Kaikki viikonloppusuunnitelmiani aiemmin viikolla tiedustelleet kurtistivat kulmiaan, kun kerroin silmät loistaen lauantaina ohjelmassa olevista koirapikkujouluista. Siis mitkä? No (maltan)koirien omat pikkujoulut – miksipä ei! Viena kutsui minut ja Telman aamupäivällä luokseen, jossa oli pöytä koreana odottamassa ja kaksi innokasta valkoista huiskulahäntää vastassa. Milo oli Telmalle tietysti tuttu koirakamu jo entuudestaan ja itse asiassa sukuakin, mutta nyt mukana menossa oli myös alle vuoden ikäinen Nala-koira. Mikä ihana näky nuo kolme nappisilmää olivatkaan, on tuo rotu vaan niin hellyyttävä! Telma on kyllä välillä vähän hitaasti lämpeävää sorttia, ja olisi ollut enemmän kiinnostunut mamin sylistä (tai siitä keneltä löytyi nameja) kuin leikeistä, mutta oli kiva kuitenkin päästä näkemään koirakavereita taas pitkästä aikaa.

Tänään sitten takaisin Tampereelle, mutta tällaisen ystävien ja perheen täyteisen viikonlopun jälkeen on taas paljon jotenkin sellaista erityisen positiivista energiaa täynnä! Nauttikaahan sunnuntaista – rentoa päivää kaikille :)

Kaikki kolme sulostuttajaa siinä! Vasemmalla Nala, keskellä Milo ja oikealla Telma, joka oli muuten porukan pikkuruisin.

Vienan tekemä uunipuuro oli mielettömän hyvää – pitäisiköhän tätä kokeilla joskus itsekin!

Viime viikolla Facebook muistutti minua, kuinka tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun toimme pienen valkoisen karvapalleron kotiin. Muistan yhä elävästi ajomatkan kasvattajalta Vaasaan, kun sylissä oli pienenpieni tuhiseva nyytti. Ihan uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu! Toisaalta taas tuntuu kuin Telma olisi ollut osa meidän pientä perhettä jo pidempään. Vaikea enää kuvitella arkea ilman tätä rakasta sulostuttajaa, joka tapittaa aina vieressä jääkaapilla käydessä, kellahtaa selälleen masurapsutuksia kaivatessaan, nukkuu päiväunia kylki kyljessä sohvalla, herättää aamuisin märällä pusulla ja ottaa kotiin tullessa eteisessä vastaan maailman iloisimpana.

Mietimme koiran hankintaa pitkään, onhan kyseessä tosiaankin perheenjäsen, joka on otettava huomioon niin arjessa kuin omissa suunnitelmissakin. Lomamatkalle tai viikonlopun festareille ei lähdetä tuosta noin vaan ennen kuin hoitopaikka on selvitetty, eikä esimerkiksi juhlimaan suunnatessa voi lähteä kotoa aikaisin ja tulla takaisin aamun sarastaessa. Onneksi jälkimmäinen ei ole ikinä ollut kummallekaan meistä mikään ongelma, ja hoitopaikkakin on reissuille tai pidemmille viikonloppumenoille aina tarvittaessa löytynyt. En koe, että olisimme joutuneet tekemään mitään uhrauksia koiran hankinnan myötä, vaan päinvastoin, Telma on tuonut niin paljon iloa meidän elämään. Pieni koira on siitäkin helppo, että sen voi ottaa lähes kaikkialle mukaan ja Telma kulkeekin paljon meidän mukana. Jos olen jostain syystä jättänyt Telman kotiin vanhemmilla käydessäni tulee oven avauksen jälkeen hölmistynyt ja pettynyt “missä Telma on?” -kommentti.

“Mutta kun se hymyili mulle!” toteaa poikaystävä, kun torun häntä banaanimaistiaisen antamisesta ja kerjäävälle katseelle heltymisestä :D

Tätänykyä pahin unikeko tässä perheessä! Telma nukkuu aina yöt omassa pedissään, mutta aamuisin se saa tulla jatkamaan unia sänkyyn. Kröhöm, niin sitä heltyy alun “koira ei tule kyllä ikinä sänkyyn” -periaatteen jälkeen.

Telman yksi ylpeydenaiheista – puputemppu. 

Telma on sopeutunut myös hienosti tänne Tampereelle. Tietysti Telma tottui jo pienestä pitäen autossa matkustamiseen ja kahden kodin välillä elämiseen Vaasassa opiskellessamme, joten uskon että silläkin on osuutensa asiaan. Telmalle tärkeintä lienee se, että se on rakkaiden ihmisten lähellä, ei sillä ympäristöllä niin väliä. Lähiseudullamme on myös niin kivat lenkkimaastot ihan kodin vieressä, joten kyllähän täällä viihtyy! Lisäksi rapussa ja kadulla tulee paljon vastaan rapsuttelevia ja ihastelevia ohikulkijoita :)

Monia tulevia yhteisiä vuosia odotellessa <3

Telman kuulumisia ei olekaan tullut kirjoiteltua hetkeen, vaikka neiti vilahtaa esimerkiksi Instagram Storiesissani vierailevana tähtenä aina säännöllisesti (vinkvink jos karvakuonon touhut kiinnostavat enemmänkin), eiköhän ole siis korkea aika korjata asia.  Viime kuukaudet ovat kuluneet niin hurjan nopeasti ja vaikea uskoa, että Telma täyttää ensi kuussa jo vuoden! Hassua ajatella, että koiranpennunhan oli alunperin määrä tulla meille vasta näillä tienoilla, mutta ei voi kuin kiittää onnea, että saimme Telman jo syksyllä. Poikaystäväni kun asui kevään ajan Tampereella työharjoittelun takia, joten pennun hankinta ei olisi ollut välttämättä edes mahdollista. Asiat ne vaan kummasti menevät aina niin kuin pitää!

Pärjäsimme kuitenkin Telman kanssa kevään hyvin kaksin Vaasassa, ja tietysti viikonloppuisin tuli reissattua puolin ja toisin. Sen tiedän, että ihan sitä kriittisintä pentuaikaa en olisi varmasti jaksanut yksin, mutta tietenkin eri asia jos siihen olisi asennoitunut alunperin, mutta me otimme koiran kuitenkin yhdessä. Oli helpottavaa, ettei tarvinnut olla ensimmäisinä kuukausina yksin vastuussa kouluttamisesta tai ainoana herätä joka aamu kukonlaulun aikaan ja ravata tunnin välein pihalla. Sisäsiisteydessä kesti muuten Telman kanssa hieman pidempään ja turhauduin välillä “koiran tulisi olla täysin sisäsiisti 6kk ikään mennessä” -puheisiin, kun vahinkoja sattui yhä silloin tällöin. Ei voinut kuin ihmetellä, että mitä me oikein teemme väärin, mutta ymmärtääkseni pienillä roduilla saattaakin usein kestää pidempään. Vaati pitkää pinnaa, mutta odotus ja kärsivällisyys palkittiin lopulta!

Kaiken kaikkiaan maltankoira on osoittautunut mitä parhaimmaksi rotuvalinnaksi, emmekä osaisi enää kuvitellakaan mitään muuta vaihtoehtoa. Meille sopii juuri tällainen pieni, helposti mukana kulkeva ja läheisyyttä rakastava pakkaus. Alkukevät oli kieltämättä haastavaa aikaa pitkäturkkisen koiran kanssa kurakeleillä ja katupölyn keskellä, ja Telmaa sai koko ajan olla pesemässä. Käytiin onneksi muutama viikko sitten trimmissä, niin elämä helpottui aika lailla. Trimmaaja arvioi hyvin tuolloin joulukuussa, että turkki kestää trimmin jälkeen helppohoitoisena kolmisen kuukautta, kunnes on käytävä taas saksimassa. Itse suosin näin kotikoiralle ehdottomasti tätä lyhyempää turkkia – hatunnosto kaikille pitkän turkin kanssa eläville!

Tänä vuodenaikana taas päänvaivaa aiheuttavat punkit, joita meillä päin tuntuu vilisevän erityisen paljon, nimimerkillä eilen bongasimme jo lenkin jälkeen ensimmäisen tapauksen kipittävän pitkin Telman häntää. Hyh, että voikin inhota noita pikkuniljakkeita!! Suhtaudun kaikkiin punkkilääkkeisiin hieman ristiriitaisesti luettuani joitakin kauhukokemuksia, mutta katsotaan miten tämä kevät ja kesä etenee. Vinkkejä kokeneemmilta otetaan mieluusti vastaan – oletteko te suojanneet koirianne punkeilta ja minkälaisin tuloksin?

On kyllä ihana miettiä tulevaa kesää ja kaikkia juttuja, joita voimme Telman kanssa tehdä. Juoksuttaa pikkuista mökin pihalla, käydä metsälenkeillä, ottaa mukaan kesäkahviloihin ja jäätelölle Kaivarin rantaan. Muistan yhä, miten viime kesänä istuimme poikaystäväni kanssa Café Regatassa ja mietimme, kuinka kiva olisi jos meillä olisi koira ja voisimme tulla sen kanssa tänne iltakahville. No tulevana kesänä voidaan <3