Mietin ensin, kirjoittaisinko tästä, sillä terveyteen liittyvät asiat tuntuvat jotenkin tosi henkilökohtaisilta. Toisaalta, eihän tässä mitään salattavaa ole ja ehkä tämä voi toimia esimerkkinä myös muille siitä, miten kaikenlaisia ihomuutoksia kannattaa pitää silmällä. Omalla kohdallani oli onneksi tuuria ja kyseessä oli hyvänlaatuinen muutos, joskin kuitenkin varmuuden vuoksi leikkausta vaativa.
Kaikki sai alkunsa, kun kävin vuoden alussa lääkärillä näyttämässä minua vaivannutta ihomuutosta rinnassa. Olin itse asiassa näyttänyt sitä jo viime vuonna gynetarkastuksen yhteydessä toiselle lääkärille, joka kuitenkin sivuutti asian toteamalla, että niitä nyt on kuule kaikenlaisia. Hänen “lausunnostaan” huolimatta asia jäi mietityttämään kuukausien ajaksi ja halusin vielä oman mielenrauhan saamiseksi käydä uudelleen näyttämässä toisella lääkärillä. Tämän alkuvuodesta tapaamani lääkärinkin mielestä asia kannattaisi tarkistuttaa, joten varasin seuraavaksi ajan ihotautilääkärille, joka otti koepalan. Kuten todettua, koepalasta tosiaan selvisi että onneksi kyse oli hyvänlaatuisesta kasvaimesta, mutta se kannattaisi kuitenkin poistattaa. Sittemmin olenkin ravannut viime kuukausien aikana vielä varmuudeksi rintapolilla ultraäänessä, kirurgia tapaamassa, labroissa ennen leikkausta ja nyt eilen viimein itse leikkauksessa. Operaatio itsessään oli pieni, mutta paikka niin haastava, että leikkaus tehtiin kuitenkin nukutuksessa.
Nyt voin huokaista helpotuksesta, että leikkaus meni eilen hyvin ja olen jo ihan voimissani! Onneksi pitkän jahkailun jälkeen menin lopulta alkuvuodesta näyttämään muutosta toiselle lääkärille. Omaa ihoa kannattaa todellakin tarkkailla ja jos jokin muutos mietityttää, niin ennemmin käy näyttämässä ja saa mielenrauhan, kuin jää itsekseen vatvomaan turhan pitkäksi aikaa. Mitä aikaisemmassa vaiheessa käy näyttämässä, niin sen parempi!
Se siitä pienestä terveyskertomuksesta – nyt toivotan ihanaa alkavaa viikonloppua teille <3
Tosi hyvä kun kirjoitat myös tälläisestä arkaluonteisemmasta asiasta. Onneksi sinun kohdallasi kyse ei ollut mistään vakavammasta :) Jännä että juuri eilen aamulla sääriä sheivaillessani kiinnitin huomiota sääreen ilmestyneeseen tummaan läiskään ja sitten parin tunnin päästä luin iltalehden sivuilta Janni Hussilla todetusta syövästä. Omalla kohdallani läiskä saattaa olla vain pieni mustelma, mutta ehdottomasti jään sitä nyt seurailemaan ja menen lääkäriin, jos läiskä ei häviä. Mietin tuota Janni Hussin tapausta vielä illallakin, syöpä voi tosiaan osua ihan kenen vaan kohdalle, vaikka ei ensimmäisenä tulisi mieleen että sen saisi Jannin tyyppinen alle 30v sporttimimmi.
Helteistä viikonloppua Jonna <3
Kiitos paljon Mimmu <3 Terveyteen liittyvät jutut tuntuvat kyllä vähän arkaluontoisilta, mutta toisaalta kuten kirjoitin, ehkä tällä voi nostaa tietoisuutta ja kannustaa ihmisiä tarkistuttamaan omia poikkeavia ihomuutoksia. Saan kyllä olla niin valtavan kiitollinen, että kyse oli tällä kertaa hyvänlaatuisesta - minullakin pyöri Jannista kertonut uutinen eilen vahvasti mielessä.
Samoin sinne ihanaa kesäviikonloppua! :)
Olen ehdottomasti samaa mieltä, että parempi vain käydä nopsaan tarkistuttamassa, niin asiaa ei tarvitse jäädä yksin vatvomaan. Olen ainakin itse lahjakas kehittelemään kauhuskenaarioita, joten olen todennut paremmaksi käydä heti keskustelemassa mieltä vaivaavista asioista lääkärin kanssa. Hienoa, että asia on nyt kohdallasi pois päiväjärjestyksestä. :)
Juuri näin, parempi käydä tarkistuttamassa kuin jäädä itsekseen pohtimaan! Itsekin jäin vatvomaan turhan pitkäksi aikaa, kun mielessä vaan pyöri ne ensimmäisen lääkärin sanat, ettei tuossa nyt mitään ole. Onneksi aika ei kuitenkaan tehnyt tällä kertaa tepposia, kun oli hyvänlaatuisesta kyse, hirvittää ajatella jos olisi käynyt toisin.
Ihanaa kesäviikonloppua Hanna! :)
Huh, onneksi ei ollut mitään vakavampaa😊ja hyvä, kun kirjotit asiasta. Varmasti monelle hyvä muistutus, minulle myös.
Aurinkoista viikonloppua! 😘
Näin ajattelinkin, että tämä voisi olla hyvä paikka kasvattaa tietoisuutta, niin rohkaistuin kertomaan vaikka se ensin jotenkin arkaluontoiselta tuntuikin. Kiitos Johanna ja samoin ihanaa viikonloppua! 💗
Hienoa, että kaikki on hyvin ja että kävit uudelleen toisella lääkärillä. Esimerkiksi luomet kannattaa käydä tarkistuttamassa säännöllisesti, etenkin jos luomia on paljon. Itse olen vaalea ja runsasluominen ja kävin pari vuotta sitten tsekkauttamassa ihotautilääkärillä luomeni ja kysymässä eräästä minua askurrattaneesta luomesta, että onko se ok ja pitääkö poistaa. Selvisikin, että huolta aiheuttanut luomi oli kunnossa, mutta selästä löytyi luomi, jossa oli tapahtunut hieman muutosta ja se poistettiin kokonaan. Onneksi kyseessä oli hyvälaatuinen, mutta onneksi tuli käytyä, koska itse on hankala nähdä muutosta selkäpuolella.
Aurinkoista viikonloppua sulle Jonna! :-)
Joo ehdottomasti luomet kannattaa tarkistuttaa, mikäli niissä huomaa jotain poikkeavaa. Ystäväni ovat monesti puhuneet (muistaakseni ilmaisista) säännöllisesti terveysasemilla järjestettävistä luomipoliklinikoista, joilla voi helposti käydä tarkistuttamassa luomet. Hyvä että kävit näyttämässä ja että luomi poistettiin ajoissa!
Kiitos Kaisa ja samoin sinne aurinkoa viikonloppuun! :)
Ihana kuulla ettei ollut vakavaa ja leikkaus meni hyvin<3
Kiitos ihana <3 Saa kyllä olla valtavan kiitollinen, ettei ollut kyse mistään vakavasta.
Aurinkoista viikonloppua sinne!
Onneksi ei ollut vakavaa! <3
Niinpä, onneksi oli tuuria matkassa <3