahelppoon avokado-sitruunapastaan. Rakastan avokadopastaa, rakastan sitruunapastaa, joten ihan täydellinen kombo! Yleensä käyttämäni sitruunapastan resepti vaatii ainesosaksi valkoviiniä, jota taas harvemmin löytyy aina jääkaapista, joten tämä on tällainen hyvä arkiversio reseptistä. Valion maustettu ruokakerma sitruuna ja pippuri oikaisee mutkat suoraksi, joten tämän tekemisessä ei tosiaan mene kuin hetki! Alkuperäisestä ohjeesta poiketen lisäsin itse pastaan vielä tuoreen sitruunan mehua, koska rakastan sitruunan makua.


Avokado-sitruunapasta
300g pastaa
1 valkosipulin kynsi
1 dl hienonnettua basilikaa
2 avokado
1 prk Valio ruokakermaa sitruuna & pippuri
1 sitruuna
mustapippuria
Valio Mustaleima -raastetta
Keitä pasta ohjeiden mukaan. Hienonna valkosipuli ja basilika, halkaise avokado ja poista kivet, paloittele avokado. Valuta kypsä pasta siivilässä ja kaada pasta takaisin kattilaan. Lisää ruokakerma ja valkosipuli, kuumenna. Lisää kuutioitu avokado, hienonnettu basilika ja juustoraaste pastan joukkoon. Purista puolikkaan sitruunan mehut, sekoittele ja maista, lisää maun mukaan. Nosta pasta annoslautasille, rouhi päälle mustapippuria.


Toivottavasti tämä maistuu teillekin! Ja hei jos on mitään toiveita tai ideoita Valion yhteistyön varalle tälle vuodelle, niin laittakaa ihmeessä tulemaan :)
Kuulostipa hyvältä tää pasta, täytyy pistää testiin! Mun ehdoton lemppari Valion ohjeissa on ollut tää uunissa paistettava juustokakku: https://www.valio.fi/reseptit/juustokakku-eli-cheesecake/ <3 Ihan älyttömän helppo ja ihan liian hyvän makuinen. Suosittelen!
Ooh nam, kuulostaa tosi hyvältä! En ole vuosiin tehnyt tuollaista paistettua juustokakkua, joten täytyypä seuraavia juhlia varten laittaa tämä resepti mieleen 😍 Kiitos Hanna!
Testiin meni samantien! Hyvää oli, jopa mies tykkäsi joka yleensä ei lämpene kasvisruuille. Tämä jää arkiruoka listalle meidän perheelle ❤
Hei ihana kuulla! 😍 Tulen niin iloiseksi aina jos joku tulee huikkaamaan, että on testannut reseptiä. Kiva että löytyi uusi vakkariarkiruoka ☺️
Mekin laitettiin resepti heti eilen illalla testiin, tuli kyllä tosi hyvää ja vähällä vaivalla! Tätä tehdään varmasti uudelleenkin, kun jopa poikaystävä innostui. Kiitos inspiraatiosta ja ihanasta blogista🥰
Voi kun kiva kuulla että maistui, kiitos kun tulit huikkaamaan 😍 Ja suurkiitos itsellesi kun seuraat, tällaiset viestit lämmittää mieltä nyt aivan erityisen paljon 🥰
Ooo pitää testata tätä! 😍 paljon oot laitellu tota juustoraastetta sekaan? 🙂
Toivottavasti maistuu jos testaat! 😍 Oho näköjään unohdin laittaa alkuperäisen ohjeen määrän, eli alkuperäisessä oli puolikas pussi. Taisin laittaa vähän vähemmän, maistelin maun mukaan ☺️