
…olen oppinut itsestäni paljon ja samalla kumonnut tiettyjä ennakkoluuloja, joita minulla oli tänne lähtiessäni. Jännitin esimerkiksi etukäteen kämppisasumista, kun olen tähän asti tottunut asumaan joko yksin tai poikaystävän kanssa, ja olen ajatellut tarvitsevani paljon omaa tilaa. Näiden huippujen kämppisten kanssa asuminen onkin ollut todella helppoa ja hauskaa, ja omaan huoneeseen sulkeutumisen sijaan olemme usein iltaisin istuneet kaikki keittiön pöydän äärellä tai siskonpedissä peiton alla sarjaa katsellen.
…ja pidin itseäni ennen myös ihmisenä, jolle opiskelijavaihto ei olisi yhtään oma juttu, mutta kuinka väärässä olinkaan! Ei siis kannata liian tiukkaan pitää kiinni kaikista ennakko-oletuksista, vaan olla avoin uusille mahdollisuuksille.
…olen ikävöinyt perhettä, ystäviä ja etenkin poikaystävää ihan valtavasti, mutta ikävän kanssa pärjää, kunhan asenne on kohdillaan. Nykyajan viestimien avulla on niin helppo pitää yhteyttä, on tässä tullut kiinalaiset Whatsappin korvikkeetkin tutuksi. Uskon että yhteistä aikaa arvostaa taas entistä enemmän, kun kesällä pääsee takaisin rakkaiden luokse!

…olen oppinut hieman ranskaa, ja osaan nykyään täydellisesti lauseeet “Je ne parle pas francais” sekä “Je ne comprend pas”. Enää en myöskään jäädy totaalisesti kahvilatädin tarjotessa makusiirappeja latteeni tai kassan kysyessä tarvitsenko pussia. Ei vaineskaan, on ollut huippua huomata, että kielen ymmärtäminen ja puhuminen on helpottunut edes jonkin verran ja miten paljon antaakaan, kun oppii uutta ja huomaa onnistuvansa.
…opetuksen taso on ollut todella vaihtelevaa. Yksi osaa puhua aiheesta todella inspiroivasti ja kannustaa muitakin innostumaan, toinen taas käyttää luentokalvoissaan lähteenä Wikipediaa.
…monet vaihtareista asuvat koulun kampuksella, mikä onkin suurilta osin vaikuttanut (sen lisäksi että huumorimme menevät täysin yhteen) siihen, että hengailemme paljon keskenämme pohjoismaalaisella kaupungissa asuvalla porukalla. Vaikka molemmissa asumismuodoissa olisi varmasti puolensa, olen itse kuitenkin keskusta-asumiseen enemmän kuin tyytyväinen. Koulua kun ei ole kuin pari kertaa viikossa, ja keskustassa mahdollisuudet vapaa-ajan viettoon ovat huomattavasti monipuolisemmat kuin kampuksella.

…on tullut tutuksi se kuuluisa ranskalainen byrokratia, josta niin kovasti varoiteltiin ennen tänne lähtöä. Esimerkiksi pankkitiliä avatessa ei riitä parin paperin allekirjoittaminen, vaan nimen sai laittaa varmasti lähemmäs kymmeneen eri paperiin. Ehkä suurin hämmennyksen hetki oli se, miten asunnon vuokraamista varten oltaisiin vaadittu vanhemmilta useampien kuukausien (tai parhaimmillaan vuosien) palkkakuitteja. Kuulemma ihan normaali käytäntö Ranskassa, mutta kuulosti niin utopistiselta suomalaisen korvaan!
…olen juhlinut eniten sitten teinivuosien. Mutta eikös se ole ihan sallittua vaihtarina?
…yllätti vaihtarien nuori ikä ja olen tuntenut itseni usein varsin vanhaksi. Meidän ikäluokkamme on ehdottomasti vanhimmasta päästä paria poikkeusta lukuunottamatta, suurin osa on vasta 20 vuotta täyttäneitä. Ei siinä, olen useasti saanut ihmettelyjä muilta kertoessani kuinka vanha olen ja kysyttiinpä minulta tovi sitten kaupan kassalla ikääkin viiniä ostaessani. Paljastui kassatädin luulleen minua 16-vuotiaaksi :D

Knit – Lexington SS16 (giveaway)
…todennut, kuinka paljon minua olisi kaduttanut, jos olisin jättänyt lähtemättä vaihtoon. Ystäväni sanoi juuri, miten ihana hänestä on ollut nähdä ja kuulla miten paljon nautin täällä, kun hän muistaa minun ennen lähtöä valitelleen, kuinka tekisi mieli jättää koko touhu. Tuolloin kotiin jääminen ja tavallisen turvallisen arjen jatkaminen tuntui niin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Arki täällä onkin kuitenkin ollut elämäni parasta aikaa!
Hauska postaus! Itseäni mietitty vaihtoon hakemisessa se, että olen jo ollut vuoden vaihdossa toisella puolella maailmaa. Päädyin kuitenkin lähtemään, koska onhan tämä tuleva vaihto ihan eri juttu. Itselläni onkin tarkoituksena tehdä siellä vaihdossa “ihan omaa juttuani”. Oppia sujuvaksi saksan puhujaksi, treenata Sveitsin ranskankielisissä kaupungeissa ranskaani, tietenkin opiskella, ja toivon mukaan reissata mahdollisimman paljon itsekseni :)
Kiitos Erica, kiva jos tykkäsit! Ja hienoa kuulla, että säkin päädyit kuitenkin lähtemään vielä vaihtoon, vaikka kokemusta siitä jo onkin :) Nostan myös hattua yksin reissaamiselle, se varmasti kasvattaa paljon!
Tämä oli mielenkiintoinen postaus! :) Oletko ollut tyytyväinen siihen että päätit lähteä just Ranskaan, vai onko mielessä käynyt ollenkaan että mitä jos olisin lähtenyt sittenkin Ruotsiin? Se olisi varmaan ollut taas aivan toisenlainen kokemus. :)
Kiitos Tanja, mukava kuulla! :) Olen ollut ehdottomasti tyytyväinen, monta kertaa olen miettinyt ihan jo säänkin kannalta, miten onnellinen olin että päädyin Ruotsin sijaan Ranskaan. Kerrankin on ollut mahdollisuus elää paikassa, jossa aurinkoa on tarjolla joka päivä, joten olen nauttinut tästä täysin rinnoin.
Kaiken lisäksi on ollut todella antoisaa opetella ranskaa ja kuulla kieltä päivittäin, ruotsia kuitenkin kun osaan jo, vaikka ei senkään vahvistamisesta olisi haittaa ollut :) Viimeisenä plussana vielä reissumahdollisuudet täältä käsin, Ruotsista tuskin olisi tullut matkusteltua näin paljon!
Ihanaa, vaihtopostaus! Voin hyvin samaistua sun ennakko-oletuksiin. Olen siis itse lähdössä vuoden päästä keväällä vaihtoon, vaikka alunperin piti lähteä jo täksi kevääksi (suunnitelmiin tuli muutoksia). Ja minua jännittää ihan hirveästi se, että miten tuun ylipäätään toimeen. Tiedän että oon pikkaisen takakireä ihminen, siis siinä mielessä että oma koti on oma koti ja tarvitsen tietyt asiat arjen pyörittämiseen, olen ennakkoluuloinen jne. Jonka takia siis esim kämppiksen kanssa asuminen tuntuu todella haastavalta, kun olen tosiaan aina asunut yksin tai sitten poikaystävän kanssa.
Olin kielikurssilla 15-vuotiaana sen kuukauden, mitä ne yleensä kesti, ja jo silloin huomasin että vaikka olen normaalisti todella avoin ja sosiaalinen, niin vieraassa maassa vieraalla kielellä alan ujostelemaan, ja pelkään että alan vaikuttamaan ilkeältä tai muuten etäiseltä. Toisaalta se kuukausi oli ehdottomasti elämäni parasta aikaa, eli siinä mielessä olen taas innoissani lähdössä vaihtoon. No joo, todella ristiriitaisia fiiliksiä. :D
Toivon todella että vaihto tekee minusta enemmän heittäytyvämmän ihmisen ja rohkeamman matkustelijan jne.
Minä puolestani voin niin samaistua mitä kirjoitit, ymmärrän täysin! Tunnistan itseni tuosta, että rakastan omaa kotia ja tarvitsen omaa arkeani, mutta onkin ollut todella virkistävää huomata, että erilaisissakin olosuhteissa pärjää. Jos siis yhtään voin rohkaista sinua, niin suhtaudu kämppisasumiseen avoimesti :) Tietysti tilanne olisi voinut omallakin kohdallani olla eri, jos kämppikset olisivat olleet tuikituntemattomia, eikä kaikki välttämättä olisi sujunut näin helposti. Uskon silti, että vaihdossa kämppikset antavat kuitenkin sellaista turvaa, vaikka eivät tuttuja olisikaan.
Minä myös pidän itseäni sosiaalisena ja avoimena ihmisenä, mutta saatan uusissa tilanteissa olla alkuun ujohko ja jännitin miten englannin kielellä pärjää, kun sitä ei ole tottunut käyttämään päivittäin. Kyllä sitä vaan kuitenkin saa suunsa auki ja päivä päivältä tuli rohkeammaksi, ei siis huolta! Englannin kielen vahvistaminen ja puhumisen rohkeus onkin ollut yksi parhaita asioita täällä. Ja oli muuten hauskaa, miten norjalaiset ystävämme kerran sanoivat minulle, kuinka ovat huomanneet minun rentoutuneen huomattavasti ensimmäisten viikkojen jälkeen. Ehkä oli siis pientä alkujännitystä ilmassa, mutta on ollut kiva oppia heittäytymään tilanteisiin rennommin mukaan.
Aivan varmasti vaihto siis rohkaistaa ja on positiivinen kokemus! Sitä paitsi olet rohkea jo kun lähdet :)
Hei,
olisi kiva kuulla vinkkejä asunnon löytämiseen Marseillesista! Mitä kautta löysitte ja mitä on hyvä ottaa huomioon?
Olen itsekin lähdössä Marseillesiin vaihtoon ensi kevääksi :)
Heippa Riikka! Vitsit miten mahtavaa kuulla, että olet tulossa tänne! Ihan törkeän siisti kevät tiedossa, sen voin taata ;) Me otimme ensin kuukaudeksi asunnon Airbnb:n kautta, jotta olisi helpompi sitten etsiä lopullista asuntoa täältä käsin ja se oli hyvä ratkaisu. Lopulta löysimme asunnon paikallisen välitysfirman (Locamarseille), jota edelliset vaihtarit meille suosittelivat.
Mikäli et ole ottamassa asuntoa juuri kampukselta (joka sijaitsee siis noin 40min päässä keskustasta ruuhkasta riippuen) vaan yksityistä kautta keskustasta, niin kannattaa kiinnittää ehdottomasti huomiota sijaintiin. Keskustassakin on jotain kujia, jotka ovat ehkä vähän epämääräistä aluetta, joten kannattaa olla tarkkana. Meidän yksi vaihtarikaveri asuu sellaisessa paikassa kuin Castellane (kahden metropysäkin päässä varsinaisesta keskustasta) ja sitä voisin suositella myös, sieltä on suora bussiyhteys koululle ja sieltä löytyy myös siistejä opiskelija-asuntoja (Estudines).
Tulipas sekalainen kommentti, toivottavasti sait jotain selkoa! Laita ihmeessä sähköpostia jos lähemminkin kaipaat apua, niin neuvon mielelläni enemmän sen verran minkä osaan :)
Kiitos vastauksesta ja vinkeistä! :) auttaa varmasti asunnon etsimisessä!
Kiitos vielä postauksista Marseillesista, hauska fiilistellä jo tätä kautta tulevaa vaihtoa ja ottaa vinkkejä talteen.
Eipä kestä! Ahdistelin itse vanhoja vaihtareita niin paljon juuri asunnon etsinnässä ja muussa, että autan itsekin mielelläni :) Nyt vaan innolla odottamaan vaihtoa, se on lopulta edessä nopeammin kuin uskotkaan!
Haha miten tuo muovipussi kassalla tuntuukin aina olevan se kompastuskivi!! :D Olet vieraassa maassa, osaat juuri ja juuri kiitos ja anteeksi, ja sitten kassa uskaltaa mennä sanomaan jotain joka ei vaan millään kuulosta pelkältä ostostesi loppusummalta, ja sitten vielä katsoo sinua odottavaisesti. Siinä vaiheessa on pakko paljastaa, että et ymmärrä sanaakaan :D Mutta hetken päästä tuonkin keskustelun osaa käydä ongelmitta!
Todella mukavaa kuulla että olet nauttinut vaihdostasi epäilyistä huolimatta. Harvassa ovatkin ne, joille vaihto ei olisi ollut ikimuistoinen ja kasvattava kokemus. Nyt pääset sinäkin liittymään siihen kaartiin joka kyllästymiseen asti hehkuttaa, että kyllä vaihtoon kannattaa lähteä :)
Hahah, sano muuta! Heti kun poiketaan tutusta kaavasta, niin menee sormi suuhun :D Nyt on onneksi jo vähän kehittynyt tällaisissa tilanteissa, kun ymmärtää kieltä koko ajan enemmän.
On ollut kyllä ihan mahtava kokemus ja kyllä olisi kaduttanut, jos en olisi lähtenyt. Näin minäkin itselleni järkeilin, kuinka hyvin hyvin harvoin kuulee mitään tapauksia, joissa vaihto olisi ollut epäonnistunut kokemus. Jep, tulen varmasti hehkuttamaan tätä vielä vuosia eteenpäin ;)
Mukavaa viikonloppua, Minna!
Todella kauniita kuvia, mustavalkoisuus sopii näihin just hienosti! Tykkäsin myös tekstistä, niin vaan nopeasti se kevät on vierähtänyt. Mukavaa viikonloppua! :)
Voi kiitos Kata! Harvemmin tulee laitettua mustavalkokuvia tänne, joten kiva vähän jotain erilaista :) Ihanaa viikonloppua sinullekin!
Vitsi toi byrokratia osaa kyllä ulkomailla olla ihan älytöntä! Me ollaan poikaystävän kanssa suunniteltu tässä jo parin vuoden ajan Lontooseen muuttoa, mutta sielläkään ei ainakaan mun lukeman perusteella ole se asunnon vuokraaminen ihan helppoa. Voidaan pyytää etukäteen takuuvuokran lisäksi puolen vuoden vuokra, sitten pitää olla palkkakuitit ja takaajat ja mielellään vielä suositukset edelliseltä vuokranantajalta :D
http://shakespeareandsparkle.com/
Jep, tuntuu suomalaisen korvaan niin uskomattomalta ja olimme ihan monttu auki! Kuulemma tämä johtuu siitä, miten Ranskassa vuokranantaja on niin heikossa asemassa ja laki on vuokralaisen puolella. Laki kuulemma kieltää esimerkiksi sen, ettei vanhaa ihmistä voida potkia pihalle, vaikka vuokria ei olisi maksettu vuosiin :D Sen takia on oltava niin vahva näyttö siitä, että on maksukykyinen.
Tosi mielenkiintoinen postaus ja hyviä pointteja myös kliseiden ulkopuolelta. Samaistun moneen sillä olen itse myös ensimmäistä kertaa vaihdossa ja Etelä-Ranskassa myöskin mutta Toulousessa. :) Ranskalainen byrokratia.. Ja opiskelijoiden keskimäärin nuori ikä yllätti koska vaikka tämä on kandivaihtoni, opiskelen ranskalaisessa maisteriohjelmassa. Ranskan koulusysteemi on vain niin erilainen, kun monet opiskelijat hyppäävät prépasta suoraan maisteriohjelmaan ja tekevät maisterissa ensimmäiset kauppisopintonsa. :D Ja jaksaa myös edelleen ihmetyttää, kuinka haastavaa ranskankielen omaksuminen näin suomalaisena on, vaikka siinä huimasti kehittynyt onkin..!
Kiitos Katja, hauska kuulla myös muiden kokemuksia samassa tilanteessa! Joku professori meille juuri kertoi, miten ranskalaiset valmistuvat kandiksi keskimäärin 21-vuotiaina, on siis hämmentävää kun meidänkin tutorit saattavat olla useita vuosia nuorempia. Meillä on myös hurjan paljon vaihtareita Jenkeistä ja heidän erilaisen koulusysteemin vuoksi monet ovat juuri 20-21-vuotiaita, minkä vuoksi keskimääräinen ikä on aika alhainen.
Ihanaa loppuvaihtoa sinne Toulouseenkin! :)
Huh..Tää on pian kanssa edessä itelläni! Eniten noista sun kohdista lohdutti toi ettet koskaan oo pitänyt itseäs sellaisena, joka lähtis vaihtoon, koska mulla on ihan samanlaisia fiiliksiä! Mutta kohta se nähdään, mitä mulle käy Kaliforniassa :-)
Vitsit, niin siistiä että kohta olet Kaliforniassa! Uskon, että kokemuksesta tulee sullekin ihan mieletön etkä varmasti tule katumaan :)
Voi miten ihana postaus! Ulkomailla sitä todella oppii paljon itsestään :-) ja olet niin kaunis näissä(kin) kuvissa <3
Kiitos Siiri ihanasta kommentista <3 Niin todella oppii ja varmasti vielä enemmän jos lähtisi reissuun ihan täysin yksin ja olisi pärjättävä omillaan :)
Ihanaa kuulla että oot nauttinut vaihdosta niin paljon, vaikka se ensin arvelutti! :) Niin sitä vain usein kannattaa hypätä vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle, siellä tapahtuu niitä parhaita asioita, vaikka kaikki uusi aina jännittäisikin.. Teillä näyttää kyllä olleen ihan mahtava kevät, ootan omaa syksyn vaihtoani niin paljon!! :) Kivoja vikoja kuukausia sinne<3
Kiitos Lilli kivasta kommentista <3 Oot oikeassa, ehdottomasti välillä kannattaa mennä sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle! Niin houkuttelevalta kun silloin tuntuikin arki Suomessa, niin hitsit olisin jäänyt paljosta paitsi, jos olisin jättänyt tämän kokemuksen välistä. Huippua, että sullakin on vaihto edessä ja se tulee kuule nopeammin kuin uskotkaan! :)