Category Archives: Helsinki

Lempikahvilat Helsingissä x 13

Olen viettänyt tällä viikolla aikaa Helsingissä ja nauttinut ystävien ja läheisten seurasta taas täysin rinnoin. Parasta kun sääkin on suosinut, niin on päässyt vielä ottamaan kaiken ilon irti iltalenkeistä lämpimissä illoissa, ulkona nautituista lounaista ja aamupaloista sekä terassikahveista. Tulikin mieleeni, että voisin listata omasta mielestäni Helsingin parhaat kahvilat, sillä en ole ikinä tehnyt tällaista kattavampaa listausta. Tähän on kiva palata sitten kun taas itsekin miettii, että minne sitä voisi sopia ystävän kanssa kahvilatreffit! Toivottavasti tästä on teille iloa ja mielellään saa myös jakaa kommenttiboksiin omia lemppareita :)

Helsingin parhaat kahvilat

ANDANTE

Café Succès – Kahvila perinteisimmästä päästä, täällä on ihana fiilis! Etenkin kesällä kahvilan terassilla on kiva istua ja katsella ohikulkevia ihmisiä Korkeavuorenkadulla. Succès on myös kuuluisa korvapuusteistaan, mutta täytyy sanoa, että viimeksi kun sellaiset täällä syötiin, niin olivat liian kuivakoita saadakseen minulta Helsingin parhaiden puustien titteliä. Kahvilasta voi näppärästi jatkaa antiikkiostoksille kadun toiselle puolelle Fasaani -antiikkiliikkeeseen.

Café Regatta – Suloinen ulkokahvila Töölössä. Tänne on erityisen kiva tulla kesällä kahville ja korvapuustille, mutta täällä on varmasti ihan oma tunnelmansa myös syksyllä tai kauniina talvipäivänä. Plussaa siitä, että paikkoja on ulkona paljon, joten täällä on aina tilaa. En olekaan käynyt Regatassa vielä tänä kesänä, joten täytyy korjata tilanne pikimmiten!

ANDANTE – Kauniisti laitettu kahvila Punavuoressa. Tänne en tosin tulisi pikkunälän kanssa, sillä viimeksi täällä syömäni avokadoleipä oli surkein koskaan syömäni. Kahvi on kuitenkin tosi hyvää ja tunnelma ihana, ikkunapaikoilta voi harrastaa people watchingia Fredalle.

George4

St. George Bakery

St. George Bakery – Helsingin kenties kauneimman hotellin leipomokahvila hotellin katutasossa. Sisustus on koko hotellin tapaan tosi kaunis, kahvi hyvää ja vitriinin herkut näyttävät taivaallisilta. Viimeksi juuri tuossa reunapaikalla istuessani nenääni tulvi mieletön uunituoreen leivän ja pullan tuoksu, kun viereistä tiskiä täytettiin. Täältä saa myös aamupalaa, sen haluaisin tulla joskus testaamaan.

Brooklyn Cafe – Jostain syystä unohdan aina tämän kahvilan olemassaolon, joten ehkä nyt sen ylös kirjoitettuani se muistuu mieleeni! Punavuoren pieni kahvila on amerikkalaishenkinen ja heidän kuppikakut ovatkin taivaallisia. Tänne täytyy myös tulla joku päivä tyydyttämään Nykistä jäänyt bagelinhimo!

El Fant Coffee & Wine – El Fantissa en ole käynyt hetkeen, joten jälleen hyvä lisätä listalle itselleenkin muistiin! El Fant sijaitsee Tuomiokirkon kupeessa Katariinankadulla. Kesällä täällä on muuten viihtyisä sisäpihaterassi piilossa kaupungin sykkeeltä.

Kahvila Siili – Tämä Puu-Käpylässä sijaitseva suloinen kahvila on auki vain kesäisin ja sulkenut valitettavasti ovensa jo tältä kesältä, mutta vinkiksi seuraavaa kesää varten! Täällä päin Helsinkiä ei pahemmin viihtyisiä kahviloita löydy, joten olisi ihanaa, jos Siili olisi auki ympäri vuoden. Siilin mantelicroissant on taivaallinen!

Strindberg8

Strindberg

Strindberg – Vastikään tänä vuonna remontoitu Strindberg on saanut uuden ilmeen ja sisustus on upea! Perinteikäs kahvila trendikkäällä sisustuksella.

Paulig Kulma – Yksi suosikeistani, jos täytyy keksiä kahvila ihan ytimestä. Kaunis sisustus, erinomainen kahvi ja runsaat, laadukkaat tarjottavat! Täältä on kiva katsella vilkkaan Aleksanterinkadun meininkiä, kesällä täällä on myös pieni terassi.

Relove – Kirpputori-kahvila on nerokas konsepti! Kahvikupposen, aamiaisen tai vaikka lounaan jälkeen voit uppoutua liikkeen second hand -rekkeihin ja tehdä hyviä löytöjä. Relove löytyy sekä Töölöstä että Punavuoresta.

IMG_1339-1

Relove

Kahvila Sävy – Jos liikut Kallion suunnilla, niin poikkea sympaattisessa Kahvila Sävyssä, täältä saa myös hyvää aamupalaa! Olin ennen töissä lähellä, jolloin paikka tuli tutuksi, mutta nyt en ole käynyt Sävyssä aikoihin. Täytyy korjata tilanne joku kerta!

IPI Kulmakuppila – Toinen kahvilasuositus Kallioon – IPI Kulmakuppila on avara ja valoisa kahvila keskeisellä paikalla. Täällä on kaunis sisustus ja isot tilat, lounasaikaan läppärityöskentelyä on tosin rajoitettu. IPI tarjoaa lisäksi työpaikan monelle kehitysvammaiselle, jotka avustavat kahvilan arkisissa tehtävissä.

Way Bakery and Wine Bar – Kalliossa liikutaan edelleen, vihdoin pääsin tällä viikolla testaamaan paljon kehutun Karhupuiston laidalla sijaitsevan Way:n! Leipä oli juuri niin hyvää kuin kaikki ovat sanoneet, jäin myös haaveilemaan herkullisen näköisistä leivoksista (erityisesti mustikkatartaletti kummittelee mielessäni, ohh!). Kahvilan sisustus on konstailematon ja sama linja näkyy myös esimerkiksi yksinkertaisessa aamupalassa, mutta raaka-aineet ovat priimaa.

Kahvilavinkki Kallioon: Flät No 14

Helsinkiin on tullut hurjasti uusia kiinnostavia kahviloita ja ravintoloita – en pysy enää edes kärryillä, missä kaikkialla haluaisin ehtiä käymään. Pitäisi kyllä tehdä puhelimeen lista näistä kaikista, niin olisi heti ehdotus valmiina, kun seuraavan kerran etsii nälässä tai kiireessä sopivaa raflaa tai kahvilaa. Juuri tätä tarjonnan määrää kuitenkin tässä kaupungissa rakastan! Olen monesti maininnutkin, kuinka Tampereella kaipaan Helsingin ravintolakulttuuria, joten aina täällä ollessani tekee mieli ottaa ilo irti ja käydä vanhojen lemppareiden lisäksi uusissa paikoissa.

Erityisesti kivoja aamiaispaikkoja on Tampereella suhteellisen vähän, joten Helsingissä ollessani olen aina valmis aamupalatreffeille! Jo alkukesästä kävimme Johannan kanssa testaamassa Kallion Karhupuiston laidalla sijaitsevan Flät NO 14 -kahvilan. Paikalla on ennen ollut kahvila Bergga – moni ohikulkija pysähtyikin kysymään meiltä terassilla aamupalaa syödessämme, että mikäs kahvila tähän on nyt tullut tilalle. Nauroimme Johannan kanssa, että toimimme tässä kunnon sisäänheittäjinä. Oli kyllä ihana syödä ulkona aamiaista ja katsella päivään heräilevän Kallion meininkiä!  Aamiainen kootaan valiten listalta joko kolme, viisi tai seitsemän komponenttia nälän ja fiiliksen mukaan. Me valittiin Johannan kanssa molemmat kolmen annoksen setit – annokset ovat aika pieniä, mutta raaka-aineet laadukkaita, joten kyllä täällä nälkä lähti. Plussaa ystävällisestä ja iloisesta palvelusta!

Breku1 Flat2 Flat3 Flat1

Tässä vielä muutama muu kahvilavinkki Kallioon:

Kahvila Sävy
Ohmygoodness
Ravintola Tanner
Way Bakery and Wine Bar (mulla edelleen testaamatta!)
IPI Kulmakuppila
Cafe Cardemumma
Early Bird

7 kuvaa eiliseltä ja ravintolasuositus

Onpas tässä ollut taas haipakkaa! En ole ehtinyt blogin ääreen lainkaan, kunnes nyt ehdin ottaa edes pienen hetken näiden kuvien jakamiseen ja muutaman sanan kirjoittamiseen. Olin eilen syömässä ystäväni kanssa Helsingissä – viimein pääsimme meidän pitkään haaveilemalle juhlaillalliselle valmistumisen kunniaksi. Niin monesti olemme mahdottomalta tuntuvien kurssitehtävien tai gradun kirjoittamisen keskellä todenneet, että sitten kun kaikki tämä on purkissa, niin mennään kyllä yhdessä syömään. Ja siitä pidettiin kiinni, varattiin heti pöytä kun saatiin molemmat tieto valmistumisesta!

Sikke2

Illan lookini näytti tältä, mekko on saatu Gina Tricotilta. Tukalle en ehtinyt tehdä kiireessä yhtään mitään (miten aina tuleekin lopulta kamala hoppu?!), meikissä taas oli lämpimiä kesäisiä sävyjä. Kynsilakka matchasi vahingossa täydellisesti mekkooni – sävy on essieltä testiin saatu kesäsävy stones n’roses.

Sikke1

Olimme varanneet pöydän Sikke’sistä (Tehtaankatu 34), joka on nimensä mukaisesti Sikke Sumarin ravintola. Ravintola on vielä suhteellisen uusi, sillä se on avattu vasta pääsiäisen tienoilla. Joku ehkä tunnistaa, että paikalla on ollut ennen Sandro ja tuo tila on kyllä mielettömän kaunis isoine ikkunoineen. Tuossa edustalla olisi ihana istua iltaa viinillä! Sikke’s oli eilen viimeistä päivää auki ennen kesälomaa, joten heinäkuun lopulla tänne on taas mahdollista varata pöytää.

Sikke4 Sikke3

Ja suosittelen kyllä illallista täällä! Minulla ei ollut mitään erityisempiä odotuksia, mutta ehkä juuri siksi Sikke’s osoittautuikin ihanaksi raflaksi. Miljöö oli todella kaunis, sisustus ihastutti kuparisine yksityiskohtineen ja vihreine samettisohvineen. Palvelu oli tosi hyvää ja ruuasta puhumattakaan – nuo kuvan gratinoidut pastarullat olivat ihan taivaallisia ja myös ystäväni tilaama nieriä sai kehuja. Kaiken kaikkiaan positiivinen ravintolakokemus!

Toivottavasti teilläkin on ollut mukava viikonloppu!