Hei ihanaa alkanutta maaliskuuta! Jestas miten nopeaa vauhtia nämä viikot menevät, kun nyt ollaan jo virallisesti kevään puolella. Tai no, kalenterin osalta, mutta ei niinkään jos ulos katsoo. Lumi on peittänyt Tampereen kadut – tästä ikkunasta katsellessani myös harjun kuusimetsä on ihan lumen peitossa, ja viime viikon kevätfiilis on pelkkä muisto vain. Tykkään kyllä lumesta, mutta tämä olisi voinut mielummin tulla pari kuukautta sitten! No, toivotaan ettei tätä kestä kovin kauaa, sillä allekirjoittanut ainakin on jo ihan henkisesti siirtynyt kevääseen.
Helmikuun viimeinen viikonloppu oli taas tosi kiva – oltiin perjantaina Helsingissä juhlimassa ystävän synttäreitä ja lauantaina sovittelemassa hääpukua, joka oli saapunut tilauksesta. Ahh, se oli juuri niin upea kuin muistinkin <3 Nyt puku jäi vielä ompelimoon pieniin muokkauksiin, mutta huhtikuussa sitten taas seuraava sovitus. Häistä puheen ollen, nyt olemme vihdoin saanet lyötyä lukkoon kutsujen luonnokset. Seuraavaksi pitäisi tilata pikimmiten painosta yksi testikutsu ja sitten loppuerä, minkä jälkeen kutsut saisi viimein eteenpäin. Olen pikkuisen stressannut tätä, vaikka toisaalta päivämäärä onkin ihmisten tiedossa jo ennestään, mutta tuntuu silti huojentavalta saada kutsut pian lähetettyä!
Stressiä on hivenen ollut ilmassa muutenkin ja nämä seesteiset kahvittelukuvat eivät kyllä yhtään kuvasta tämän hetkistä fiilistä, haha. Pari viikkoa sitten kirjoitin kuulumisia sivuten isoja edessä olevia elämänmuutoksia ja totesin, että “olen kuitenkin yllättävän rentona, etenkin näin normaalisti stressaavaan taipuvaisena ihmisenä”. No se siitä rentoudesta! Nyt kun viimeinen kuukausi täällä Tampereella on startannut, niin tajuaa myös miten paljon on edelleen tehtävää. Asunnon myynti-ilmoitus on vielä tekemättä, mutta se on agendalla tällä viikolla, jahka saan ensin otettua kuvat asunnosta. Samalla pitäisi alkaa käydä läpi kellaria ja vinttiä, myydä ylimääräistä tavaraa Torissa ja pikkuhiljaa pakata omaisuutta kasaan Helsinkiin muuttoa varten. Niin ja pitää silmällä Helsingin asuntojen myynti-ilmoituksia, vaikka usko sen oikean asunnon tulemisesta eteen onkin välillä koetuksella. Tai jos potentiaalinen sellainen ilmaantuu, niin myynti-ilmoitus poistuu sivuilta vuorokaudessa ennen kuin ehdit edes harkita koko asiaa! Miten kukaan ehtii tekemään näin isoja päätöksiä noin nopeasti :’D Onneksi meillä on kyllä aikaa etsiä muuttaessamme ensin väliaikaisasuntoon, mutta malttamaton minä haluaisi tietysti löytää uuden kodin heti nyt.
Ei auta kuin yrittää etsiä se lungi minä takaisin jostain sieltä stressikerrosten alta ja uskoa siihen, että kaikki järjestyy ja kaiken saa kyllä hoidetuksi! Pidän mielessä ajatuksen siitä, miten ihanaa on sitten huhtikuussa asettua Helsinkiin, kun kevät ja kesä on edessä <3 Nyt eikun ilo irti viimeisistä viikoista täällä Tampereella!
Photos: Johanna Turpeinen / Edit by me
Kivan asunnon löytäminen on kyllä Helsingistä ihan supervaikeeta! Mut ihan varmasti ”se oikea” asunto löytyy vielä, asioilla on tapana aina järjestyä :-)
https://kohtiparempaaminua2020.blogspot.com/
No sanos muuta! Etenkin kun hyvät kohteet tuppaavat menemään ihan valonnopeudella kaupaksi, ei pysy itse perässä ollenkaan 🙈 Mutta just näin, samaan sanontaan olen itsekin aina uskonut ☺️
Ihana paita?😍mistä mahtaa olla?
Oi että! Ihanaa häävalmistelut ja muutto ja kaikkee! 😍 ja varmasti just se teille tarkotettu asunto tulee jossain vaiheessa eteen! ☺️ ihanaa kevättä sinne!🤩
Ihanaa kevättä
Kiitos Jenny, pusero on valitettavasti jo parin vuoden vanha hankinta Gina Tricotista ☺️ Toivottavasti löytyy jotain vastaavaa, eiköhän näin kevään tullen tule taas enemmän polka dot -kuosia!
Ja ihania asioitahan nämä “stressin aiheuttajat” toki ovat 😍 Näin minäkin uskon, että meille tarkoitettu koti tulee kyllä vielä vastaan. Samoin sinne oikein ihanaa kevättä!
Kantakaupungissa asunnot usein menee, ennen ku myynti-ilmotus päätyy edes nettiin. Välillä alueiden fb-ryhmissä ilmotellaan myynnistä tai välittäjillä voi olla ”tiskin alla” myynnissä olevia helmiä.
Nettiin tulleissa myynti-ilmotuksissa on monesti jo yksityisnäytöt sovittuna ennen yleistä näyttöä ja kohteista tarjotaan näin nopeammin. Joskin kantakaupungissa hyvät kohteet on niin kysyttyjä, että harva jää sen kummemmin asiaa miettimään ja hinnat usein kohoaa yli pyynnin! 🤯
No sepä se! Pariin välittäjään meillä onkin yhteys tätä silmällä pitäen, josko sieltä “tiskin alta” löytyisi asunto ennen julkiseen myyntiin menemistä. Täytyy vaan toivoa, että oikea koti tulee kyllä vielä vastaan, ennemmin tai myöhemmin! Mutta siihen on kyllä totuttelemista, että näin iso päätös kuin asunnon osto pitäisi osata tehdä super nopeasti, jotta ei ehdi mennä sivu suun 🙈
Asiolla on tapana järjestyä! Uskon siihen vahvasti ja sillä on menty monen monta kertaa. Ja, kun tietää, että stressikausi ja kalenterin täyttyminen on vain muutaman viikon mittainen rutistus, sen jaksaa. Kaiken raatamisen ja “kamalan” takana on ihana, helpompi ajanjakso.
Tsemppiä <3a
Tuo on niin totta, sama sanonta on ollut ohjenuorani jo vuosia. Ja on tosiaan helpottavaa ajatella, että sitten kun se kiireisin ja haastavin aika on ohi, niin sitten se palkinto siintää edessä!
Kiitos tsempeistä ihana ja kivaa viikon alkua sinne 😘