Ihanaa heinäkuun ensimmäistä ja terveisiä varsin tyhjältä mutta ihanalta asunnoltamme! Nämä ovatkin ensimmäiset kuvat täältä, hih. Olemme taas viikonlopun Tampereella maalaushommissa. Seinät ovat nyt valmiit ja enää on maalattava lattiat, jotta viikon parin päästä saataisiin tuotua tänne ensimmäisiä huonekaluja. Eilen putsattiin lattia kauttaaltaan ja tänään sitten tositoimiin! Minulle tosin ei ole annettu tässä projektissa järin suurta vastuualuetta (nimimerkillä seinien kohdalla maalasin yhden patterin seinustan, haha), mutta on se tärkeä tehtävä huolehtia työmiehen nesteytyksestä ja taustamusiikin valinnoistakin.
Ra-kas-tan asunnon valoisuutta, en ole aikaisemmin edes tajunnut miten paljon valkoiset pinnat voivat tehdä. Harmaina ja sateisinakin päivinä olen täällä fiilistellyt, miten paljon valoa isoista ikkunoista silti tulvii sisään. Näin kameraa lähes päivittäin työkseen käyttävälle aika iso etu, etenkin sitten syksyn pimeimpinä kuukausina kun aurinko ei paljoa pilkahtele.
Toistaiseksi täällä ei tosiaan ole huonekalun huonekalua, mutta jahka saadaan paikat kuntoon ja päästään sisustamaan niin sitten kuvia taas lisää :) Tämä tällaisena pienenä ensikurkistuksena! Huomenna asunnon tulevat katsastamaan myös täällä käymässä olevat sisarukseni perheineen, eivät tosin pääse juuri eteistä pidemmälle lattioiden takia.. :D Ihana silti näyttää heille, missä me tulemme asumaan <3
Here’s a little sneak peek from our new apartment! It’s still empty though as we’re painting the floors today, already did the walls earlier. As soon as we get everything done we’re able to bring some furnitures here and start the decorating part, yay! I’m so excited how much light there is in the apartment even on grey and rainy days since the white floors and walls make a huge difference. It will be so much easier to shoot everything here because of the amount of light! Can’t wait to be able to show you guys more from here :) Have a lovely weekend!
Aivan ihanalta näyttää tuo teidän asunto, oon sitä sun instastorien kautta päässy fiilistelemään jo vähän aikasemmin ? onko kyseessä siis vuokra-asunto vai oletteko ostaneet kyseisen kämpän? Tsemppiä maalausurakkaan ja mukavaa viikonloppuja :)
Kiitos Silja ja ihana kuulla että seurailet myös Instagramin puolella! :) Olemme ostaneet asunnon yhdessä. Maalausurakka eteni onneksi tänään jo hyvin, huomenna sitten toista kerrosta päälle ja vielä makuuhuoneen lattian maalaus! Kivaa viikonloppua sinnekin <3
Oi miten ihanalta näyttää!?vaikka ei huonekaluja vielä olekaan.
Poikaystäväni pääsi Helsinkiin kouluun, joten nyt meilläkin on asunnon etsiminen ja muutto edessä. Todella jännää! Tuskin maltan odottaa, että pääsen laittamaan kotiamme meidän näköiseksi <3
Olen tässä juuri matkalla Tampereelle tyttöjenviikonlopun viettoon, ihanaa! ;)
Mukavaa viikonloppua Jonna! :)
Kiitos Johanna! Ihana kun jaksat aina niin aktiivisesti kommentoida, arvostan sitä ihan mielettömän paljon <3 Oi onnea poikaystävälle ja mahtavaa että on uusia tuulia edessä! Se on kyllä niin palkitsevaa, kun asiat järjestyvät niin kuin pitää ja pääsee laittamaan kotia :)
Ja hei hauskaa Tampere-viikonloppua - sattui kyllä aivan törkeän hyvät säät! Täällä on paistateltu helteessä ja Helsingissä kuulemma värjötellään :D Nauttikaa täällä! <3
Näyttää niin ihanan valoisalle, en malta odottaa että saatte asunnon valmiiksi ja tulee esittelyä :) Oon varmaa missanu tän tiedon jostain, mutta oliko tää siis teidän oma asunto, vai vuokra? :)
ps. oot mun yks suosikkibloggaajia, sulla on ihana asenne ja oot superkaunis! :)
Valoisuus on kyllä ihan mieletöntä, ah! Tämä on oma asunto :) Voi kiitos kaunis ihanista sanoistasi, miten kiva kuulla <3
Tervetuloa Tampereelle?! Oikein ihana asunto! Millä asuinalueella ihanuus sijaitsee??
Kiitos kovasti! Ihana kun teitä lukijoita on Tampereellakin niin paljon :) Asunto sijaitsee Pyynikillä – kiva kun on luonto lenkkeilymaastoineen (ja ne munkit, heheh) lähellä, mutta ihan ytimeenkin pääsee hetkessä.
Moi! Ihana kämppä! Missäpäin Tampereella se sijaitsee? :-)
Moikka Siiri, kiitos paljon! Pyynikillä sijaitsee tämä :) Sijainti on meille kyllä täydellinen, vaikuttaa ihanan rauhalliselta alueelta ja plussaa hyvistä ulkoilumahdollisuuksista koiraa ajatellen – samalla on kuitenkin näppärästi lähellä kaikkea.
Meille laitettiin uuteen taloon valkea lattia ja viiden vuoden päästä vaihdettiin öljyttyyn tammiparkettiin. En ole siivousintoilija, niin olisi pitänyt jo alun alkaen laitattaa tummempi, nyt vuoden ollut ja paranee vaan vanhetessaan.
No se on kyllä varmasti varjopuoli valkoisen lattian kanssa, itsekään kun en ole mikään siivousfriikki :D Tässä oli kuitenkin valkoiseksi maalattu parketti entuudestaankin, joten emme kokeneet tarvetta muuttaa muuten kuin maalaamalla uuden freesin pinnan. Katsotaan kuinka siistinä saadaan lattia pidettyä, heh!
Ihanan valoisa teidän uusi koti!?
Kovasti odottelen sisustuskuvia ?☺️
Kiitos ihana! Niitä odottelen jo malttamattomana minäkin hehe, vielä on vaikea kuvitella valmista lopputulosta kun on typötyhjä :D Hiljaa hyvä tulee!
Pyynikki on ihana paikka asua, vielä alkuvuonna siellä asuin mutta muutto oli pakollinen joten jouduin sen ihanan alueen jättämään :) Teidän asunto näyttää ihan mielettömän upeelta, rakastuin noihin oviin ♥ Tervetuloa Tampereelle!
Oi onpa kiva kuulla, että on tuttua aluetta! Ja kiitos paljon ihana <3
Uusi koti näyttää ihanalta, en malta odottaa sisustusjuttuja! :) Ja Pyynikki asuinalueena on mahtava, huippu valinta! Tervetuloa tänne Tampereen suunnalle, toivottavasti viihdytte! :)
Voi kiitos paljon! Pyynikki vaikuttaa kyllä ihanalta alueelta :) Juuri tänään siellä liikkuessa fiilistelin ulkoilumahdollisuuksia ja löytyi monta kivaa asukuvausspottiakin, hihi!
Hauskaa että Tampereelta löytyy niin paljon tamperelaisia lukijoita :) Kiitos kivasta kommentistasi ja ihanaa alkavaa viikkoa!
Ou mai, Pyynikki on pa-ras! <3 Asuin itse vielä vuosi sitten Koulukadulla siinä ihanassa vihreässä jugend-talossa ja kyllä teki pahaa muuttaa pois! Koiran kanssa maailman kätevintä lenkkeillä munkeille ;)
Eikä, sitä taloa ollaan monesti ihasteltukin ohi ajaessa! Pyynikki vaikuttaa kyllä superihanalta alueelta :) Hahah, vaarallisen lähellä kyllä tuo munkkikahvila! :’D
Vautsi mitä kuvia! :) montako neliötä asunnossa on :) jään innolla odottelemaan kuvia jahka asunto on valmis <3_<3
Hih kiitos! Tässä on 66 neliötä :) En malta odottaa, että päästään sisustuspuuhiin, iiih! Sitten varmasti kuvia luvassa ihan kyllästymiseen asti ;)
Paljon onnea uuteen kotiin! Miten ihanalta näyttääkään, iloitsen puolestasi!
Kiitos paljon ihana Jenna! <3
Teidän tuleva koti näyttää tosi ihanalta! Tampere on loistava kaupunki asua, asuin siellä opiskeluaikani ja vuosi sitten muutin Vaasaan, kyllä on välillä sinne niin ikävä! Täytyy vielä sanoa, että blogisi on lempparini ollut jo pitkään, hyvin harvaa blogia jaksaa montaa vuotta seurata. Ihanaa kesää ja tulevaa muuttoa Tampereelle, kiva päästä tampere-tunnelmiin sitten blogisi kautta!
Kiitos paljon Laura, asunto on kyllä aivan ihana! Hauska kuulla ja vielä jatkoit matkaa minullekin tuttuihin maisemiin Vaasaan :) Voi kiitos kauniista sanoistasi <3 Juuri kirjoittelin postausta bloggaamisen parhaista puolista ja yksi kohdista oli nimenomaan se, kun kuulee jonkun seuranneen blogia jo vuosia. Lämmittää joka kerta yhtä paljon mieltäni, joten nöyrin kiitos mukanaolosta :) Ihanaa kesää sinnekin!