Category Archives: Videos

Juhlameikki videolla

Kaupallinen yhteistyö: Ecotools

Vihdoin se on täällä, nimittäin teidän toivoma videotutorial juhlameikistä! Tätä on pyydetty niiin kauan, joten jo on korkea aikakin laittaa videota kehiin sopivasti näin loppuvuoden juhlakauteen. Olen tosi iloinen, että Ecotools lähti mukaan yhteistyökumppaniksi tähän, sillä merkin meikkisiveltimet vilahtelivat ahkeraan jo edellisellä arkimeikkivideollanikin ja ovat näkyneet blogissani jo vuosia. Laadukkaat siveltimet ovat tietysti tärkeä osa hyvää meikkiä, ja näin videolla pystyy parhaiten näyttämään konkreettisesti, miten siveltimiä itse käytän.

Helppo juhlameikki Ecotools1

Ecotoolsin tuotteissa parasta on paitsi mainio hinta-laatusuhde, niin myös niiden kestävyys. Käytössäni on ollut samat siveltimet jo pitkään, ja säännöllisellä pesulla ne kestävät todella hyvin. Tuli tätä kirjoittaessani mieleen, miten vuosia sitten ostin yhden luksusmerkin arvokkaan siveltimen, josta kuitenkin irtosi karvoja kasvoille harvase kerta puuteria sutiessa, joten se osoittautui pettymykseksi. Uskallan vannoa, että Ecotoolsin siveltimistä en ole meikatessa joutunut nappaamaan kasvoiltani yhden yhtäkään irtokarvaa, vaikka hinta näissä onkin huomattavasti huokeampi. Siveltimien harjaosat ovat muuten synteettisiä (sopivat täten myös vegaaneille) ja kaikissa Ecotoolsin tuotteissa on käytetty materiaaleina muun muassa uusiutuvaa bambua ja kierrätettyä muovia.

Ecotools toi tänä jouluna myyntiin Sokokselle ja Stockmannille ihanat joulupaketit, jotka ovat myös kiva joululahjaidea meikkaamisesta kiinnostuneelle. Paljon reissaava ilahtuisi Winter Wonder Travel Kitistä (19,90€) matkakokoisten siveltimien kera, Warm Winter Glow Beauty Kitissä (29,90€) taas on loistavat perussiveltimet jokapäiväiseen käyttöön. Näistä tulee muuten tänään joululahja-arvonta Instagramiini! Tuo siveltimien puun ja ruusukullan yhdistelmä on niin kaunis, paketit ylipäätään miellyttävät ainakin tämän esteetikon silmää. Tein videolla helpon ja yksinkertaisen juhlameikin, johon käytin molempien settien siveltimiä – nuo matkakokoiset eivät suinkaan ole mitään rimpuloita, vaan toimivat ihan peruskäytössä myös. Videolta nätte siis tarkemmin siveltimien käyttöä :)

Ecotools3

Nyt kuitenkin siihen videoon, toivottavasti tykkäätte ja tästä on hyötyä loppuvuoden juhlamenoihin! Ilolla otan taas kommentteja ja palautetta vastaan, jos sellaista jaksatte rustata <3 En muuten voinut vastustaa kiusausta laittaa taustalle vähän jo joulutunnelmaista musiikkia ;) Onhan nyt sentään joulukuun ensimmäinen!

Tässä vielä lista meikkiin käyttämistäni tuotteista:

Pohja / Base Makeup:

MAC – Strobe Cream*
Yves Saint Laurent – Touche Éclat Le Teint
Ecotools – Classic Foundation*
Ecotools – Tri-Fecting Wedge*
Ecotools – Round Powder Brush*
Dior – Diorskin Forever Extreme Control*
Smashbox – Cali Palette*
Ecotools – Precision Bowder brush*
Joe Blasco – Orange Highlight*
NARS – Radiant Creamy Concealer
Urban Decay – All Nighter Setting Spray*

Silmät, kulmat & huulet / Eyes, brows & lips:

Urban Decay – Eyeshadow Primer Potion
Estelle & Thild – Silky Eyeshadow Marble*
Ecotools – Smudge/Line brush*
Smashbox – Full Exposure Palette*
Ecotools – Airbrush/Detail brush*
Ecotools – Accent Shadow brush*
Ecotools – Angled Crease brush*
L’Oréal Paris – High Contour Brow Artist
Elizabeth Arden – Grand Entrance Mascara*
IsaDora – Inliner Kajal, Blonde
L’Oréal Paris – Isabel Marant Color Riche Lipstick, La Seine Shadow*

*tuote saatu kokeiluun / sponsored product

MY DAY -VLOGI

Olette toivoneet uutta my day -vlogia ihan hurjasti, joten täältä pesee! Tästä tuli jälleen tällainen ihan perus arkipäivävideo, mutta nimenomaan sitä arkea olettekin toisaalta toivoneet :) Olisin iloinen, jos laittaisitte taas palautetta tulemaan <3 Mitä tykkäsitte vlogista, entä mitä haluaisitte jatkossa nähdä enemmän näillä päivä kanssani -videoilla? Ensi kerralla voisin kuvata my dayn esimerkiksi Helsinki-päivästäni tai viikonlopulta.

Iloisia uutisia videorintamalla myös loppuvuoteen, sillä tulossa on pari muutakin toivetoteutusta! Joulukuun alussa tulee meikkitutorial juhlameikistä, myöhemmin taas on tiedossa mitä syön päivässä -video. Olen kyllä innoissani näistä, videot on niin kivaa vaihtelua kuviin ja tekstiin, joten näistä saa aina paljon irti. Vinkkinä vielä, että tilaamalla kanavani, saat aina heti ilmoituksen uudesta videosta :)

35 FAKTAA MINUSTA -VIDEO

Kuvasin jo elokuussa tällaisen 35 faktaa -videon, jonka sain kuitenkin vasta nyt editoitua pienten teknisten pulmien jälkeen. Sekaan mahtuu tuttujen perustietojen lisäksi kaiken maailman randomjuttuja, joista osa on saattanut tulla blogissa jo aiemmin esiin ja osasta taas en ole aiemmin maininnut. Videolta käy esimerkiksi ilmi, mikä yhteys on lapsuudellani, akvaariolla ja kahvikupilla, minkävärinen otsatukka (!!) mulla on ollut nuoruudessa tai miksi olen nykyään neuroottinen käydessäni julkisessa vessassa. Tästä tuli vaihteeksi pikkuisen pidempi 16 minuutin pätkä, joten napatkaa kuulokkeet vaikka työmatkalle mukaan tai pistäkää pyörimään aamukahvin pariin!

Huomasin muuten yllätyksekseni jännittäväni alussa kameralle puhumista (ja sekoilevani sanoissa vähän väliä), selvästi liian pitkä aika edellisen videon kuvaamisesta. Tästä se kuitenkin taas lähtee, nyt kun kynnys tauon jälkeen on ylitetty. Mielessäni on paljon teidän ehdottamia videoaiheita – ajattelin pian toteuttaa myös uuden my dayn, jota olette ihan hurjasti toivoneet. Toivottavasti kuitenkin tykkäätte tästä videosta! :) Olisi ihana kuulla taas kommentteja lopputuloksesta, tai jos vaikka tunnistitte itsenne jostain kohdasta.