Weekly Planner

Olen kertonut tavastani kirjoittaa to do -lista tulevalle viikolle aina maanantaina – sillä saa hyvän startin, kun näkee minkälainen viikko on tulossa. Jotkut muuten tykkäävät tehdä tällaisen listan jo sunnuntai-iltana, ja välillä itsellänikin syyhyää sormet ruveta kirjoittamaan, jos päässä pyörii paljon asoita. Yritän kuitenkin pyhittää sunnuntain mahdollisuuksien mukaan jonkin sortin vapaapäivänä ja aloitan uuden viikon sekä velvollisuuksien suunnittelun mieluiten vasta maanantaiaamuna.

Duuni1

Pitkään kirjoitin asioita ylös aina muistikirjaani lokeroiden muistettavia tai tehtäviä asioita omien päiviensä alle, kunnes törmäsin Granitissa tähän Weekly Planneriin. Siellä on kyllä niin paljon kaikkea kivaa aina toimistotarvikkeista keittiöjuttuihin, että voisin viettää hyllyjen välissä pitkän tovin. Tässä plannerissa on selkeä viikkonäkymä ja jokaiselle päivälleen oma tyhjä sarake, johon voi rustata ylös päivän hommia – toimii! Kirjoitan planneriin niin raportointien deadlinet, kampanjakuvaukset, sähköposteihin vastaamiset, laskutukset, Instagramin tai blogin kampanjajulkaisut ja muut päivittäiset tehtäväni.

Weekly

Fiilistellessäni ostostani kotona poikaystävälle hän tokaisi, “Tiesitkö että tota varten on olemassa ihan appeja?”. Ihan varmasti on, mutta näissä asioissa suosin itse perinteistä tapaa. Kuten paperikalenterinkin kohdalla, on paljon kivempi kirjoittaa asioita käsin ja viivailla yli suoritettuja kohtia, kuin tehdä samaa jonkin sovelluksen avulla. Pidän muistikirjaakin aina läppärin lähellä ja kirjoitan heti ylös mieleen tulevia postausideoita, teiltä tulevia toiveita tai omia tavoitteitani. Kauppalista on muuten ainoa, jonka kirjaan puhelimen muistioon ;) Kumpaan kastiin te kuulutte, nykyaikaisiin sovellusten käyttäjiin vai perinteisiin käsin rustaajiin?

21 thoughts on “Weekly Planner

  1. Kauppalista puhelimeen ja muuten kaikki käsin täälläkin päässä! Mulla on urban outfittersin tms kalenterissa erikseen valmiina joka päivälle todo-lista johon voi hommia halutessaan listata :)

    1. Sama homma siis sielläkin! Omassakin kalenterissani olisi pari riviä sitä varten, mutta mulla on niin pieni kalenteri, ettei tila mitenkään riittäisi. Tätä planneria on helppo pitää auki pöydällä, niin pysyy listan perässä :)

    1. Just näin, perinteisillä mennään siis! Plus tykkään myös koristella viikkomerkintöjä sun muita, eihän sitä voi tehdä puhelimella ;)

  2. Käsin rustaaminen on parasta! Meillä homma menee itse asiassa niin päin että isäni aina naureskelee mulle ja mun paperikalenterille kun hän itse laittaa kaiken vaan muistiin puhelimeen ? Mun mielestä on vaan jotenkin ihanaa kirjoittaa asioita ylös käsin, ja tuntuu että ajatukset ja elämän saa paljon paremmin järjestykseen kun laittaa ihan vanhanaikaisesti kynän paperille!

    1. Haha eikä, menee väärinpäin sukupolvilla miten olettaisi ? Juuri näin, siinä on ihan eri fiilis kun listat tai menot rustaa perinteisesti käsin. Lisäksi tykkään myös välillä koristella merkintöjä, joten siinäkin mielessä ääni paperiversioille ?

  3. Kauppalista on ainoa asia jonka suostun laittamaan sähköiseen muotoon. Kotoa löytyy perhe kalenterikin ihan paperi muodossa, vaikka toinen puolisko onkin it-alalla ja vannoo tietokoneisiin. Itsellä löytyy paperinen kalenteri kuin muistivihko myös :D
    Paperilla asiat vaan hoituvat paremmin.

    1. Täältähän löytyi paljon perinteisiä versioita suosivia! Poikaystäväni nauraa muuten mulle aina kaupassa, kun merkitsen kauppalistaani jollain satunnaisella emojilla aina jo koriin otetut tuotteet. “Mikä on tän päivän emoji?” ?

        1. Haha eikä! Välillä kyllä itseäkin naurattaa, kun lista on täynnä lehmäemojeja tai jotain muuta yhtä randomia ?

      1. Pakko vastata tähän että paperikalenteria itsekin suosin, enimmäkseen visuaalisuuden vuoksi. Mutta toisaalta oon alkanut myös miettiä ja harkita sähköiseen siirtymistä, olisipa ainakin aina mukana ja luulisi sinnekin saavan värikoodatut merkinnät ? Kauppalistan teen nykyään iphonen muistiinpanoihin niin, että siihen tulee se pallura eteen ja sen voi täpätä hoidetuksi kun tuote on korissa – kai tiesit tällaisesta? Toki tuo emojikin kuulostaa toimivalta ja viihdyttävältä ?

        1. MIND BLOWN! Mä en ole tiennyt! ? Testasin heti ja hitsi miten kätevä. Toisaalta näissä emojimerkinnöissä on tosiaan oma hauska puolensa ?

  4. Paperille käsin! Niin kalenterimerkinnät kuin se kauppalistakin. ;) Olen aina tykännyt kirjoittaa käsin. Koulussakin muistiinpanojen kirjoittaminen oli kivaa, meni tunnitkin nopeammin kun sai raapustella samalla. :D

    1. Kauppalistakin, no nyt! Vedit pisimmän korren :D Musta on aina hauskaa kun välillä voi bongailla kaupassa korista joltain jääneen paperisen kauppalistan – aika harvoin niitä kuitenkaan enää näkee!

  5. Olin vielä opiskeluaikana noin vuosi sitten täysin paperikalenterin käyttäjä, mutta nyt työelämässä oon siirtynyt vallan sähköiseen kalenteriin. Käytän Googlen omaa kalenteria, jossa pystyy eri menot erottamaan eri väreillä ja jonne saa helposti muistutukset mukaan. Ehkä myös se on muuttanut tavat sähköisen kalenterin puolelle, että mun työssä ei oo deadlineja eikö enää tarvitse opiskeluiden takia muistaa myöskään tenttejä ym. :D

    1. Mullakin on itse asiassa yhteistyökampanjoiden aikataulusta varten käytössä Trello, johon on sitten pääsy myös mediamyyjillä, niin kaikki pysyy kartalla missä mennään. Se on kieltämättä kätevä, myönnän! :D Kaikki muut sitten kuitenkin käsin ylös paperiversioina.

  6. Perinteisesti paperille, ehdottomasti! Yritän käyttää puhelinta mahdollisimman vähän ja tykkään, että to do:t on konkreettisesti paperilla, johon ne voi merkitä tehdyksi. Yleensä katson alkavan viikon sunnuntaina ja kirjoitan mitä pitää viikon aikana saada tehdyksi. Ah, paperisesta kalenterista en hevillä luovu. Se on kuin päiväkirja minulle.

    1. Sä olet siis tätä kuvailemaani sunnuntaityyppiä! Ehdottomasti kyllä paperisena, samaa mieltä. Miten on hei muuten opiskelut uudessa koulussa alkaneet? ☺️

      1. Kiitos kysymästä, erittäin hyvin!? Paljon on vielä asioita mistä olen aivan kujalla, onneksi en ole ainoa?,mutta eiköhän se siitä ajan kanssa. Porukkamme on todella mukava ja en voi kun innolla odottaa tulevia vuosia. Olen niin innoissani “uudesta” arjestani, etten keksi mitään huonoa sanottavaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *