Lontoo päivä 2

Noniiin, lisää tarinaa Lontoosta!

Perjantaina oli tarkoitus lähteä ajoissa liikkeelle, kunhan vain saimme kömmittyä itsemme ylös. Hotellihuoneemme sänky oli niiin mukava, että nukuin siinä valehtelematta parhaat uneni ikinä! Pieniä vaikeuksia siis oli havaittavissa ;) Tämä neiti hieroi kuitenkin unihiekat aika äkkiä silmistään, sillä suuntana oli kauan odotettu Bicester Village, eli merkkituotteiden outletkylä!

Hotellin henkilökunta suositteli menemään Bicesteriin junalla, joka tosin tuli varmasti kalliimmaksi, kuin bussilla kulkeminen, mutta matka kesti kyllä myös huomattavasti lyhyemmän aikaa. Junalippujen hinnat olivat mielestäni kaiken kaikkiaan aika huimia Lontoossa, nämä kyseiset menopaluuliput kustansivat kahdelta hengeltä 55 puntaa.

Junamatkan kesto riippui ihan siitä, millä vuorolla lähti. Esimerkiksi menomatkamme kesti 45 minuuttia, kun taas takaisin tullessa menikin sitten jo yli tunti. Kannattaa siis tutkia vuoroja etukäteen, niin säästää aikaa :) Bicester Northin asemalta otimme vielä bussin itse kylään, mutta tähän matkaan ei kulunut enää kuin kymmenisen minuuttia.

Liikkeitä oli hurja määrä, joten sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin! Eikä kylässä tarvitse nälissäänkään olla, ruokapaikkojakin oli mistä valita. Me kävimme ostosten lomassa myöhäisellä aamupalalla Starbucksissa :)

Mietimme pitkään, viitsimmekö uhrata lyhyestä lomastamme yhden kokonaisen päivän Bicesterille. Itse ajattelin, että höpönpöpön siellä mitään koko päivää mene. Loppujen lopuksi aikaa kului kuitenkin kaiken kaikkiaan 7 tuntia! Hetkeäkään en kyllä kadu kylään raahautumista (poikaystävän mielipide voi tosin olla eri, ei vaan, kyllä sekin siellä viihtyi!), oli siellä niin paljon nähtävää ja tietysti ostettavaa ;) Hinnoissa säästi mukavasti verrattuna Suomen hintoihin, omat ostokseni maksoivat alle puolet kotimaan hinnoista!

Tulipas pitkät höpinät, mutta toivottavasti tästä oli hyötyä Lontoon matkailijoille ja kenties Bicesteriin reissua suunnitteleville :) Tiivistettynä suosittelen paikkaa kaikille shoppailun nälkäisille ;)

Maistiaisia Lontoosta

Tulin juuri muutama päivä sitten Lontoosta viettämästä pidennettyä viikonloppua, joten ajattelin nyt olevan oiva hetki raottaa muutamalla sanalla ja kuvalla matkaamme :) Rakastuin kaupunkiin täysin, olen käynyt siellä aiemmin joskus ala-asteikäisenä, mutta siltä reissulta muistan ainoastaan seitsemänkerroksisen lelukaupan, joten uusittu visiitti oli ihan paikallaan.

Lähdimme torstaina iltapäivällä poikaystäväni kanssa matkaan. Itse suuntasin tietenkin heti Taxfreehen, mutta lomaruuhkien takia sinne jäi harmillisen vähän aikaa, porttikin kun oli aivan kentän toisessa päässä. Muutamia tarpeellisia ostoksia ehdin kuitenkin tehdä (poikaystävän vaellellessa levottomana perässä, myyjäkin sanoi, että hänet täytyisi parkkeerata jonnekin :D), niistä vaikka sitten lisää myöhemmin :)

Vietimme erityistä päivää, joten otimme koneessa hieman kuplivaa sen kunniaksi ;) Tyylikkäästi lentokoneen muovimukeista tietenkin!

Saavuimme perille klo 16 Lontoon aikaa. Terminaalista poistuessa törmäsimme Heathrow Express -junan lipunmyyjiin, joten nappasimme heiltä liput ja suuntasimme junalle. Sieltä pääsimme näppärästi Paddingtonin asemalle, mutta sen jälkeen olimmekin vähän hukassa. Nousimme asemalta ylös ihmispaljouteen ja meinasimme järkyttyä :D Ihmisiä säntäämässä puolelta toiselle, takseja, busseja, tööttäyksiä! Totesimme, ettei meillä ole mitään mahdollisuutta lähteä laukkuinemme suunnistamaan hotellille, kun ei ole pienintäkään hajua sen olinpaikasta, muuten kuin että kovin kaukana se ei ole.

Saimme taksin nopeasti ja ei kun suuntana Melia White House! Hotelli oli aivan ihastuttava, huoneet olivat tosin aika pieniä, mutta muuten se oli aivan passeli meille :)

nsimmäinen ilta meni lähinnä laukkuja purkaessa ja järkytyksestä toipuessa, sekä hieman ympäristöön tutustuessa. Kun uskaltauduimme hotellihuoneestamme ulos, suuntasimme Trafalgar Squarelle ihastelemaan ja kävimme syömässä sen lähettyvillä. Kovin myöhään emme kuitenkaan Lontoon yöelämää tutkineet, sillä seuraavana aamuna oli herättävä aikaisin, siitä lisää sitten… ;)

The beginning

Heippa!

Voi vitsit, en edes muista, kuinka kauan olen tuijotellut Bloggerissa tekstiä “Et kirjoita vielä yhtään blogia, luo oma blogi!”. Ja ties kuinka monta kertaa olen meinannut painaa tuota nappia ja nyt – vihdoin ja viimein uskalsin sen tehdä :) (Jos ihan rehellisiä ollaan, sitä nappia on painettu varmaan kymmeniä kertoja, mutta koskaan en ole alkushokin jälkeen päätynyt tänne asti.)

Monen monta kertaa olen ajatellut, että nyt jos minulla olisi blogi, kirjoittaisin tästä ja tästä. Muutamia kertoja otin jopa kuvia, jotka lisäisin kuvitteelliseen blogiini (call me crazy). Tänään kuitenkin löysin itseni tekemästä banneria itselleni, joten pakkohan minulla oli olla jokin paikka, jonne se lisätä ;) Tässä sitä nyt siis ollaan, vähän kyllä jännittää!

Olen aina rakastanut valokuvausta ja kuvankäsittelyä, mutta viime vuosina se on jäänyt harmillisesti taka-alalle. Kirjoittaminen on myös ihan alaluokista lähtien ollut lähellä sydäntäni, joten loppujen lopuksi päätin, että tässähän löisin vaikka kuinka monta kärpästä yhdellä iskulla! Kerranhan täällä vain eletään, joten täytyy tätä kokeilla ;) Tervetuloa blogini pariin!

– Jonna