Kaupallinen yhteistyö: KICKS
On ollut tosi iso ilo tehdä tänä vuonna yhteistyötä KICKSin kanssa – kosmetiikka on sydäntäni lähellä, joten on ollut kiva päästä vinkkailemaan tuotekokeiluistani ja suosikeistani eteenpäin teille. Nyt yhteistyö huipentuu vuoden parhaat -listaukseen! Listaan tässä postauksessa erinäisiä vuoden aikana löytämiäni suosikkeja – osa on vilahtanut täällä aiemminkin ja osa taas on ihan vastikään loppuvuodesta meikkipussiini tai kylpyhuoneen kaappiin päätyneitä tuotteita. Paljon on muitakin loistavia tuotteita, mutta näistä olen ollut tänä vuonna eniten innoissani! Postauksen kuvissa on kaikissa käytetty juurikin näitä listaamiani meikkituotteita.
VUODEN PARAS…
MEIKINPOHJUSTUSTUOTE – Smashbox Photo Finish Primerizer
En ole aiemmin ollut kovinkaan aktiivinen primereiden käyttäjä, ennen kuin löysin tämän Smashboxin kosteuttavan primerin juurikin KICKSin myyjän suosituksesta. Kysyin alkusyksystä myymälässä käydessäni neuvoa meikin alla kuivuvan ihoni kanssa ja hän suositteli tätä, primer jäikin heti vakikäyttöön! Se kosteuttaa ja jättää ihanan pinnan iholle, sekä pitää meikin paremmin paikallaan. Tämä on super riittoisaa, 1-2 pientä pumppausta riittää koko kasvoille.
MEIKKIVOIDE – Dior Forever Skin Glow
Omalle iholleni täydellisesti toimiva meikkivoide, joka on peittävä, mutta kuitenkin kuulas ja kosteuttava. Ei mikään helppo yhdistelmä meikkivoidetta etsiessä, mutta vihdoin sellainen on löytynyt Diorilta! Tämä tasoittaa ja peittää hyvin, mutta jättää kuitenkin ihon kuulaaksi – olen tykännyt tästä ihan hurjasti. Sävy 1,5N on muuten ihan kuin tehty iholleni, harvoin löytyy ainakaan ensiyrittämällä näin hyvin toimivaa sävyä. Meikkivoide on arvokas, mutta tämä on tosi riittoisaa.
PEITEAINE – BeautyAct Luminous Complexion Concealer
Tämä onkin ihan uusi tuote, johon kuitenkin hurahdin heti ensikokeilulla Eevis Liedeksen suosituksesta erään virtuaalisen tapahtuman myötä. KICKSin oman brändin BeautyActin peiteaine on ihan älyttömän hyvä, sen koostumus on jännän samettinen mutta kuitenkin helposti iholle häivyttyvä. Peittää tehokkaasti mutta tuo kuitenkin samalla myös valoa, eikä kuivahda juonteisiin. Hinta-laatusuhde todella kohdallaan, aivan 5/5 peittari!
SILMÄMEIKINPOHJUSTUSTUOTE – Morphe Eyelid Primer
Minulla ei ollut ennestään mitään kokemuksia Morphen tuotteista, joten tälle pohjustajallekaan ei ollut oikeastaan mitään odotuksia. Tämä jäi kuitenkin heti ensimmäisen testikerran jälkeen käyttöön ja kiilasi heittämällä kaikki kalliimmat pohjustajat! Parasta tässä on pysyvyyden, riittoisuuden ja edullisen hinnan lisäksi koostumus, joka ei tunnu kuivattavalta silmäluomilla. Loistava tuote!
SILMÄMEIKKIPALETTI – Anastasia Soft Glam Eyeshadow Palette
Tämän Anastasian paletin otin käyttöön loppukesästä ja sittemmin se on ollut jokapäiväisessä käytössä (tai siis niinä päivinä kun tulee meikattua, haha). Todella hyvät lämpimän ruskeat sävyt niin arki- kuin juhlameikkiinkin, erinomainen pigmentti ja häivyttyy kauniisti. Plussaa lisäksi siitä, että tässä on myös mattamusta sävy, jota voi käyttää rajausten tekoon. Jos haluat nähdä tarkemmin palettia käytössä, niin tein tällä silmämeikin elokuisella videollani.
PUUTERI – Laura Mercier Loose Setting Poweder Translucent
Tilasin tämän Laura Mercierin irtopuuterin itselleni vähän heräteostoksena KICKSiltä Black Friday -alennusten innoittamana. Tämä osoittautui kuitenkin loistavaksi ostokseksi, ilmankos tätä puuteria on ylistetty! Puuteroin tällä kevyesti T-alueen, silmänaluset ja nenänpielet ja puuteri jättää ihon samettisen näköiseksi, mutta kuitenkin kuulaaksi.
ITSERUSKETTAVA KASVOILLE – Lumene Self-Tan Drops
Seuraavana vuorossa kasvojen itseruskettava! Olen kokeillut useita eri kasvoille tarkoitettuja itseruskettavia tänä vuonna, mutta aina kuitenkin olen palannut näihin Lumenen tippoihin. Parasta näissä on se, että tippoja voi sekoittaa halutun tummuusasteen mukaan omaan yövoiteeseen ja aamulla herää pieni päivetys kasvoilla ilman ikäviä rajoja tai läiskiä.
HUULITUOTTEIDEN KOMBO – YSL Rouge Volupte Shine + MAC Lip Pencil
Yhtään minua seuranneet tietävät, että tämä YSL:n huulipuna ei todellakaan ole mikään uusi löytö, vaan vuosien suosikkini, minkä takia se yksinkertaisesti on vaan sisällytettävä listaan! Jos pitäisi valita vaan yksi huulipuna koko loppuelämäkseni, se olisi tämä. Tämä suosikki sävyni Nude In Private on usein loppu, mutta nyt sitä on taas saatavilla! Uusi löytö sen sijaan on MAC:n Lip Pencil sävyssä Whirl, joka sopii täydellisesti luottopunani kanssa.
HAJUVESI – Lancôme Idôle Parfum
Mulla on ollut pari hajuvesisuosikkia tänä vuonna, ja toinen niistä on tämä Lancômen ihanan raikas kukkaistuoksu. Se ei ole liian makea, vaan juuri sopivan raikas! Käytin tätä paljon varsinkin vielä Tampereella asuessamme, hauska miten tuoksu tuo heti mieleen sen ajan <3
KULMATUOTE – BeautyAct Fixing Fiber Brow Mascara
Tässä toinen Eeviksen vinkistä löytämäni tuote, BeautyActin mainio kulmageeli. Tykkään tämän pienestä, tarkasta ripsivärimäisestä harjasta sekä kuituja sisältävästä koostumuksesta, joka saa kulmat näyttämään runsaammilta. Itselläni on tästä kirkas geeli, jota käytän joko meikattujen tai värjättyjen kulmien päällä, mutta täytyy ehkä kokeilla värillistäkin versiota tästä!
SEERUMI – Ole Henriksen Truth Banana Bright Vitamin C Serum
Tämän vuoden suosikkiseerumini on ollut tämä Ole Henriksenin ihana C-vitamiinia sisältävä seerumi. Tuoksuu aivan ihanalta ja virkistävältä, ihastuin tähän heti ensikokeilulla! Käytän seerumia päivävoiteen alla, se kosteuttaa ja kirkastaa ihoa tehokkaasti.
KASVONAAMIO – SkinTreat Moisture Support Overnight Face Mask
Tästä SkinTreatin naamiosta olen vinkannut vuoden aikana jo pariin otteeseen, tähän ihastui myös eräs ystäväni kokeiltuaan tätä vinkistäni. Ihana kosteuttava naamio, jonka jätän yöksi tekemään taikojaan. Aamulla iho tuntuu pehmeältä ja kosteutetulta, mutta ei liian tahmaiselta, kuten jotkut naamiot tekevät. Ehdottomasti vuoden suosikkinaamioni!
Toivottavasti löysitte tästä jotain uusia kivoja tuotevinkkejä! Kaikki tuotteet ovat listattuna myös KICKSin verkkokauppaan Jonna Leppäsen suosikkituotteet -sivulle :)