Vitsi miten aika rientää, meidän vauva on jo puolivuotias! <3 Tai 6kk tuli toki täyteen jo muutama viikko sitten ja kohta lähestyy jo 7 kuukautta, mutta vasta nyt ennätän kirjoitella kuulumisia. Näitä kuukausittaisia kuulumisia on kiva kirjoittaa ylös, niin näihin voi palata sitten myöhemmin itsekin muistelemaan!

Nämä muutamat viimeiset viikot ovat kyllä olleet ihan tähänastisen vauvavuoden parasta aikaa. Vauva on koko ajan silkkaa aurinkoa, hän kehittyy koko ajan ihan hurjaa vauhtia ja yhtäkkiä niiin moni asia on helpottunut! Olin alkukuusta viikon yksin vauvan kanssa miehen ollessa kertausharjoituksissa ja oli kiva huomata, että viikko oli nyt huomattavasti kevyempi kuin yksi elokuussa viettämäni viikonloppu vauvan kanssa. Silloin olin aivan loppu jo kahden päivän jälkeen, kun taas nyt viikko meni ihmeen helposti! Meillä oli tosi kiva viikko vauvan kanssa, puuhailtiin kaikkea joka päivä ja nähtiin paljon ystäviä ja myös vauvakavereita. Oli kuitenkin parasta saada Anton takaisin kotiin, onneksi meitä on kaksi ihmistä jakamassa tätä arkea.

Viimeksi jo kerroin, kuinka yöunille nukahtaminen helpotti yhtäkkiä viiden kuukauden iässä ja unille hytkyttelyn sai viimein lopettaa. Se on jatkunut, toki välillä on ollut joskus jotain itkuisempia iltoja ja nukahtaminen on ollut vaikeampaa, mutta ne ovat kuitenkin hyvin harvassa. Pääosin tyttö nukahtaa iltaisin helposti itsekseen – jonkin aikaa hän pyörii ja päristelee, mutta lopulta nukahtaa. Alkuun oli haasteena oli jatkuva mahalleen kääntyminen, kun hän ei kuitenkaan osannut nukahtaa vatsalteen, mutta ei malttanut myöskään pysyä selällään tai osannut kääntyä itse takaisin. Sen jälkeen hän olisi kyllä mieluusti nukahtanut, mutta ei osannut kääntää päätään sivulle, mikä taas stressasi meitä vanhempia :’D Neuvolassakin kuitenkin rauhoiteltiin, että kunhan alla ei ole mitään mikä ei hengittäisi, niin vauva saa kyllä happea vaikka olisi naama patjaa vasten. Ja nyt hän on myös kääntänyt päätään sivuille, joten saatiin tästä rauhaa ja ollaan nyt annettu hänen nukkua vatsalteen.

Päiväunet ovat alkaneet viimein onnistua myös omassa sängyssä, joskin nautittiin kyllä suuresti siitä että viimeisen kuukauden aikana nukuttiin monet päikkärit yhdessä vierekkäin meidän sängyssä. Vauva oli helppo nukuttaa vierelle läheisyyteen ja se on ollut ihan super ihanaa, kun hän tuhisee siinä ihan lähellä ja tietää että tällaisia hetkiä ei ole enää kauaa jahka vauva oppii liikkumaan. Olen siis nauttinut joka hetkestä <3 Vauva nukkuu pääosin kolmet päiväunet, joinakin päivinä ollaan menty kaksilla, mutta huomaa että kolmet unet takaavat kuitenkin vielä sen, ettei illalla tule yliväsymystä. Ihan selkeää “kellontarkkaa” rytmiä meillä ei vielä ole sen suhteen, että päikkärien kesto vielä vaihtelee jonkin verran – välillä hän herää sitkeästi puolen tunnin jälkeen, eikä suostu aina enää nukahtamaan uudestaan, kun taas joskus onnistuu 1,5-2 tunnin päiväunet. Eiköhän se rytmi sieltä kuitenkin pikkuhiljaa muotodu.

Suurin helpottava tekijä vauva-arjessa on ollut rattaissa viihtyminen, VIHDOIN. Varmaan 5,5 kuukautta siihen meni, kunnes ihan yhtäkkiä kuin taikaiskusta hän rupesi sekä viihtymään niissä hereillä että myös nukahtamaan helposti – aivan kuin ei olisi koskaan mitään ongelmia ollutkaan, hahah. Vitsit miten paljon tämä on helpottanut arkea ja menemisiä! Oli todella raastavaa miettiä aina, että milloin hän taas rupeaa huutamaan kuin syötävä. Monet kerrat kärräsin hänet itsekin itku silmässä kotiin, kun ei vaunuissa olemisesta tullut yhtään mitään ja koko Töölö raikasi huutoitkusta. En osaa sanoin kuvailla, miten suuri helpotus tämä muutos on ollut! Nyt vauvan kanssa voi liikkua huoletta missä vaan ja on niin helppoa kun hänet saa aina päikkäriaikaan myös nukahtamaan niihin. Ollaan miehen kanssa naureskeltu, että viime kuukaudet olisivat olleet aika erilaisia, jos vauva olisi koko ajan viihtynyt vaunuissa :’) Mutta niinhän se menee, että jokaisella on omat haasteensa vauvan kanssa.

Kova olisi myös jo halu päästä liikkeelle, mutta vielä ei olla hiffattu miten ihmeessä sitä oikein pääsisi eteenpäin. Tuskin siihen menee kuitenkaan enää kauaa, sen verran hurjaa vauhtia jalat jo vispaavat vatsallaan lentokoneasennossa ollessa! Muita kuuden kuukauden kuulumisia on ollut ainakin istumaan opettelu, nyt vauva istuukin jo hienosti syöttötuolissa tai matolla istualteen leikkien. Miten isolta hän yhtäkkiä näyttää, kun osaa jo istua <3 Tämä on ollut myös kiva vaihe, kun voidaan nyt istua kaikki ruokapöydän ääressä tai ravintolassa käydessä pyytää syöttötuoli pienelle. Vauva on tosiaan syönyt kiinteitä jo sieltä 4kk lähtien kun aloitettiin maistelut ja nyt hän on jo pidempään syönyt kiinteitä viisi kertaa päivässä. Aamu- ja iltapuurohetket ovat lemppareita <3 Sormiruokailua ei olla vielä aloitettu, mutta se olisi seuraavana agendalla. Olen edelleen imettänyt kiinteiden ohella ja imetänkin varmasti vielä hetken – minulle on muodostunut yllättävän vahva suhde siihen ja olen tosi kiitollinen, että imetys on onnistunut.

Imetyksestä puheenollen, aloitettiin viikko sitten Antonin pitämä tassuttelu-unikoulu yösyöttöjen lopettamiseksi ja nyt en ole viikkoon imettänyt yöllä. Unikoulu on sujunut tosi hyvin ja pari yötä vauva onkin jo nukkunut kokonaan heräämättä, viime yönäkin hän heräsi vaan kerran ja nukahti uudestaan pelkällä tutinlaitolla. Vitsit on ollut ihanaa nukkua, ah! Voin kirjoitella unikoulusta vielä myöhemmin lisää, jahka aikaa on kulunut vähän enemmän vielä.

Vauva-arki on ollut kyllä nyt ihan erityisen ihanaa ja vauva on päivä päivältä rakkaampi. Joka päivä miehen kanssa ihmetellään, miten meidän elämässä voikin olla tällainen niin suurta onnea tuova pikkuinen! Ollaan usein löydetty itsemme katsomasta kuvia ja videoita tytöstä kun hän on jo yöunilla ja ikävä iskee. Sydämessä läikähtää aina kun hän hymyilee leveästi tai tarttuu illalla ennen sänkyyn menoa kasvoihin antaakseen suukkoja poskelle. Nuo vauvan märät pusut ovat ihan parasta <3

Heippa pitkästä aikaa täällä blogin puolella! On ollut jo monta viikkoa tarkoitus tulla kirjoittamaan kuulumisia vauvan kanssa, mutta se on vaan jäänyt. Nyt vihdoin tartun härkää sarvista ja koitan ehtiä näpyttelemään tässä samalla kun vauva nukkuu kantorepussa päiväunia <3

Nyt on tosiaan takana jo reilu neljä kuukautta vanhemmuutta ja arkea vauvan kanssa. Ihan käsittämätöntä, miten nopeasti aika on mennyt – toisaalta taas kun miettii niitä ihan ensimmäisiä päiviä, niin samalla niistä tuntuu olevan jo ikuisuus. Varsinkin kun tuota vauvaa katsoo – hän ei todellakaan ole enää mikään ruttuinen vastasyntynyt, vaan iloinen ja hyväntuulinen vauva, jonka posket ovat pyöristyneet ja raajoissa on ihanaa pientä makkaraa. Hän hymyilee aina kasvot nähdessään, nauraa kikattaa ja on muutama viikko sitten oppinut myös kiljahtelemaan. Hän tarttuu kaikkeen mitä tuo lähelle, näpertelee sormillaan suloisesti puseroani häntä imettäessäni ja tykkää tutkiskella myös kasvoja. Nyt sen ymmärtää, kun kaikki sanoivat alussa että vauva on sellainen tuhiseva vastasyntynyt vain ihan pienen hetken!

Viimeiset neljä kuukautta ovat olleet hyvin intensiivistä uuden opettelua ja pieneen ihmiseen tutustumista – joka päivä olen miettinyt sitä, miten kiitollinen olen meidän ihanasta pienestä perheestä <3 Alusta saakka vanhemmuus on tuntunut kyllä tosi luonnolliselta, ihan kuin näin olisi ollut aina. Toki ei ole ollut aina pelkkää vaaleanpunaista vauvakuplaa, vaan näihin kuukausiin on mahtunut rankkojakin hetkiä – varsinkin alussa kun vauva oli aika tyytymätön ja itkeskeli paljon. Masuvaivat onneksi rupesivat helpottamaan siinä kolmen kuukauden lähestyessä, kuten moni minulle tuolloin sanoikin, että siinä maagisen rajan tienoilla yleensä helpottaa. Ja miten valtava helpotus sitten olikin, kun illat eivät enää kuluneet vuorotellen miehen kanssa jumppapallolla pomppien ja itkevää vauvaa hyssytellen, tai kun hän yhtäkkiä viihtyikin sylissä paikallaan vaikka kirjaa lukien tai ihan vaan lähekkäin makoillen. Muistan vieläkin miltä ne ekat sellaiset hetket tuntuivat, että tätäkö tämä voi myös olla vauvan kanssa ettei tarvitse koko ajan hytkytellä <3 Kolmen kuukauden kohdalla meillä oli ihan eri vauva kuin muutama viikko taaksepäin, hänestä tuli niin hyväntuulinen ja iloinen tyyppi. Nyt jälkikäteen niitä vaikeimpia iltoja muistellessa sitä miettii, että oliko se nyt edes niin rankkaa, mutta kyllä siinä hetkessä oli välillä itku silmässä sekä vauvalla että äidillä.

Näin jälkiviisaana vauvan tyytymättömyydessä on ollut masuvaivojen lisäksi kyse varmasti myös yliväsymyksestä. Uutena vanhempana oli vaikea alkuun ymmärtää, että vauva täytyy ihan oikeasti väkisin nukuttaa unille tasaisin väliajoin, tai muuten hän olisi valvonut vaikka miten monta tuntia. Toki on niitäkin vauvoja, jotka nukahtavat helposti itsekseen minne vaan, mutta ihan ensimmäisten viikkojen jälkeen meidän vauva ei kyllä enää tehnyt tätä, vaan hän on vaatinut aina tosi paljon avustusta nukahtaakseen. Joskus heinäkuussa ruvettiin kiinnittämään enemmän huomiota valveillaoloaikaan ja väkisin nukuttamaan häntä uneen (eikä luovutettu vaikka hän ei heti suostunut nukahtamaan), ja aika pian saatiinkin yliväsymys taklattua ja iltoja aikaistettua. Aiemmin hänet sai yöunille vasta 23 aikaan, mutta pikkuhiljaa saatiin nukkumaanmenoa aikaisemmaksi ja pian hän meni jo 19-20 välillä nukkumaan. Tämä on kyllä sellainen asia, minkä suhteen olisi huomattavasti viisaampi mahdollisen toisen lapsen kohdalla, mutta niin sitä oppii! Valveillaoloaikojen ja uni-ikkunoiden tarkkailuun suosittelen muuten Huckleberry -appia, se on helpottanut tosi paljon kun ei tarvitse itse muistaa monelta vauva heräsikään ja koska pitäisi seuraavan kerran olla nukuttamassa.

Nyt on ollut siis huomattavasti helpompaa vauvan kanssa ja nyt kuvailisin häntä tosi tyytyväiseksi ja iloiseksi vauvaksi. Hänen leveät hymynsä ja naurunkikatukset sulattavat sydämen edelleen joka kerta! Miten paljon iloa hän tuokaan meidän päiviin. Ja kun äsken puhuin haasteista, niin moni asia meillä on ollut myös tosi helppoa, kuten imetyksen onnistuminen alusta alkaen. Omana toiveenani on ollut imettää ja etukäteen mietin sen onnistumista, joten on ollut ihanaa pystyä imettämään ilman ongelmia. Vauva on kuitenkin syntymästään saakka syönyt tarvittaessa hyvin myös pullosta. Meidän piti jo sairaalassa antaa hänelle lisämaitoa painonnousun takaamiseksi, joten hän tottui pulloon jo tuolloin. Se on helpottanut tosi paljon sitä, että en ole täysin kiinni vauvassa, vaan olen voinut käydä välillä myös omissa menoissani, sillä vauva pärjää yhtä lailla myös isänsä kanssa kun syöttäminenkin onnistuu hyvin. Siitä olen tosi kiitollinen, on tehnyt hyvää saada omaa aikaa!

Yöt vauvan kanssa ovat sujuneet ihan hyvin, meillä tosin ei missään nimessä nukuta mitään täysiä öitä tai pärjätä yhdellä syötöllä :’D Tuntuu että näitä tarinoita lukee koko ajan Facebookin Toukokuiset -ryhmästä, kun meillä vasta haaveillaan pidemmistä unipätkistä ja vauva herää yleensä 2-3 tunnin välein. Se on kuitenkin mennyt suhteellisen kevyesti, kun vauva nostetaan yöllä ekan syötön jälkeen meidän väliin ja imetän häntä siitä kyljellään. Nyt tosin meillä on ollut jo pari viikkoa käynnissä kuuluisat neljän kuukauden hulinat – ennen omaa lasta olin vaan kuullut tästä vaiheesta, mutta nyt ymmärrän että se on ihan totista totta. Ja aikamoinen vaihe tämä onkin, viimeiset pari viikkoa ovat menneet todella vähillä yöunilla. Nukutus saattaa kestää monta tuntia ja venähtää lähemmäs kymmentä sen normaalin 19-20 sijaan, kun hän heräilee sängystään vartin välein ja aina pitää nukuttaa uudelleen. Yöllä taas hän saattaa herätä tunnin välein, ja normaalisti hänet saa rauhoiteltua uneen tutilla, mutta tällä hetkellä yöllä tissi on ainoa mikä kelpaa. Muutamana yönä on myös valvottu aamuyön tunteina, kun hän onkin herännyt neljän tai viiden hujakoilla jokeltelemaan ja naureskelemaan, kunnes jonkin puolentoista tunnin päästä vasta suostuu nukahtamaan uudestaan. Huhheijaa :’D Toivon todella, että hulinat menevät pian ohi! Helpottaa toki ajatella, että tämä(kin) vaihe kuuluu asiaan ja johtuu kehityksestä.

Vaikka viimeiseen neljään kuukauteen on tosiaan mahtunut vaikeitakin hetkiä, niin on ollut maailman ihaninta olla tämän pienen ihmisen äiti. Ja niin ne haastavatkin hetket vauvan kanssa hälvenevät muistista, vaikkakin niissä hetkissä (varsinkin yön pikkutunneilla) tuntuu että aika on pysähtynyt. Tämän pienen ihmisen eteen tekisi kuitenkin ihan mitä tahansa <3 On parasta nähdä miten hän kasvaa ja kehittyy ja se tunne siitä, että on toiselle niin tärkeä. On ollut myös ihana nähdä aviomies uudessa roolissa, kun hän on isä ja universumin paras sellainen <3 Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että meitä on tässä kaksi ja olemme loistava tiimi yhdessä vanhempina.

Voin kirjoitella kuulumisia lisää toisella kertaa, ajattelin yrittää nyt palata tänne blogin pariin vähän aktiivisemmin! Kiva kirjoittaa näitä vauva-ajan fiiliksiä myös itselle muistiin myöhempää varten :)