
Perjantaille oltiin sovittu opiskelukavereiden kanssa puistopelailut, joten ilta meni Töölössä puistossa porukalla Mölkkyä pelaillen ja samalla viinitellen. Viihdyttiin siellä koko ilta, ihanaa kun tarkeni istuskella ulkona myöhään asti. Mölkky ei kyllä oikein kulkenut, se jäi vähän kaihertamaan, hahah. Täytynee siis ottaa uusintapelailut joku kerta!

Lauantaina lähdettiin kahden ystävän kanssa päiväreissulle mökille, joskin tuo vasemmanpuoleinen kuva on torstaiselta mökkikäynniltä. Ihanaa kun nyt on tullut käytyä mökillä niin paljon ja pääsee tekemään tällaisia päiväreissujakin, kun asutaan Helsingissä ja ajomatka on lyhyt. Oli niin kivaa mennä mökille muutamaksi tunniksi nauttimaan auringosta, uimaan (järvivesi oli super lämmintä!) ja syömään lounasta. Ensi kerralla täytyy mennä paremmalla ajalla, nyt loppui aika kesken!
Kotiin tultuani vietin iltaa ihan vaan yksin kotona, sillä poikaystävä oli käymässä Tampereella, enkä jaksanut enää lähteä minnekään. En yleensä ole mikään FOMO -ihminen, mutta hetken mietin, olenko ihan hölmö jos en nyt ota iloa irti helteisestä illasta ja lähde moikkaamaan ystäviä jonnekin terassille tai muualle ulos. Lopulta koti-ilta tuntui kuitenkin kaikista houkuttelevimmalta. Söin lohipastan jämät ja join lasin viiniä, puhuin ukkini kanssa tunnin puhelimessa ja katsoin telkkarista tullutta Step Up -leffaa. Oikein hyvä lauantai-ilta näinkin!



Sunnuntaina lähdettiin ystävän kanssa extempore brunssille keskustaan. Sama idea oli kuitenkin aika monella muullakin ja kaikkiin paikkoihin oli pitkät jonot, ainakin jos halusi jonnekin missä voisi syödä ulkona terassilla. Lopulta keksittiin pieni ja sympaattinen ravintola Penny, jonka terassille mahduttiin juuri sopivasti ilman jonottelua. Oli ihanaa syödä ulkona! Hiki kyllä virtasi, naurattaa miten kotona mietin pärjäänkö mekolla (luulin jostain syystä että olisi jo viileämpi päivä), mutta olisi kyllä pärjännyt vielä paljon kevyemmälläkin varustuksella.
Näin kivan viikonlopun jälkeen kelpaa aloittaa uusi viikko! Toivottavasti teilläkin on takana mukava kesäviikonloppu, tsemppiä maanantaihin :)