Vaatekaapin peruspilareita päällä

Ihanaa kesäkuun alkua! Instagramin puolella olenkin jo fiilistellyt kesäkuuta, mutta täällä en ole vielä ehtinyt aiemmin toivottamaan. Kesäkuu on startannut aika vauhdikkaissa merkeissä – työtahti on pienen rauhallisemman vaiheen jälkeen taas kiihtynyt ja tällä hetkellä on aika monta lankaa käsissä. Samalla lähestyvä keittiöremontti on tuonut oman lisäkiireensä, sillä on vielä viimeisiä siihen liittyviä päätöksiä ja taloyhtiön kanssa viestittelyä, nykyisen keittiön myyntiä ja tietysti pitäisi myös pakata astiat ja kaikki. Ensi viikon lopulla on purku ja sitten päästään asennushommiin! Tai siis asentajat pääsevät, emme todellakaan ole mitään tee se itse -tyyppejä, vaan ihan on ammattilaiset asialla :D

Vaikka joudutaankin hetkeksi evakkoon pois remontin ja kaaoksen alta, niin ei haittaa, sillä odotan innolla lopputulosta. Keittiö on kuitenkin niin hallitsevassa osassa meidän kotia eikä se nykyisellään oikein sovi sisustukseen, joten ihanaa saada kokonaisuudesta eheä ja ennen kaikkea meidän näköinen. Keittiörempasta kuitenkin lisää sitten myöhemmin, tulen jakamaan teille kyllä matskua sitten kun on valmista! Tyylijuttuja vähän tähän väliin – tässä yksi peruslookkini viime viikoilta, ennen kuin nämä ihanat helteet tulivat taas takaisin. Klassisella bleiserillä, valkoisella teepparilla ja farkuilla ei voi koskaan mennä vikaan! Rennompaan lookkiin sopii täydellisesti tennarit, johonkin virallisempaan menoon tai vaikka iltaan voisi vaihtaa vaan kengät. Tällaiset monikäyttöiset perusasut ovat parhaita!

Bleiseri4 Bleiseri3

Nyt ryhdyn purkamaan sähköposteja, kunnes lähden muutaman tunnin päästä keskustaan. Meillä on toimistoporukan kanssa afterit toimiston aurinkoisella sisäpihalla! Ihana nähdä ihmisiä, kun olen niin vähän käynyt toimistolla ylipäätään, joten super kivaa saada jengiä kokoon. Illalla näen vielä erästä ystävääni pitkästä aikaa, joten kiva päivä tiedossa. Nyt kuitenkin hommiin, ihanaa torstaipäivää teille!

Bleiseri1 Bleiseri2

Blazer / Massimo Dutti
t-shirt / Uniqlo
jeans / Arket
shoes / Converse

6 thoughts on “Vaatekaapin peruspilareita päällä

  1. Oon ettinyt sopivia farkkuja onnistumatta. Mikä malli tää farkku on? Kiitos sulle ihanista asukuvista.

        1. Mulla ei valitettavasti ole varsinaisista mitoistani mitään hajua, joten en osaa verrata kokotaulukkoon, mutta esimerkiksi näistä farkuista mulla on oma perus tuumakokoni 27 ja se on sopiva ☺️

  2. Moikka:)
    Mikä malli ja koko on kyseessä Arketib farkuissa? Vastaako normaali kokoluokitusta ?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *