Paris on My Mind

Olen jo pitemmän aikaa potenut hirvittävää kaipuuta Pariisiin. Olen käynyt tuolla upeassa kaupungissa elämäni aikana kaksi kertaa, viimeksi ystäväni kanssa ihanalla pidennetyllä viikonlopulla toissa kesänä. Siitä lähtien olen haaveillut pääseväni pian taas takaisin Pariisin sykkeeseen – nauttimaan maisemista Eiffel-tornin juurella, kuuntelemaan ranskalaista puheensorinaa, istuskelemaan herttaiseen katukahvilaan ja syömään croissantteja ähkyyn asti.

Jos olisin sattunut heräämään tänään oman sänkyni sijaan Pariisista, viettäisin siellä täydellisen lauantaipäivän. Istahtaisin kahvilan terassille hörppimään aamukahvini ohikulkevia ihmisiä katsellen, minkä jälkeen lähtisin kävelylle pitkin Champ’s Élyséesiä. Iltapäivästä nappaisin puistoeväiksi boulangeriesta mukaani herkuteltavaa ja ehkä pullon viiniä. Piipahtaisin Printempsin katolla ihailemassa maisemia Pariisin yli, illastamaan taas voisin suunnata kohti Latinalaista korttelia. Ja illan pimetessä haluaisin ehdottomasti nähdä Eiffelin kirkkaana loistavat valot…

Tästä tunnelmoinnista jos mistä nousi Pariisikuume taas aivan uusiin sfääreihin! Olemme miettineet poikaystäväni kanssa jotain yhteistä kaupunkilomaa ensi vuoden alkuun, hän kun palaa tuolloin vihdoin kotiin työharjottelusta. Helmikuussa viettäisimmekin 5-vuotispäiväämme, olisiko ihanampaa ja romanttisempaa paikkaa sille kuin kevään tuoksuinen Pariisi… :)

Näistä haaveiluista paluu takaisin arkeen – rästissä odotteleekin jo pino kouluhommia. Rentouttavaa lauantaita murut!

I’ve really been missing Paris lately. I’ve been there twice and my last time was in summer 2012 with my friend. Ever since I’ve been dreaming of getting back there soon, Paris definitely took my heart! I would love to have my morning coffee in a sweet little café, go for a walk in Champ’s Élysées, eat too many croissants and listen to people talking the most beautiful language in the world.

Ohh, how I miss all that! We’ve been planning a city holiday with my boyfriend. It’s actually our fifth anniversary in February, wouldn’t Paris be such a romantic place to celebrate it? :)

53 thoughts on “Paris on My Mind

  1. Oioi, en ole koskaan ollut Pariisissa, mutta nyt varsinkin alkoi himottaa :D Kuulostaa täydelliseltä vuosipäiväkohteelta!

    kulttuurielamaahelsingissa.blogspot.com

  2. Hih, Pariisi on varmasti vähän erilainen turistin kuin siellä arkeaan viettävän näkökulmasta :) Tsemppiä uuteen viikkoon, Sofia!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *