Kesäisin vaihdan usein meikkipohjan hieman kevyempään. Käytän kyllä meikkiä kesäisinkin, en kuulu heihin jotka jättävät meikkipohjan kesällä kokonaan pois. Kasvoni eivät juurikaan rusketu, joten kaipaan kasvoille sävyä sekä myös hieman tasoitusta myös näin kesäaikaan. Meikin ei kuitenkaan tosiaan tarvitse missään nimessä olla mikään super paksu, vaan ennemmin kevyt sävyttävä päivävoide ainakin arkikäytössä. Juhla ja iltamenot ovat tietysti asia erikseen, silloin meikiltä vaatii luonnollisesti eri tavalla kestävyyttä. Tässä kolme keskenään hieman erilaista sävyttävää päivävoidetta, jotka ovat olleet suosikkejani jo pitkään Kaikki tuotteet olen saanut alunperin joskus testiin PR-näytteinä.
Vita Liberata Beauty Blur Primer & Tinted Face Moisturiser
Vita Liberatan suosittu Beauty Blur on käytössäni oikeastaan ympäri vuoden, tosin muuten kuin kesällä käytän tätä pääasiassa sekoitettuna meikkivoiteeseen. Tämä on loistava tuote tuomaan hehkua meikkivoiteeseen, tai ripauksen sävyä mikäli on esimerkiksi liian vaalea meikkivoide. Näin kesäisin käytän tätä välillä sellaisenaankin meikkivoiteen tapaan, sillä se tosiaan tuo mielettömän hehkun iholle ja tasoittaa kivasti ihonsävyä. Tästä löytyy kaksi eri versiota, itse tykkään ehkä enemmän tästä jossa ei ole itseruskettavaa mukana (toinen versio on Sunless Glow -itseruskettava). Kesäaikaan käytän tätä tummemmassa sävyssä Latte.
Clinique Moisture Surge sheertint hydrator SPF 25
Tämän Cliniquen sävyttävän voiteen löysin muutama vuosi sitten yhteistyön yhteydessä ja sittemmin se on jäänyt käyttööni kesäisin. Tykkään muutenkin Cliniquen Moisture Surge -sarjasta, joten ei mikään ihme että tykkään tästäkin! Tätä käytän meikkivoiteen korvaajana kesäisin – se on kevyeksi voiteeksi aika peittävä ja meikkivoidemainen, joten se tasoittaa hyvin jättäen kuitenkin ihon kuulaaksi. Plussaa SPF 25 -suojakertoimesta. Tämän voi levittää kasvoille ihan sorminkin, mutta itse tykkään käyttää tämän kanssa sivellintä. Minulla on tästä sävy universal light, joka toimii hyvin kesälläkin.
Origins Ginzing SPF 40 Energy-Boosting Tinted Moisturizer
Tähän Originsin sävyttävään voiteeseen olen tutustunut jo monta vuotta sitten. Tämä on näistä kolmesta ehdottomasti kevyin, eli käytän tätä lähinnä sellaisina päivinä, jolloin en tarvitse varsinaista meikkiä tai paljoa peittoa kasvoille, ainoastaan hieman tuomaan kevyttä tasoitusta. Voide on vaaleaa (kuten allaolevasta kuvasta näkee), mutta levitettäessä se sulautuu ihonsävyyn – kannattaa siis levittää tämä sormin sekoittaen ensin vähän käsissä. Plussaa korkeasta SPF 40 -suojakertoimesta, hyvä tuote siis erityisesti päiviin jolloin tulee oltua paljon ulkona!
Oliko joku näistä jo teille tuttu tuote, vai onko teillä käytössä jotain muita hyväksihavaittuja sävyttäviä päivävoiteita?
Ehkä täytyy ottaa nämäkin testiin, sillä ovenkahvavinkkisi ainakin osui ja upposi! Täällä mä nyt näin hellepäivänäkin istun sisällä ihastelemassa niitä. ;) Ostin saman mallin, vaikka alkuun ajattelin sen olevan liian fiini meille, mutta ai että, sopii just eikä melkein myös tänne satavuotiaaseen hirsitaloon. En tiedä mitään teidän kylpyhuoneesta, mutta vinkki: Bauhausista löytyi myös aivan törkeän hieno lattiakaivon kansi parilla kympillä (n.26 e) ! En ole tiennyt, että lattiakaivon kansi voisi aiheuttaa wow-fiiliksen, mutta sen se teki. Suosittelen! :)
Hei ihana kuulla, että vinkistä oli iloa! Ne on niiin upeat, mäkin ihailen niitä edelleen päivittäin 🙈 Lattiakaivonkansi kuulostaa hyvältä, mutta meillä on se jemmassa tuolla kaapin alla tai siis ettei ole näkyvillä, kun meillä on kylpyamme suihkun sijaan. Tulevaisuudessa kuitenkin ehkä joskus rempataan kylppäri jos halutaan ammeesta eroon, joten täytyy pitää tämä vinkki mielessä 😉
Ihanaa viikonloppua sinne!