Joulumieltä kotimaisilla joulukukilla

Kaupallinen yhteistyö: Kauniisti kotimainen & Asennemedia

Olen tehnyt jo useampana vuonna yhteistyötä Kauniisti kotimaisen kanssa näin joulun aikaan – kirjoittanut suosikkijoulukukistani ja sisustanut niillä kotia, käyttänyt joulukkia kattauksessa ja kertonut kukkien hoitovinkeistä. Olin tosi iloinen, että pääsin jälleen jatkamaan yhteistyötä tänä jouluna, mutta tällä kertaa halusin tehdä jotain erilaista ja välittää hyvää mieltä myös eteenpäin. Ehdotimme Marin kanssa, että voisimme viedä kukkia jonnekin vanhainkotiin täällä Tampereella, ja iloksemme Kauniisti kotimainen lähti ideaamme mukaan!

Lähdin soittelemaan vanhainkoteihin ja selvittelemään, minne voisimme tulla tuomaan ripauksen joulumieltä. Oli ihana huomata, että joihinkin vanhainkoteihin oli jo tulossa kukkia ja kuinka he soisivat mahdollisuuden mielellään joillekin, jotka voisivat muuten jäädä ilman. Sain yhteyden Lahdensivun Kotiin, jossa joulukukat otettaisiin suurella ilolla vastaan. Tämän viikon maanantaina kävimmekin Marin kanssa kukkatukussa lastaamassa auton täyteen ritarinkukkia sekä joulutähtiä, ja otimme suunnaksi Lahdensivun. Automatkalla raikasivat joululaulut, mutta kyllä se hyvä joulumieli tuli musiikin sijaan jo pelkästä ajatuksesta, että pian pääsisi näkemään ilon jonkun toisen kasvoilla.

Kauniistikotimainen1 Kauniistikotimainen3 Kauniistikotimainen2

Ymmärrettävästi emme viitsineet kuvata paikan päällä, täten kuvituksena toimivat nämä kotona ja Joulutorilla matkalla vanhainkotiin napatut kuvat. Perillä Lahdensivussa meitä odotti lämmin vastaanotto. Siinä oli kyllä mummoilla ja papoilla ihmettelemistä, kun pelmahdimme paikalle kahden suuren pahvilaatikollisen kera ilmoittaen, että tulimme tuomaan joulukukkia. Ripottelimme kukkia eri huoneisiin, jotta niistä olisi iloa mahdollisimman monelle ja ne ilahduttaisivat niin ruokaillessa kuin televisiotakin katsoessa. Meillä oli mukana molempia kukkalajikkeita sekä punaisina, valkoisina että vaaleanpunaisina, ja asukkaat saivat valita tiloihin mieleisiä värejä.

“Minkä väristä kukkaa tänne saisi olla?”

“Punaista, ehdottomasti punaista!”

Oli mielettömän ihanaa nähdä, miten pystyimme näin pienellä vaivalla ilahduttamaan ja miten hurjasti niinkin loppupeleissä pieni asia kuin kukka voi tuoda toiselle iloa. Sydämeni meinasi pakahtua, kun eräästä huoneesta lähtiessämme kuulin, kuinka siellä jäätiin pohtimaan ääneen, että ihanko todella nämä lahjoitettiin meille. Eräällä taas olivat silmätkin kostuneet, kun hän sai punaisena hehkuvan joulutähden eteensä. Leveimmän hymyn toi huulille yhden vanhan rouvan heitto siitä, kuinka kukkien tuominen oli ihan mahtava juttu, mutta olisi vaan saanut olla poikia vielä mukana. Luvattiin, että ensi kerralla tuodaan siis ehdottomasti pojat mukanamme!

Kauniistikotimainen4 Kauniistikotimainen6

Kaiken kaikkiaan tästä jäi niin lämmin fiilis, ja olen kiitollinen Kauniisti kotimaiselle, että he lähtivät meidän kanssa toteuttamaan tätä! Kävin itsekin alkuviikosta ostamassa kotiin ensin kolmen hyasintin ruukun ja myöhemmin vielä uljaan valkoisen ritarinkukan, johon ihastuin viimevuotisen yhteistyöni myötä. Ritarinkukka on muuten tosi pitkäkestoinen ja sen voi lopuksi vielä leikata leikoksi maljakkoon, jos varsi on päässyt venähtämään. Kotimaisia, sirkkalehtimerkittyjä joulukukkia suosimalla voi muutenkin olla varma laadusta ja kukkien kestävyydestä, sillä lyhyiden kuljetusmatkojen ansiosta ne säilyvät pidempään. Toivottavasti kukat tuovat iloa Lahdensivun Kodin asukkaillekin vielä pitkään <3

Meinaatko sinä ilahduttaa jotakuta tänä jouluna joulukukalla?

14 thoughts on “Joulumieltä kotimaisilla joulukukilla

    1. Meille jäi tästä kyllä niin ihana fiilis! 💓 Tuli myös mieleen, miten kuka tahansa voisi helposti ilahduttaa vaikka samassa talossa asuvaa yksinäistä vanhusta näin joulun aikaan viemällä joulukukan ☺️

  1. Aivan ihana idea viedä kukat vanhainkotiin! Tuli hyvä mieli itsellekin ihan jo vaan tätä lukiessakin :)

    1. Saatiin tästä kyllä niin hyvä mieli, toivottavasti kukat ilahduttavat siellä vielä pitkään ☺️

      Ihanaa sunnuntaita!

  2. Olipa ihana postaus❣😍Ja mikä ihana idea teiltä, että veitte kukat vanhuksille, ettekä pitäneet vain itsellänne. Ajattelin itsekin ostavani kukkasen kukkakaupasta ja he sitten lahjoittavat sen vanhukselle (mikä tempauksen nimi olikaan ;D) Joulu on upeaa aikaa.

    1. Ihana Johanna kiitos! 💓 Voi tuo tempaus on myös ihana, muistaakseni Joulukukka seniorille tms. nimeltään ☺️

  3. Ihanaa😍 hei mistä tuo kaunis kultainen kimaltava joulupallo on hankittu? Korsteiden metsästys joulukuuseen käynnissä😄

    1. Joulupallo on vuoden parin takaa Stockalta, mutta muistaakseni näin ainakin aika vastaavia koristeita tänäkin jouluna siellä ☺️ Toivottavasti löytyy! 😍 PS. Mulla on ihan hätä kun ei VIELÄKÄÄN ole joulukuusta 😂

  4. Harvoinpa tulee nykyään kommentoitua, mutta pakko sanoa, että tuo ensimmäinen kotikuva on kuin suoraan Pinterestistä! *sydänsilmäemoji* Ihanaa joulun odotusta!

  5. Ihana ele teiltä <3
    Tänä jouluna haluan ostaa tuon ritarinkukan, niin nätti! Mistä tuo kultainen ruukku on?

    1. Mäkin olin aiemmin ostanut vaan hyasintteja, mutta ihastuin viime jouluna tuohon ritarinkukkaan! Leikkasin tuon juuri leikoksi maljakkoon, niin kaunis esimerkiksi havujen kanssa 😍 Kultainen ruukku on Plantagenista, viime vuodelta tosin mutta ehkä sieltä voisi yhä löytyä ainakin vastaavaa ☺️

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *