F L O W

Heei taas muutaman päivän tauon jälkeen! Tarkoitukseni oli palata heti maanantaina Flow-fiilisten kanssa, mutta viime päivät menivätkin sängyn pohjalla vatsataudin tai jonkin muun pöpön kourissa. Iski ihan puun takaa, mutta onneksi sentään vasta viikonlopun jälkeen. Nyt olen kuitenkin taas tolpillani, joten vihdoin pääsen jakamaan muutamat kuvat Flow Festivaleilta! Silläkin uhalla, että monissa muissa kanavissa näkyneet festarikuvat tulevat teiltä jo korvista ;)

Tämä oli kolmas kertani Flow’ssa, ja näistä elokuisista festareista on muodostunut perinteinen kesän päättäjäisviikonloppu. Kaikki ystävät kokoontuvat Suvilahteen, on hyvää musiikkia, loistavaa ruokaa ja yhteisiä etkoja. Ilmassa on pientä haikeutta kesän loppumisesta, mutta tunnelma on kuitenkin katossa ja viikonlopusta otetaan kaikki irti. Tämäkin jää mieleen niin hauskana viikonloppuna – kiitos ystävät ja kiitos Flow! Omia kohokohtiani olivat Alman törrkeän hyvä keikka sekä Sigrid, sunnuntain ystävien järkkäämä brunssi, herkullinen festariruoka ja kokoontumiset viiniteltassa, Lykke Li auringonpaisteessa sekä kaikkiin tuttuihin törmääminen.  Tässä muutamia viikonlopun aikana kameraan sekä puhelimeen taltioituneita räpsyjä!

Flow1

Dress – &Other Stories,  jacket – H&M, bag – Saint Laurent, boots – Billi Bi

Flow6 Flow2 Flow5 Flow7

Dress – &Other Stories (borrowed), jacket – H&M, bag – Saint Laurent, boots – Dr.Martens (sponsored @INCH” Store)

Festariasut löytyivät omasta sekä ystävän kaapista. Perjantaina puin päälle saman &Other Storiesin metallinhohtoisen mekon kuin viime vuonnakin – tätä ei ole päässyt käyttämään kuin pari kertaa, joten oli hyödynnettävä taas tilaisuus. Mekon kaveriksi pääsi tällä kertaa farkkurotsi ja mokkanahkaiset bootsit. Sunnuntain asua varten taas olin tehnyt mekkovaihtarit Marin kanssa, kätevää käydä ystävän vaatekaapilla uuden ostamisen sijaan! Musta pidempi kukkaprintillinen mekko oli hyvä valinta viileämpään päivään, jalkaan vielä Martensit sateen uhan varalta. Asuun sopi mielestäni tosi kivasti ystäväni brunssietkoilla tekemä lettikampaus – mulla näkee harvoin tällaisia, mutta tähän tykästyin hurjasti. Osaisipa itsekin loihtia jotain vastaavaa, mutta turha toivo, hahah!

Flow10 Flow3 Flow11 Flow9

Olitteko te Flow’ssa juhlimassa? :) 

2 thoughts on “F L O W

    1. Kiitos paljon, ihana jos tykkäsit! Omasta puolestani voin kyllä suositella Flow’ta, jos tällaiset kaupunkifestarit yhtään kiinnostaa :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *