All posts by Jonna

Lauantaikuulumiset

Heippa ja ihanaa lauantaita! Kuinkas teidän viikonloppu on alkanut? Omani on kulunut tähän asti varsin rennoissa merkeissä, eilen oltiin katsomassa kavereiden lätkäpeliä, minkä jälkeen vain röhnötimme sohvalla ystäväni kanssa loppuillan. Lauantaipäivä taas starttasi kodin suursiivouksella, ja kyllä olikin jo aika laittaa pölypalloille kyytiä. Olen maailman laiskin pesemään lattioita, se on itse asiassa inhokkipuuhaani, jota välttelen aina viimeiseen asti. Lähetin poikaystävälle viestin, jossa kerroin tehneeni suursiivouksen. “Siis pesitkö myös lattiat?” Hahah! Odotan jo, että pääsemme muuttamaan kesällä saman katon alle, tuo toinen kun kuulemma luuttuaa lattiat ihan mielellään, jos minä puolestani hoidan imuroinnin. Match made in heaven ;)

Nyt on siis puhdas koti – kyllä kelpaa viettää viikonloppua! Pionitkin ovat sopivasti auenneet nupuistaan. Tälle päivälle on siivoilun lisäksi onneksi kivaakin ohjelmaa, sillä kohta laitan itseni valmiiksi ja lähdemme tyttöjen kanssa porukalla leffaan ja syömään. Hyvä ottaa tämä viikonloppu rauhassa ennen pian koittavaa opiskelijavappua, siihen täytyykin kerätä vähän voimia!

Tänään olisi pitänyt kyllä vähän ehtiä vilkaista tenttikirjojakin, mutta taidan taidan ottaa tämän päivän vielä ihan iisisti. Rehellisesti sanottuna ei ole näihin viimeisiin kouluhommiin enää kyllä oikein motivaatiotakaan pusertaa, se on karannut kesälaitumille jo aikaa sitten! Olenko ainut, josta tuntuu tältä? Ehkä se on ihan sallittuakin tässä vaiheessa vuotta. Nyt siis suurempien kysymysten äärelle, hakeako irtokarkkeja leffaa varten vai säästääkö tilaa vatsaan…

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Breakfast @ Story

Nurkan takana olevan viikonlopun kunniaksi hieman aamiaisvinkkiä Helsingin suunnille! Muutama viikko takaperin olimme sopineet ystäväni kanssa aamupalatreffit. Jos brunsseilla tulee käytyä suhteellisen harvoin, niin aamupaloilla vielä harvemmin! Miksi, oi miksi? Muualla nautittu aamupala on paitsi virkistävää luksusta arkeen, myös kiva tapa tavata ystäviä ja vaihtaa kuulumisia.

Lisäksi pidän ehkä yksinkertaisesta aamupalakonseptista jopa brunsseja enemmän. Runsaat notkuvat buffetpöydät saavat toki veden herahtamaan kielelle, mutta vatsan saa täyteen laadukkaista raaka-aineista tehdyllä ja herkullisella perinteisellä aamiaisannoksellakin. Minusta on myös kivempi istua rauhassa alas ja odottaa pöytään tuotavaa annosta sen sijaan, että käytät puolet ajasta tungeksien buffetpöytien äärellä. Arkisin aamiaisilla on myös yleensä mukavan hiljaista, joten saat keskittyä täysillä seuraan ja tietysti hyvään ruokaan.

Paikaksi valikoitui Vanhassa kauppahallissa sijaitseva kahvila-ravintola Story, jota olin halunnut testata jo jonkin aikaa. Kahvila oli tunnelmaltaan todella sympaattinen, ja ikkunoista sai ihastella näkymää Etelänrantaan. Kuten sanottua, minut ja vatsani sa onnelliseksi hyvin yksinkertaisillakin aamiasilla, joten Storyn breku oli kyllä mieleeni! Minä valitsin simppelin Halli-annoksen, jossa sai valita jogurttigranolan ja ohra-uunipuuron välillä, sekä täytetyn sämpylän, mehun ja kahvin tai teen. Ystäväni taas otti kahvilan nimikkoannoksen eggs benedictillä, joka sekin maistui kuulemma hyvin!

Juuri tällaiset tunnelmalliset ja mutkattomat paikat ovat mieleeni, joten Storyssa voisin piipahtaa toistekin! Myös paikan lounaasta olen kuullut kehuja, sekin lienee siis vielä joskus testattava. Laittakaahan jakoon teidän mielestä parhaat aamiais/brunssipaikat Helsingissä, niitä olisi kiva päästä testailemaan pian Helsinkiin kesäksi tullessani :) Kesästadi – voi että odotan sitä jo!

In case you’re looking for a breakfast place in Helsinki, here’s a little tip! A few weeks back we had agreed on going for a brekafast with my friend, and we decided to go to Story. It’s a nice little café and restaurant in the old market hall and I had heard a lot about their breakfasts. I prefer simple breakfasts, so I really liked this one with yoghurt and granola, filled bread roll, juice and coffee . The atmosphere is nice and cozy and how about that sea view – love it! We should definitely have breakfasts out more often, it’s a great way to add a little luxury to your days and meet friends.

Begur Villa

Ajattelin tehdä vielä oman postauksensa Espanjan majoituksesta, sillä sain aiheen tiimoilta muutamia kyselyjä niin kommenttien kuin sähköpostinkin välityksellä. Sitä paitsi, näin hyvä vinkki on laitettava jakoon! Olimme siis vuokranneet Begurista talon viikoksi, mikä oli itselleni ihan uusi majoitusmuoto. Poikaystäväni perhe taas oli tällä saralla jo ihan konkareita, ja he olivatkin löytäneet Homeawayn kautta meille mitä mukavimman majoituksen. Talo näytti upealta jo kuvien perusteella, mutta paikan päälle päästyämme vain huokailimme ihastuksesta. Perillä meidät vastaanotti talon omistaja ja itse asiassa myös arkkitehti, joka ystävällisesti piti meille kierroksen talossa, sekä kertoi hieman alueesta.

Vastikään remontoitu talo oli hiottu jokaikistä pienintä yksityiskohtaa myöten, ja sisustus ylipäätään oli todella hyvällä maulla tehty. Avarassa keittiössä oli viihtyisää kokkailla suuremmallakin porukalla, terassi oli täydellinen istuskeluun, ja illan viilentyessä taas olohuoneen muhkeilla sohvilla oli mukava juoda viiniä. Villassa oli nukkumatiloja kahdeksalle ihmiselle – neljäs makuuhuone sijaitsi ihan omassa rauhassaan alakerrassa, jonne oli käynti pihalta. Sopii siis loistavasti hieman isommalle porukalle! Tämä olikin niin paljon mukavampi majoitusvaihtoehto kuin hotelli, sillä saimme oleskeltua kaikki samassa tilassa, sekä tehtyä ruokaa yhdessä.

Aiemmassa postauksessani vilautinkin jo hieman pihaa sekä terassia, jotka olivat aivan mielettömiä. Terassilta näki merelle asti, joten siinä oli ihana nauttia aamupalaa tai kattaa illallispöytä merinäkymillä varustettuna – eivät ollenkaan huonot nuo ylemmän kuvan auringonlaskumaisematkaan. Piha taas antoi mukavan suojaisan oleskelutilan, ja pehmeillä aurinkopedeillä oli taivaallista rentoutua. Nukahdimme pariin otteeseen päiväunille myös tuolle terassin valkoiselle pedille – mitkä päikkärit! Pihalta löytyi lisäksi oma uima-allas (rohkeimmat pulahtivat vielä varsin viileään veteen, minä jänistin heh), jonne kulkiessaan piti väistellä sitruunapuita. Voi autuutta!

Kaiken kaikkiaan voin suositella majoitustamme lämmöllä, jos joku vaikka sattuisi joskus tänne sympaattiseen Beguriin eksymään! Kohteena Begur oli todella viihtyisä ja kuten aiemmin todettua, paljon autenttisemman oloinen kuin suuret turistirysät. Viihdyimme viikon täällä aivan loistavasti, myös talon omistajasta jäi erittäin lämmin kuva. Muutenkin aion harkita talonvuokrausta lomalle jatkossakin, mikäli sellainen mahdollisuus vain on ja erityisesti suuremmalla porukalla matkustettaessa. Onko teillä kokemuksia majoituksen vuokraamisesta? :)

I thought I’d make a post about the villa we stayed in Begur a couple of weeks ago, since I already got a few questions about it. The villa was rented via Homeaway, and this was my very first time when I stayed in somewhere else than in a hotel on my holiday. My boyfriend’s parents had more experience on that, and they had found us a perfect villa for the week. I think the photos will speak for themselves, but the villa was absolutely gorgeous.

There were all in all four bedrooms, a modern kitchen, beautiful decoration with all the little details, nice garden and terrace with a sea view. That’s where we enjoyed our breakfast on warm and sunny mornings and ate dinner together, we even cooked on the terrace one day! Oh how I miss waking up to the sun rays there and I have to say that the bed was one of the comfiest I’ve ever slept in. I can definitely recommend the villa for everyone – it was really a pleasure to stay here!