DIY: French manicure

Olen saanut muutamia kyselyjä kynsistäni, ovatko kynteni omat ja teenkö ranskalaisen manikyyrin itse. Eräs lukija ehti jo toivoa postausta, jossa kertoisin omat konstini ja välineeni ranskalaisen tekoon (aivan mahtavaa muuten, että toivotte juttuja!). Hän luki ajatukseni, sillä olinkin jo hieman suunnitellut kertovani aiheesta, minä kun olen aika intohimoinen kynsien laittaja ;)

Kuvassa näkyvät käyttämäni välineet. Kynsien laitto alkaa niiden “hiomisella” OPI:n bufferilla, tätä en toki tee joka kerta, vaan ehkä kerran kuussa (itseasiassa inhoan kyseistä puuhaa :D). Lakka kuitenkin levittyy helpommin tasaiselle pinnalle. Tämän jälkeen viilaan kynnet samaisen merkin lasiviilalla, joka on ymmärrykseni mukaan kaikista hellävaraisin vaihtoehto kynsille.

Itse manikyyrin pohjalle laitan ensin kerroksen tai pari OPI:n Nail Envyä, joka on ollut luottotuotteeni jo pitkän aikaa. En tiedä johtuuko kynsieni vahvistuminen juuri tuon käyttämisestä, mutta ainakin uskon niin ;)

Muutamat ovat jo ehtineet kysyä, mikä nudelakka on vilahtanut pari kertaa blogissani. Kyseessä on Chanelin Ballerina, jota levitän myös ranskalaisen manikyyrin pohjalakaksi yhden kerroksen.

Tässä vaiheessa kynteni näyttävät tältä. Sitten alkaa itse manikyyrin teko. Ensimmäinen ja itseasiassa ainoa varsinainen vinkkini on, että jättäkää ne “manikyyritarrat” pois! Itse en ole koskaan tykännyt käyttää niitä ja olen alunperin harjoitellut ranskiksen tekemisen ilman niitä. Mielestäni ne vain jättävät hassut, epätasaiset ja rosoiset rajat. Toki joku ehkä tykkää niiden käytöstä, mutta tämä on minun kokemukseni :)

Itse sutaisen yleensä useamman kerroksen valkoista lakkaa, lähinnä siksi, että yritän saada rajan sudittua tasaiseksi. Sitä ei siis tosiaankaan tarvitse yhdellä vedolla saada täydelliseksi ;) Olen kokeillut useampaa valkoista lakkaa, OPI:n olen todennut itselleni parhaaksi.

Lopuksi vielä kerros Mavalan Mavadry-pikakuivattajaa. Tadaa, aikaa olisi mennyt manikyristin tuolissa tunti jos toinenkin ja rahaa useampi kymppi. Kärsivällisyyttä ja harjoitusta, niin ranskalaisen saa tehtyä helposti itsekin :)

Toivottavasti tästä oli toivojille tai muillekin apua! Kiitos poikaystävälle avusta kuvien ottamisessa, “Uskomatonta, että telkkarista tulee futista ja mä kuvaan tässä jotain manikyyriä” ;)

18 thoughts on “DIY: French manicure

  1. Samoja tuotteita löytyy myös täältä ja on kyllä hyväksi todettuja :) Etenkin toi Mavadry on pelastanut monet illat, kun muuten joutuis kuivattelemaan kynsiä huomattavasti kauemmin! Ihanan siisti ja tasainen manikyyri! :)

  2. Mavadry on kyllä minunkin lakkaushetkieni pelastaja! Tällainen tuuliviiri on aina ollut ihan pulassa, jos se onkin sattunut loppumaan :D Kiitoksia! :)

  3. Tää blogi on aivan ihana :) olis kiva saada susta itsestäsi kunnon postaus! Ja myös kotipostays olis kiva :) missä päin asut muuten ja onko sulla lemmikkejä?

  4. Voi kiitos, mukava kuulla, että tykkäät! :) En ole vielä oikein varma, minkä verran haluan kertoa itsestäni täällä. Olen kuitenkin ajatellut pitäväni tätä lähinnä tällaisia hömppäjuttuja varten menemättä kauheasti pintaa syvemmälle :) Kiitos kuitenkin toiveista, niitä on aina kiva kuula!
    Asun Helsingissä, lemmikkejä ei ole, mutta siskoni kaksi koiraa ovat läheisiä karvaisia kavereitani ;)

  5. Ihanat kynnet ja ihana blogi! :) Asutko yksin vai vanhempien luona? Kauanko olette seurustelleet sun poikaystävän kanssa? :)

  6. Uskomatonta miten siistiä jälkeä saat aikaan! Täytyy varmaan itsekin kokeilla tota OPIn Nail Envyä, omat kynnet kun katkeilee helposti. Kuinka pitkään sulla säilyy lakkaus yleensä hyvänä?

  7. Tosi nätin näköistä jälkeä teet! Mitenhän mulla pysyis suti noin tarkasti kädessä, jos alkaisin kärkiä maalaamaan… Mun kädet ei tärise yhtään, mutta kummasti aina kynsiä lakkaillessa ne alkaa pomppimaan mihin suuntaan tahansa :D

    Kiitos ihanasta tutoriaalista, mä haluun ehdottomasti koklata tätä ♥ Pitää vaan käydä hankkimassa kaikki välineet!

  8. Hih kiitos, on sitä jo sen verran monta vuotta harjoiteltu :) Ja tosiaan tavallaan sudin sitä rajaa siistiksi niin pitkään, kunnes se näyttää hyvältä.

    Nail Envy on kyllä ollut ihan huikea! Kynteni eivät ennen kasvaneet tai jos kasvoivat niin liuskottuivat. Nyt ne ovat tosi hyvässä kunnossa ja vahvat, eron huomasi tosin vasta aika pitkän ajan jälkeen.

    Lakkaus säilyy ehkä noin viikon, silloinkaan ei tietysti enää ihan parhaimmillaan :)

  9. Kiitos kovasti! :) Asun vielä kotona, muutan todennäköisesti syksyllä jos saan opiskelupaikan, niin tiedän edes mihin päin Suomea muutan ;) Poikaystävän kanssa tuli 3v juuri täyteen.

  10. Kiitos affy! :) Harjoittelemaan vaan, itsekään en ole mikään maailman pikkutarkin ja kummasti sen vain on oppinut!

    Tosi kiva kuulla, että tästä oli apua :) Mavalalta löytyy myös hyvä setti tuolle ranskikselle. Eikun lakkailemaan! ;)

  11. Upeaa jälkeä! :) Joskus vuosikausia sitten mullakin onnistui manikyyrin teko ja nimenomaan ilman niitä tarroja. En tiiä mitä sille taidolle kävi, nykyään ei kyllä enää onnistu :( Ehkä pitäis taas alkaa harjoitella (jos sais joskus kynnet kasvamaan). Tuo pikakuivattaja on kyllä älyttömän hyvä tote!

  12. Kiitti! :) Nyt vaan sitten verestelemään taitoja, ehkä se muistuu sieltä jostain mielen sopukoista ;) Kynsien kasvattajaksi suosittelen ehdottomasti tuota Nail Envyä, mulla on ollut todella toimiva!

  13. Mun kynnet on ihan järkyttävässä kunnossa, ollut jo pitkän aikaa. En vaan oo jaksanut tehdä asialle mitään, mutta nyt, tän postauksen innoittamana alkaa mun kynsien uusi aika!:D mun duunikin on jo vähän sellanen, et ois ihan kiva että kynnet ois nättinä, joten nyt joka ilta kynnenvahvistajaa kynsiin, niin ehkä näistä munkin nysistä saadaan vielä ihan nätit!;P

  14. Haha, hauskaa, että sait tästä vähän potkua ;) Nätit kynnet on kyllä piste iin päälle! Kannattaa muuten kynnenvahvistajan lisäksi sivellä kynsiöljyä myös sinne kynnen alle, olen jostain lukenut senkin vahvistavan tehokkaasti :)

  15. Hi Alexandrine! It's so nice to hear that you like my blog :) I'll check your blog too.

    Have a nice week!
    Jonna

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *