Tämän hetken trendit, jotka eivät iske

Eilen kerroin lämmenneeni mammafarkuille, mutta mitkä taas ovat sellaisia ajankohtaisia suosittuja trendejä, jotka eivät iske? Aikaisemmin julkaisemani What I Don’t Want -postaukseni ovat olleet suosittuja, joten innostuin tekemään jälleen pitkästä aikaa hieman vastaavaa. Tällä kertaa mieleeni tuli kuitenkin yksittäisten tuotteiden sijaan useampi tämän hetken blogeissa ja somessa ahkerasti vastaantuleva trendi, jotka eivät vaan kolahda itselleni.Trends1

Ensinnäkin keltaiset aurinkolasit, yhh. Näitä näkyy tällä hetkellä paljon monissa eri malleissa, mutta meikä ei syty keltaisille linsseille ei sitten lainkaan. Toisena tuli heti mieleen bändipaidat, joita löytyy useiden ketjuliikkeidenkin valikoimista. Joku varmasti onnistuu rokkaamaan asun tällaisenkin kanssa, mutta mielikuva minusta AC/DC:n tai Iron Maidenin teepparissa ei ole kovin vakuuttava, haha. Hauska miten muutenkin huomaan itse jo heti tätä yllä olevaa kollaasia katsoessa, että ei näytä yhtään omalta!

En myöskään ole lämmennyt yhdelle tämän hetken kuumimmista trendeistä eli korsettivöille. Teini-iässäni tällaiset leveät vyötärölle laitettavat vyöt olivat jossain vaiheessa muodissa, ehkä juuri siksi en ole ollut valmis niiden paluuseen. Näyttää monien muiden yllä hyvältä esimerkiksi ylisuureen kauluspaitaan yhdistettynä, mutta omassa käytössäni en ainakaan vielä tällaisia näe. Samaan kastiin menee hypetetyt ja useista kaupoista loppuunmyydyt verkkosukkahousut, olivat sitten sellaisenaan tai boyfriend -farkkujen rei’istä pilkistäen. Puhumattakaan chokereista – ne jatkavat yhä voittokulkuaan, mutta etenkin juuri sellaisina lapsuudesta tuttuina muoviversioina aiheuttavat minulle lähinnä vilunväristyksiä :D

Olisi hauska kuulla, mistä tämän hetken trendeistä tai it-tuotteista te ette innostu?

45 thoughts on “Tämän hetken trendit, jotka eivät iske

  1. Oon sun kanssa täysin samaa mieltä noista trendeistä! Etenkin toi korsettivyö on itselleni ihan no no. Chokereille saatan kuitenkin lämmetä… ;)

    1. Hyvä etten ole ainoa! :D Chokerit tuovat itselläni ihan liikaa mieleen lapsuuden haha, joten ainakaan toistaiseksi en osaisi niitä kuvitella omassa kaulassani.

  2. 90-luvun nuorena en innostu paksupohjaisista lenkkareista ja Filasta :D
    Muutenkin pyrin siihen että vaatekaapista löytyy aikaa kestäviä asuja. Lyhytikäiset trendit ja kertakäyttökulttuuri ei innosta.
    Ja tosiaan, miksi laittaa bändipaita jos ei edes kuuntele ko. yhtyeen musiikkia :D

    1. Paksupohjaisille lenkkareille en minäkään oikein syty, joten feel you! Jos johonkin ajankohtaiseen trendiin olen hurahtanut niin röyhelöihin, mutta toivottavasti ne miellyttäisivät silmää vielä tulevinakin vuosina :)

  3. No just noi kaikki mainitsemasi ja “bikini”-yläosat paitojen päällä. Ei vaan toimi näytöslavojen ulkopuolella.

    1. Usch, unohdin ihan tuon! Kesti jo tottua silkkitoppi jonkin vaatteen päällä -yhdistelmiin, mutta tuo bikiniyläosa menee ihan yli hilseen :D

  4. Listani näytti vielä hetki sitten aivan samalta kuin tuo sinunkin, mutta nyt kaapissani on verkkosukat, bändipaita ja parikin eri chokeria :D niin se mieli vaan muuttuu!
    Bändipaidan ostin vaaleanpunaisena, eikä siitä heti edes huomaa, että rinnassa lukee Guns ‘n Roses. Ja verkkosukat tuovat jotain pientä extraa tavalliseen asuun.
    Keltasista laseista ja korsettivöistä en kyllä vielä välitä ollenkaan, mutta never say never ;)

    1. Hih, nimenomaan never say never – niin sitä vaan välillä lämpenee joillekin jutuille jotka ensin tyrmää täysin :D Saa nähdä miten minun käy ;)

  5. Mä en myöskän lämpene noille oikein millekään, hyihyi.. Paitsi bänditeepparin haluisin! Mullaon sellainen mielikuva päässä jossa yhdistäisin bänditeepparin vaaleanpuaniseen tyllihameeseen! :D En saa tätä mielestäni. Mun mielestä siinä ois semmonen kiva viba, vähä rokkia ja prinsessaa miksattuna!

    Mutta muuten, noista verkkosukkiksista tulee mieleen… hmm kröhömm.. toisenlaiset naiset ;D
    Chokereista tietty ala-aste vibat ja sen lisäksi saan ihme alistumisfiilareita noista. Ihan kun naiset olisi jotain koiria.
    Noi vyötärövyöt oli kyllä silloin (yläasteella varmaankin?, oon sua vuotta vuorempi ;)) niin ihania! Muistan kun mulla oli niitä niin paljon ja joka asuun se piti tunkea, Mutta enää ei kyllä iske..
    Ja sitten taas noi keltaiset aurinkolasit antavat mun mielestä vähän halvan vaiktuelman.. :D

    1. Haha, samoilla linjoilla ollaan siis! Kumma miten sitä karsastaa aina kaikkia nuoruuteen liittyviä muotijuttuja :D Mulla oli joskus yläasteella Guessin keltainen vyötärövyö (kuulit oikein) ja se oli niin siistein mahdollinen juttu silloin, hahah!

  6. Haha, mulle eivät nämä trendit myöskään iske (joskin satunnaisesti käytän vanhoja bändi- tai Harley Davidson paitoja :D).

    Kaikkineen mulle tulee monista näistä elementeistä mieleen ne valtavat teinimassat joissa Kendall ja Gigi ovat kovia nimiä (ja siis joiden tyylistä en itse niin välitä). :)

    1. En ole selvästikään ainoa, haha! Ja jep, kuulostaa hyvinkin sellaiselta jonka voisi Kendalliin ym. kumppaneihin yhdistää.

  7. Muistan liian hyvin nuo chokerit ala-asteajoilta, hyh! En lämpene kyllä muillekaan noista yhtään, pitäydyn omassa yksinkertaisen skandinaavisessa tyylissäni. :D Se kun tuntuu vaan niin omalta, joten turha sitä on muuttaa.

    1. Sama juttu, etenkin juuri ne niiltä ajoilta tutut muoviset versiot aiheutta vilunväristyksiä, hrrh! Peukku yksinkertaiselle skandityylille ;)

  8. Nuo lasit ja erityisesti ne aviator-malliset _silmä_lasit on ihan kamalia! En kyllä muillekkaan syty. Ehkä noi verkkosukkikset on näistä vähiten hirveät. Enkä mä nyt kyllä ihastele sivunappiverkkareiden paluutakaan.

    1. Feel you! Musta ne tekee silmistä vaan tosi oudon näköiset, en siis yhtään lämpene. Samoilla linjoilla mennään siis ;)

  9. Apua, nyt on pakko kysyä, mistä kaupasta tuo AC/DC paita on?!? Omaan tyyliin kun sopisi puolestaan täydellisesti ;)

    1. Muistelisin että Asokselta, nappasin kuitenkin Googlen kuvahaun kautta joten en ole varma onko enää myynnissä, mutta tsekkaa sieltä ;)

  10. En voi sietää sitä trendiä että pidetään bändipaitoja vain muodin vuoksi, eikä edes kuunnella bändiä tai osata edes nimetä yhtään biisiä koko bändiltä, hyvä jos tiedetään että kyseessä edes on joku bändi :D

    Keltasista linsseistä tulee hyvin elävästi mieleen joku vuosi 2001, hyi ei enää ikinä. Verkkosukkikset on kivat joissain asuissa ja esim revittyjen farkkujen kanssa. Korsettivyöt on ihan jees muotikuvissa ja muotiblogien epätodellisissa asukuvissa, mutta arkielämässä ja varsinkaan minun päällä ei ehkä niinkään :D

    1. Mulla on vähän samat vibat, jotenkin miellän bändipaidat siihen nimenomaiseen tarkoitukseensa enkä vaan muoti-ilmiöksi :D Näitä on ollut kyllä hauska lukea, en ole selvästikään yksin inhokkieni kanssa, haha!

  11. Hahah! I totally agree with you on everything here! Five times a – sorry but – a big NO-go! When I first heard about the fishnets stockings I was like ”no way, this must be a joke. Carnival everyday haha!” (again sorry for the ones who do like/love them). As for the band tees, the chokers and the corset belt, I guess it suits some people but it’s not something for me. And the yellow sunglasses.. well this is actually the first time I’m reading about it, but it’s not my thing either. Guess I’m not really into the ’90s trend. I do like the ruffles and stripes trend at the moment though! – xx Carian

    1. Hahah that’s so funny! Apparently I’m not alone with these ;) I agree with you that some people can make it look good with these but I couldn’t imagine myself wearing any of these. Never say never though, but I highly doubt that :D

  12. Siis oon niin samaa mieltä näistä sun kanssa kun olla ja voi! Ei ei ja vielä kerran EI :D uskaltaisin väittää että näitä ei ikinä tulla näkemään mun päällä :D

    1. Haha, ihan samoilla linjoilla siis! Paha aina julistaa “ei koskaan” jos myöhemmin lämpeääkin (kuten itselleni kävi vaikka Stan Smithien kanssa), mutta melkein uskaltaisin myös sanoa, että näiden kohdalla todellakin ei :D

  13. En innostu erityisesti mistään noista, mutta ainakin korsettivyöt ja chokerit ovat näyttäneet joidenkin muiden päällä kyllä tosi hyviltä :) Keltaisista aurinkolaseista tuskin innostun kenenkään käytössä. Ikinä.

    1. Korsettivyöt on tosiaan joissain asuissa näyttäneet hyviltä muiden päällä, mutta en usko että itse tulisisn käyttämään. Keltaisista aurinkolaseista taasen ihan samaa mieltä, ei ikinä!

  14. Aika samat kaikki noi :D Mulla on kerran ollut choker ja ne näyttää ihan kivoilta mutta vihaan tunnetta että joku on kaulan ympärillä! Verkkosukkikset musta taas on aivan hirveät enkä ikinä voisi laittaa päälle. Täällä Briteissä on just todella suosittua toi kunnon Fila ja lenkkarimuoti mistä mainittiin. Mun oma tyyli on aika lähellä sun tyyliä, eli todella klassinen ja silloinkin kun ei huoliteltu niin semmonen “perus” eli leggarit ja villapaita. Täällä taas suositaan sitä että näyttää kun tulisi jostain urheilutreeneistä vuonna -95 eli räikeitä retrovaatteita, Filaa, väreikkäitä tuultakkeja, jättilenkkareita, jättiponnareita ja likasta tukkaa yms. Ite en vaan pysty syttymään sille, tai siis laittautumaan sen näköiseksi että en olisi laittautunut yhtään :D Trendeissän on just kanssa jänniä kulttuurieroja, koska tunnen että oma tyylini on ihan todella suomalainen/pohjoismaalainen eli tosi minimalisitinen, klassinen yms. kun taas täällä suositaan ihan eri juttuja. Tunnistan sekunissa kaupungilla suomalaisen, norjalaisen tai ruotsalaisen pelkästään vaatteista. Ja esim. sitä viime vuosien hattutrendiä eli täällä näkynyt juuri ollenkaan, kun taas joka ikisellä norjalaisella turistilla oli hattu päässä :p Tämän hetken trendeistä myös trumpettilahkeet ei kyllä iske yhtään, vaikka 8-veenä ne olikin musta hienoin juttu ikinä…

    1. Ihan sama juttu, en voi sietää mitään kaulan lähellä ja pooloneuleidenkin kanssa välillä ahdistaa, en osaisi siis kuvitella köyttäväni mitään narua kaulaan hahah. Hauska kun kuvailit trendeistä siellä Briteissä, jännä aina kuulla tosiaan niistä kulttuurieroista. Peukut klassiselle pohjoismaiselle tyylille ;)

  15. Itselläkin ihan ehdoton ei noiden kaikkien kanssa. Toisaalta miksi sitä omaa tyyliään muutamaan vaikka olisi kuinka trendi. Joillekin muuntautumiskykyisille sopii loistavasti, mutta jos valmiiks jo pukeutuu tietyllä tyylillä en ainakaan koe itseäni luontevaksi oudoissa vieraissa hepenissä..

    1. Juurikin näin, trendeistä voi halutessaan poimia niitä omilta tuntuvia juttuja mutta eihän kaikki voi olla kaikkien makuun :)

  16. Acdcn paita, bleiserin, farkkujen ja korkkareiden kanssa menee, itse vielä tykkään bändistä. Mutta kaikki nuo muut on aika jaiks!

    1. Ymmärrän bändipaidat kyseistä musiikkia kuuntelevien yllä, mutta muuten en henk.koht itse syty. Mutta makuasioitahan nämä aina on eikä kaikesta tarvitsekaan tykätä :)

  17. Siis ihan samoilla linjoilla ollaan täälläkin! Korsettivöistä en innostu yhtään, ja chokereista tulee vaan liikaa lapsuusmuistot mieleen… En kestä kun kaikki seuraamani brittibloggaajat tuntuvat hehkuttavan uusia ihania chokereitaan jatkuvasti :D xx

    http://www.shakespeareandsparkle.com/

  18. Tuo bändipaitamuoti on oikeastaan aika harmillinen, kun ei enää tiedä kuka oikeasti tykkää jostain bändistä ja kuka pitää paitaa vain koska sitä myytiin henkkamaukalla. Sama homma esim star wars paitojen kanssa ja mitä näitä nyt on ollut. Mulla on parikin rokkimimmiä kaverina joille paidat kuuluvat vakiovarustukseen ja nyt niitä tympii ku joka toinen teini kävelee vastaan jossain iron maidenin paidassa :D

    1. Hahah voiei, ymmärrän kyllä! Tuota nimenomaan en hiffaa itsekään, minä miellän bändipaidat kyseistä musiikkia kuuntelevien ylle. Vaikka ei sillä että nyt olisi niin vakavaa :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *