Sunnuntai

Kuten tuosta sivupalkin tietolaatikostakin selviää, nautin suuresti aamupalahetkistä. Ne aamut, jolloin nappaan kiireessä napaani palan leipää ja juoksen kahvi termoksessa ovesta ulos, eivät ehkä ole niitä hohdokkaimpia hetkiä, mutta silloin, kun aikaa on vähänkin enemmän, tykkään panostaa aamupalaani. Minä, joka rakastan pitkiä unia ja olen niin aamu-uninen kuin ihminen voi vain olla, herään mielelläni vaikka tunnin aikaisemminkin, jotta ehdin nauttia rauhassa kupin kahvia ja hääriä keittiössä :)

Ja sunnuntaithan ovat mitä oivallisimpia hetkiä meille aamuherkuttelijoille ;) Yleensä syön jonkinnäköistä rahkamössöä maustamattomalla jogurtilla ja marjoilla – suurta herkkuani! Niin suurta, että ensimmäistä kertaa kaikki viime kesän pakastemarjat alkavat vedellä viimeisiään. Olen laiska käyttämään kaupasta ostettuja pussimarjoja, sillä niitä pitäisi aina kuumennella sun muuta.

Nyt en jaksanut pilkkoa hedelmäpaloja rahkan sekaan (jaksoin kuitenkin kuoria tuon maailman hankalimman hedelmän), joten väsäsin mozzarellaleivän pestolla ja tomaatilla, mmm :) Sivuun iso kupillinen kahvia ja kyllä alkaa aamu mukavasti!

Löytyykö sieltä muita aamupalaherkuttelijoita? ;)

Asu 25.2.

Tässä nopeasti esille asua (ihka ensimmäistä sellaista täällä blogin puolella), jossa olen piakkoin lähdössä ystäväni kanssa kaupoille kiertelemään.

paita/ Massimo Dutti
bleiseri / Zara
farkut / Liu Jo
laukku / Mulberry

Tämän tyyppisessä asussa viihdyn oikeastaan parhaiten! Perussiniset farkut, valkoinen paita ja päälle ehkä vielä bleiseri tai neule :) Paita on jäänyt vähän repsottamaan kuvassa, hovikuvaajani ei vielä oikein ymmärtänyt asukuvaajan tehtäviä ;)

Voi kun tällaisessa asussa voisi jo kulkea ulkonakin! Valitettavasti päälle on kuitenkin heitettävä vielä villakangastakki ja saappaat, ballerina- ja bleiserikelit saavat vielä odotella.

Lontoon ostoksia part 3

Huomenta!

Vielä viimeistä erää ostoksista, jotka tuli tehtyä matkamme aikana. Tarkemmin sanottua Heathrow’n lentokentällä, jonne olen sattuneista syistä unelmoinut pääseväni jo pitkän aikaa ;)

Heti oikeaan terminaaliin päästyämme ryhdyimme kiertelemään ympäriinsä eräs tietty liike mielessä. Lopulta löysimme etsimämme ja minä olin aivan hurmioissani! Voi sitä ihanaa nahan tuoksua, joka vallitsi liikkeessä! Upeita laukkuja toisensa jälkeen, mutta minulla oli mielessäni vain yksi.

Mikäs muukaan kuin Mulberryn Bayswater Oakina! Voi että, miten olen tästä haaveillut ja miten olen tämän eteen tehnyt töitä. Nyt laukkukokoelmani sai palasen, jota se on kaipaillut jo vuosia, klassisen, upean konjakkisen nahkalaukun muodossa :)

Bays on päässyt jo neitsytmatkalleen ja voi, se on juuri sitä mitä sen odotinkin olevan! Sivujen säätönauhojen ansiosta siitä saa aikamoisen tilaihmeen, joka on kuljettanut kirjastoreissuillakin mielettömät määrät tavaraa (miten niin Neverfull GM:ään tottunut :D), mutta joka näyttää hyvältä myös vähemmällä tavaramäärällä :)

Olin myös hieman haaveillut etukäteen Mulberryn Tamara-huivista, olenhan käyttänyt heidän klassikko talvihuiviaan jo varmaan viiden vuoden ajan siihen kyllästymättä. Kyseistä huivia metsästin jo viime vuonna niiden loputtua huutonetin syövereistä, mutta eihän niitä enää löytnyt. Nyt ajattelin siis olevan aika sijoittaa uuteen, ohuempaan kevät/kesähuiviin, ettei tarvitse kietoa sitä villahuivia kaulaan sitten kevätkeleillä ;)


Kiitos poikaystävälle, jolta sain tämän lahjaksi :)