Category Archives: Baby

4kk kuulumisia

Heippa pitkästä aikaa täällä blogin puolella! On ollut jo monta viikkoa tarkoitus tulla kirjoittamaan kuulumisia vauvan kanssa, mutta se on vaan jäänyt. Nyt vihdoin tartun härkää sarvista ja koitan ehtiä näpyttelemään tässä samalla kun vauva nukkuu kantorepussa päiväunia <3

Nyt on tosiaan takana jo reilu neljä kuukautta vanhemmuutta ja arkea vauvan kanssa. Ihan käsittämätöntä, miten nopeasti aika on mennyt – toisaalta taas kun miettii niitä ihan ensimmäisiä päiviä, niin samalla niistä tuntuu olevan jo ikuisuus. Varsinkin kun tuota vauvaa katsoo – hän ei todellakaan ole enää mikään ruttuinen vastasyntynyt, vaan iloinen ja hyväntuulinen vauva, jonka posket ovat pyöristyneet ja raajoissa on ihanaa pientä makkaraa. Hän hymyilee aina kasvot nähdessään, nauraa kikattaa ja on muutama viikko sitten oppinut myös kiljahtelemaan. Hän tarttuu kaikkeen mitä tuo lähelle, näpertelee sormillaan suloisesti puseroani häntä imettäessäni ja tykkää tutkiskella myös kasvoja. Nyt sen ymmärtää, kun kaikki sanoivat alussa että vauva on sellainen tuhiseva vastasyntynyt vain ihan pienen hetken!

Kuvablogi

Viimeiset neljä kuukautta ovat olleet hyvin intensiivistä uuden opettelua ja pieneen ihmiseen tutustumista – joka päivä olen miettinyt sitä, miten kiitollinen olen meidän ihanasta pienestä perheestä <3 Alusta saakka vanhemmuus on tuntunut kyllä tosi luonnolliselta, ihan kuin näin olisi ollut aina. Toki ei ole ollut aina pelkkää vaaleanpunaista vauvakuplaa, vaan näihin kuukausiin on mahtunut rankkojakin hetkiä – varsinkin alussa kun vauva oli aika tyytymätön ja itkeskeli paljon. Masuvaivat onneksi rupesivat helpottamaan siinä kolmen kuukauden lähestyessä, kuten moni minulle tuolloin sanoikin, että siinä maagisen rajan tienoilla yleensä helpottaa. Ja miten valtava helpotus sitten olikin, kun illat eivät enää kuluneet vuorotellen miehen kanssa jumppapallolla pomppien ja itkevää vauvaa hyssytellen, tai kun hän yhtäkkiä viihtyikin sylissä paikallaan vaikka kirjaa lukien tai ihan vaan lähekkäin makoillen. Muistan vieläkin miltä ne ekat sellaiset hetket tuntuivat, että tätäkö tämä voi myös olla vauvan kanssa ettei tarvitse koko ajan hytkytellä <3 Kolmen kuukauden kohdalla meillä oli ihan eri vauva kuin muutama viikko taaksepäin, hänestä tuli niin hyväntuulinen ja iloinen tyyppi. Nyt jälkikäteen niitä vaikeimpia iltoja muistellessa sitä miettii, että oliko se nyt edes niin rankkaa, mutta kyllä siinä hetkessä oli välillä itku silmässä sekä vauvalla että äidillä.

Näin jälkiviisaana vauvan tyytymättömyydessä on ollut masuvaivojen lisäksi kyse varmasti myös yliväsymyksestä. Uutena vanhempana oli vaikea alkuun ymmärtää, että vauva täytyy ihan oikeasti väkisin nukuttaa unille tasaisin väliajoin, tai muuten hän olisi valvonut vaikka miten monta tuntia. Toki on niitäkin vauvoja, jotka nukahtavat helposti itsekseen minne vaan, mutta ihan ensimmäisten viikkojen jälkeen meidän vauva ei kyllä enää tehnyt tätä, vaan hän on vaatinut aina tosi paljon avustusta nukahtaakseen. Joskus heinäkuussa ruvettiin kiinnittämään enemmän huomiota valveillaoloaikaan ja väkisin nukuttamaan häntä uneen (eikä luovutettu vaikka hän ei heti suostunut nukahtamaan), ja aika pian saatiinkin yliväsymys taklattua ja iltoja aikaistettua. Aiemmin hänet sai yöunille vasta 23 aikaan, mutta pikkuhiljaa saatiin nukkumaanmenoa aikaisemmaksi ja pian hän meni jo 19-20 välillä nukkumaan. Tämä on kyllä sellainen asia, minkä suhteen olisi huomattavasti viisaampi mahdollisen toisen lapsen kohdalla, mutta niin sitä oppii! Valveillaoloaikojen ja uni-ikkunoiden tarkkailuun suosittelen muuten Huckleberry -appia, se on helpottanut tosi paljon kun ei tarvitse itse muistaa monelta vauva heräsikään ja koska pitäisi seuraavan kerran olla nukuttamassa.

Nyt on ollut siis huomattavasti helpompaa vauvan kanssa ja nyt kuvailisin häntä tosi tyytyväiseksi ja iloiseksi vauvaksi. Hänen leveät hymynsä ja naurunkikatukset sulattavat sydämen edelleen joka kerta! Miten paljon iloa hän tuokaan meidän päiviin. Ja kun äsken puhuin haasteista, niin moni asia meillä on ollut myös tosi helppoa, kuten imetyksen onnistuminen alusta alkaen. Omana toiveenani on ollut imettää ja etukäteen mietin sen onnistumista, joten on ollut ihanaa pystyä imettämään ilman ongelmia. Vauva on kuitenkin syntymästään saakka syönyt tarvittaessa hyvin myös pullosta. Meidän piti jo sairaalassa antaa hänelle lisämaitoa painonnousun takaamiseksi, joten hän tottui pulloon jo tuolloin. Se on helpottanut tosi paljon sitä, että en ole täysin kiinni vauvassa, vaan olen voinut käydä välillä myös omissa menoissani, sillä vauva pärjää yhtä lailla myös isänsä kanssa kun syöttäminenkin onnistuu hyvin. Siitä olen tosi kiitollinen, on tehnyt hyvää saada omaa aikaa!

Yöt vauvan kanssa ovat sujuneet ihan hyvin, meillä tosin ei missään nimessä nukuta mitään täysiä öitä tai pärjätä yhdellä syötöllä :’D Tuntuu että näitä tarinoita lukee koko ajan Facebookin Toukokuiset -ryhmästä, kun meillä vasta haaveillaan pidemmistä unipätkistä ja vauva herää yleensä 2-3 tunnin välein. Se on kuitenkin mennyt suhteellisen kevyesti, kun vauva nostetaan yöllä ekan syötön jälkeen meidän väliin ja imetän häntä siitä kyljellään. Nyt tosin meillä on ollut jo pari viikkoa käynnissä kuuluisat neljän kuukauden hulinat – ennen omaa lasta olin vaan kuullut tästä vaiheesta, mutta nyt ymmärrän että se on ihan totista totta. Ja aikamoinen vaihe tämä onkin, viimeiset pari viikkoa ovat menneet todella vähillä yöunilla. Nukutus saattaa kestää monta tuntia ja venähtää lähemmäs kymmentä sen normaalin 19-20 sijaan, kun hän heräilee sängystään vartin välein ja aina pitää nukuttaa uudelleen. Yöllä taas hän saattaa herätä tunnin välein, ja normaalisti hänet saa rauhoiteltua uneen tutilla, mutta tällä hetkellä yöllä tissi on ainoa mikä kelpaa. Muutamana yönä on myös valvottu aamuyön tunteina, kun hän onkin herännyt neljän tai viiden hujakoilla jokeltelemaan ja naureskelemaan, kunnes jonkin puolentoista tunnin päästä vasta suostuu nukahtamaan uudestaan. Huhheijaa :’D Toivon todella, että hulinat menevät pian ohi! Helpottaa toki ajatella, että tämä(kin) vaihe kuuluu asiaan ja johtuu kehityksestä.

Kuvablogi2

Vaikka viimeiseen neljään kuukauteen on tosiaan mahtunut vaikeitakin hetkiä, niin on ollut maailman ihaninta olla tämän pienen ihmisen äiti. Ja niin ne haastavatkin hetket vauvan kanssa hälvenevät muistista, vaikkakin niissä hetkissä (varsinkin yön pikkutunneilla) tuntuu että aika on pysähtynyt. Tämän pienen ihmisen eteen tekisi kuitenkin ihan mitä tahansa <3 On parasta nähdä miten hän kasvaa ja kehittyy ja se tunne siitä, että on toiselle niin tärkeä. On ollut myös ihana nähdä aviomies uudessa roolissa, kun hän on isä ja universumin paras sellainen <3 Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että meitä on tässä kaksi ja olemme loistava tiimi yhdessä vanhempina.

Voin kirjoitella kuulumisia lisää toisella kertaa, ajattelin yrittää nyt palata tänne blogin pariin vähän aktiivisemmin! Kiva kirjoittaa näitä vauva-ajan fiiliksiä myös itselle muistiin myöhempää varten :)