Category Archives: Wish list

Wanted

Maaliskuuwanted2

Lenkkarit – Nike, bleiseri – Mango, rannekoru – Oxxo, clutch – Mango, ballerinat – Pretty Ballerinas, farkkupaita – Mango

Kevään lähestyessä mielessä alkaa olla jos jonkinmoisia hankintoja. Minulla on kevätkaappi aika hyvällä mallilla, mutta tietysti muutama lisäys on sinne aina tervetullutta. Aloitetaan niistä, joiden kohdalla vahinko on jo tapahtunut, minä nimittäin menin ja tilasin itselleni Niken Roshet myös mustina, kröhöm. Hurahdin lenkkaritrendiin harmaiden Roshe Runieni kanssa sitten ihan rytäkällä! Ei siihen tarvittu kuin pari lenkkareissa viiletettyä päivää kaupungilla, kun olin jo täysin mukavuuden lumoissa. Harmaat kuitenkin likaantuvat todella herkästi, joten en voinut vastustaa mustien vähän huolettomampien kenkien tilaamista, kun nyt kerta oli -20% alekoodikin! Lenkkareista vähän klassisempiin kenkiin, sillä mustat ballerinat ovat yhtä hankintalistallani, mutta olisivatko ne esimerkiksi nämä Pretty Ballerinasin yksilöt tai mukavaksi todetun Tory Burchin vähän simppelimmät ballerinat?

Ja kun ei kerta leoballerinoja tuppaa löytymään, niin voisin lieventää kuosikuumettani tällä Mangon clutchilla. Tämän lisäksi ostoskorissani on roikkunut myös niin farkkupaita kuin tämä sinisävyinen bukleejakku. Tällaisille oli viime vuonna paljon käyttöä työasuissa, joten sininen olisi kiva lisä, toki ihan myös arkiasuissa farkkujenkin kanssa! Viimeisenä vielä kullanväriset korut, jotka nyt vaan ovat keväällä ja kesällä ihan must. Katsotaan, löytäisinkö jotain tältä listaltani Espanjasta ;) Enää pari päivää lähtöön ja talousmatikan tenttikin pian alta pois – jeejee!!

When the spring is getting closer there tend to be so many cravings on my mind as well. My spring wardrobe looks pretty good already, but of course there’s always room for some small additions. Let’s start with the ones that harm’s already done with, haha – I bought myself another pair of Roshes in black. What can I say, after a few days spent walking in the city I got totally hooked on the sneakers trend! I’ve also had this blue boucle blazer in my virtual shopping bag for such a long time now, it would be perfect for spring and summer. Some other things that I’m craving for at the moment are denim shirt, leo clutch (since no signs of the leo flats yet!) and basic black leather flats. Maybe I’ll find some of these from Spain, only a couple of days left.. ;)

Linkit mainoslinkkejä / Commercial links

Wishlist

Viime vuonna juuri näihin aikoihin kokosin itselleni toivelistan tulevan vuoden hankintoja varten. Nyt jälkikäteen listaa katsellessani voin ruksia sieltä täydellisen t-paidan (tosin valkoista vastaavaa yhä etsin), hyvin istuvan trenssitakin, tortoise-sävyiset Wayfarerit sekä raitaneuleen. Muutama juttu taas kulki mukana tämänkin vuoden kollaasiin! Kovin näyttää kyllä pikemminkin kevään haavelistalta…


Leo flats – Tory Burch, cape coat – Zara, boyfriend jeans – Mango*, wallet – Mulberry, black flats – Pretty Ballerinas,
sunglasses – Ray-Ban*, toilette pouch – Louis Vuitton, sneakers – Nike

Leoballerinojen perään haikailen yhä, sillä viime kollaasissa näkyneet Pretty Ballerinasin versiot olivat minulle harmikseni isot. Ottaisin mieluusti esimerkiksi nämä Tory Burchin kissantassut, taikka jotkin muut yhtä hyvänvärisellä printillä varustetut yksilöt. Ja kuinka hyvin kuosi sopisi beigen ja sinisen kaveriksi! Viittatakkikin on yhä mielessäni ja silmäilin koko syksyn tätä Zaran mallia mustana – nyt sydämeni vei tämä kamelinruskea! Raikkaat siniset farkut kuuluvat kevääseen ja perinteisten skinny-mallisten lisäksi kaipaisin boyfriendfarkkuja tällaisina tummemman sinisinä.

Uusi lompakko taas on hankintalistalla, sillä jokapäiväisessä käytössä ovat pankkikortin lisäksi niin opiskelijakortti, kaupan bonuskortit ja henkkarit, joten nykyinen pikkuinen Mulberryni alkaa käydä epäkäytännölliseksi kahdella korttipaikallaan. Tämä French Purse -malli olisikin näppärä! LV:n toilettilaukku taas tulisi tarpeeseen, pakkaan usein arsenaalini mukaan milloin Helsinkiin reissatessa tai poikaystävällä yökyläillessä, joten yksi iso pussukka olisi huomattavasti kätevämpi. Ja mitä tulee aurinkolaseihin, kevät ja auringonsäteet on aina hyvä syy hankkia nenälle uudet Reiskat – tämä kohta voidaankin jo ruksia ;) Kenkäpuolelta vielä jo täällä näkyneiden Niken Roshe Runien lisäksi uudet mustat nahkaballerinat, koska viime kesänä töissä kuluttamani Toryt kaipaavat rinnalleen vähän freesimpiä yksilöitä. Nämä Pretty Ballerinasin olisivat yksinkertaisuudessaan ihanat!

Tällaisia asioita olisi siis hankintalistalla tälle vuodelle, tai ainakin keväälle :) Näin tenttilukujen keskellä sohvannurkassa (vieläpä pienen tuloaan tekevän flunssan kera, äh) pieni haaveilu virkistää kyllä aina. Mitäs teidän listalta löytyy?

*mainoslinkki / commercial link

Craving For

Silloin tällöin on hyvä omistaa pieni hetki haaveilulle, etenkin näin pimeän syksyn ja koulujuttujen keskellä. Ja tällä kertaa ihan vain kevyttä materiaa ajatellen, synttäritkin kun lähestyvät on minulla usein tapana lahjoa itse itseäni jotenkin. Mielessäni pyörii tällä hetkellä useampikin juttu aina sisustuksesta vaatteisiin ja moniin eri asusteisiin, mutta yksi asia näitä kaikkia tuntuu yhdistävän, nimittäin harmoninen sävymaailma!

Kaulakoru – Etsy, hattu – Lindex, laukku – LV, puhelinsuojus – Mulberry,
tuoksukynttilät – JOIK ja H&M, kengät – MICHAEL Michael Kors*, neuletakki – H&M

En juurikaan omista mitään siroja kaulakoruja ja kaipaisinkin sellaista, joka voisi koristaa kaulaa vaikka joka päivä. Tämä Etsystä bongattu suloinen rusettikaulakoru on kaikessa yksinkertaisuudessaan jotenkin niin kaunis ja tämän käsintehdyn yksilön ottaisin mieluusti korulippaaseeni. Pitäisiköhän tehdä ensimmäinen Etsy-tilaus? Muita asustehaaveita taas ovat nudet kiiltonahkaiset korot samaa mallia kuin parhaiksi todetut Korsin mustat avokkaat, Lindexiltä mieleeni syöpynyt harmaa huopahattu (jota olen yrittänyt metsästää, mutta tuloksetta, joten näköhavaintoja otetaan vastaan!) sekä joka syksy haaveissani pyörivä LV:n Neverfull myös Monogramissa. Muitakin kauniisti ajan patinoimia monogram-haaveita tosin löytyy, mutta niistä voisin kertoa lisää omassa postauksessaan. Lisäksi kesällä vaihtamani iPhone tarvitsisi uuden nahkaisen suojan, sillä edellinen Mulberryn malli ei siihen enää sovi.

Tuoksukynttilöiden himo taas tulee joka syksy ja etenkin näitä JOIK’n huumaavan tuoksuisia purnukoita kaipaisin lisää kotini nurkkiin. Esimerkiksi Cinnamon Bun kuulostaa aivan liian hyvältä… H&M:ltä taas löytyy monia kauniita kynttilöitä, kuten tämä marmoripintaa jäljittelevä yksilö. Ei ollenkaan huono ajatus kääriytyä samaisen puljun pehmoiseen kasmirneuletakkiin ja sytyttää kynttilät palamaan!

*mainoslinkki / commercial link