Postaus sisältää mainoslinkkejä / Adlinks
Minulta on toivottu postausta kotivaatteista, joten täältä pesee! Mukavat ja lämpöiset kotivaatteet ovat toki aina syksyn tullen ajankohtaisia, mutta aivan erityisesti nyt etätyösuositustenkin taas jatkuessa. Kotona tulee vietettyä tavallista enemmän aikaa, jolloin on kiva panostaa laadukkaisiin olovaatteisiin. Oma kotitoimistolookkini on lähes aina joko mukavat, korkeavyötäröiset trikoot hupparin tai jonkun collegen kera, tai kashmirhousut neuleeseen yhdistettynä. Juuri tätä kirjoittaessani päälläni onkin Soft Goatilta viime jouluna ostamani ribbineulotut kashmirhousut, joista olen tykännyt ihan hurjasti. Olin haaveillut housuista pitkään, kunnes lopulta raaskin satsata niihin ja housuja onkin tullut käytettyä ahkerasti. Samoja housuja ei valitettavasti enää ole valikoimassa, mutta merkillä on toki paljon muita ihania kashmirvaatteita.
Jos nimenomaan kashmirhousuja kaipailee, niin Soft Goatin lisäksi kannattaa katsoa esimerkiksi Arketin ja COS:n loungewear -puolet. Myös H&M:n Premium Quality -mallistossa on valikoimassa kashmirhousuja sekä -neuleita ja vielä varsin kohtuuhintaan. Jalkaan vielä suloiset kotitohvelit, niin mukava kotitoimistolookki on valmis!

1. Leveät kashmirhousut, 2. kashmirjoggersit, 3. kashmirhuppari, 4. trikoot, 5. teddysandaalit,
6. teddytohvelit, 7. viininpunainen aamutakki, 8. harmaat kashmirhousut, 9. pellava-aamutakki