Kokemuksia vintage-Chanelista

Viime kesänä ostin itselleni valmistujaislahjaksi tämän yli 30 vuotta vanhan laukkukaunottaren, Chanelin Double Flap Bagin, joka on sittemmin liimautunut olalleni. Näin jonkin ajan käytön jälkeen ajattelin kirjoitella hieman kokemuksiani laukusta. Kyseessä kun on kuitenkin näin ihana klassikko, joka löytyy ehkä jonkun toivelistalta, niin kokemukset laukusta voisivat kiinnostaa!

Laukku on nyt tosiaan reilun puoli vuotta keikkunut olallani ja olen ollut niiin tyytyväinen tähän hankintaan. Rakastan tämä mallin monipuolisuutta, sitä että laukkua voi kantaa eri tavoin. Useimmiten tätä tulee kannettua crossbodyna, jolloin saa kädet näppärästi vapaaksi, tai sitten toisella olalla pitkällä hihnalla. Itse olen sen verran lyhyt, että minulle tuo crossbody-mahdollisuus on ok, mutta pidemmälle varrelle hihna voi tuntua liian lyhkäiseltä crossbodyksi. Johonkin juhlavampaan tilaisuuteen taas laukku toimii kivasti kaksinkertaisella hihnalla joko olalla tai käsivarrella, joten vaihtoehtoja riittää! Lisäksi laukku tuntuu sopivan tosi monenlaisiin asuihin – rennompiin tennarilookkeihin, juhla-asuun ja ihan vaan arkeen oikeastaan mihin tahansa kokonaisuuteen yhdistettynä.

Koko on ollut aivan nappivalinta, tämä Medium-koko on ihan täydellinen arkeen. Alunperin kun kävin liikkeessä sovittamassa uutta kokoja kartoittaakseni, ajattelin Small-koon olevan tällaiselle lyhyelle varrelle parempi, mutta lopulta olenkin tosi tyytyväinen, että löysin vintagena juuri tämän isomman. Se ei tunnu yhtään kömpelöltä tai liian isolta päällä, vaan koko on juuri sopivan tilava. En ole myöskään kokenut mallia yhtään epämukavaksi, sillä hieman jännitin, painaisiko tuo ketju olalla. Toki jos sitä kantaa ihan koko päivän vaikka reissussa, tekee mieli välillä vaihdella kantotapaa. Näissä vintageyksilöissä on kyllä se ihana puoli, että ketju on päällystetty oikealla 24:n karaatin kullalla, eikä ainoastaan kullanvärinen kuten uudemmissa laukuissa.

Chanelvintage2

Ainoana miinuksena laukusta on tuo herkkä lampaannahka, joka ottaa helposti osumaa – se on valitettava fakta. En ajatellut, että nahka olisi tosiaan niin herkkää, onhan laukku jo yli 30 vuotta vanha, eikä siinä näkynyt minkäänlaisia käytönjälkiä sen ostaessani. Ilmeisesti laukku on kuitenkin ollut edellisellä omistajalla todella vähällä käytöllä ja lähinnä laatikossa suojassa, sillä nyt jo näin reilun puolen vuoden käytön jälkeen kulmat ovat alkaneet kulua. Tämän kanssa saa siis olla hieman varovainen ja jossain vaiheessa laukkua joutuu varmasti huoltamaan enemmän, maalauttamaan kulmat tms. Esimerkiksi Arkive Atelierilla on tällainen laukunhuoltopalvelu, jossa ystäväni juuri käytti oman vanhan Chanelinsa ja se on nyt kuin uusi! Muuten nahka on säilynyt kauniina ja jos joskus on vaikka kynnellä vahingossa raapaissut pintaan, niin naarmu on onneksi lähtenyt.

Sellaisessa perus arkikäytössä käytän tätä kyllä ihan huoletta, enkä laita laukkua kotona dustbagiin tai laatikkoon suojaan. Jos esimerkiksi kannan lisäksi isompaa laukkua tai weekenderia tms olalla, niin varon, ettei se hinkkaa samaan aikaan tähän, sillä tiedän kulmien kuluvan helposti. Toki en myöskään vaikka heittelisi laukkua mihin sattuu, mutta sellaista nyt harvemmin muutenkaan laukkujen kanssa teen :D

Chanelvintage3

All in all – meistä on tullut tämän kanssa kyllä erottamattomat ja olen niin iloinen, että tein näin hyvän vintagelöydön! Klassiseen Flap Bag -malliin ihastuttuani tulen varmasti joskus tulevaisuudessa etsimään käytettynä toisen myös jossain muussa värissä, mutta ehkä huolettomammassa caviar -nahassa. Olen kuitenkin iloinen, että juuri tämä perusmusta klassikko minulla on tällaisena 33-vuotiaana vintagekaunottarena!

12 thoughts on “Kokemuksia vintage-Chanelista

  1. Ihana laukku tosiaan!:)
    Olen nyt itsekin ajatellut ostaa itselleni jotain vastaavaa käytettynä, ja kyselisinkin neuvoa mistä lähteä käytettyjä vintage laukkuja etsimään? Voitko suositella jotain verkkosivustoa/liikettä vai onko tämä ihan tori.fi:n koluamista? :D ihan on uusi juttu itselleni tämä homma kun on aina tullut ostettua kaikki uutena…

    1. Toriin en luottaisi näin arvokkaiden hankintojen kohdalla, vaan ennemmin joku taho, jossa on omat aitouttajat jotka tsekkaavat tuotteet ennen myyntiä. Toki aitouttajienkin seulasta voi joskus päästä läpi joku erittäin hyvä kopio, mutta harvinaisempaa kuitenkin. Luotettavia paikkoja mm. The Vintage Bar, Designer Vintage, Vestiaire, Bukowskis jne ☺️

  2. Hei aivan ihana tämä laukku! Itsekin haaveilen tästä Chanelista ja toivon löytäväni vintagena. 😍 Mistä olet löytänyt omasi? Entä käytätkö jotain ainetta nahkaan huoltaaksesi sitä vai suositko sitten ammattilaiselle laukun vientiä säännöllisin väliajoin?

    1. Vintagelöydöt on kyllä ihan parhaita! 😍 Omani huusin Bukowskilta, kannattaa pitää silmällä myös mm. The Vintage Bar ja Designer Vintage. Olen käyttänyt tällaista Saphirin Renovatoria hoitamaan nahkaa, https://www.arkiveatelier.com/tuote/saphir-renovateur/?v=f0aa03aaca95, ja itse asiassa tuolla Arkiven sivuilla on myös hyvät nahkalaukun huolto-ohjeet. Poikaystäväni (joka on huomattavasti ahkerampi ja tarkempi huoltamaan nahkakenkiään kuin allekirjoittanut 😅) käsitteli hetki sitten laukun noita ohjeita mukaillen ja nahka näytti kyllä heti paljon paremmalta, joten tällaista perushuoltoa pystyy hyvin tekemään itse. Sitten jos tosiaan tulee isompaa kulumaa vaikka juuri niihin kulmiin, niin sitten kävisin huollattamassa laukun vaikka tuolla Arkiven huoltopalvelussa.

  3. ”Näissä vintageyksilöissä on kyllä se ihana puoli, että ketju on kullattua, eikä kultapäällystettyä kuten uudemmissa laukuissa.”

    Anteeksi tyhmä kysymys, mutta mikä ero on kullatulla ja kultapäällystetyllä? Mistä ostit laukun, se on ihana<3

    1. Hei my bad, kirjoitin väärin! Hyvä kun huomasit, eli ei ollut tyhmä kysymys laisinkaan 🙈 “Vintage Chanel bags were made with real 24k gold hardware. In late 2008 (08/09 Cruise collection), Chanel stopped making hardware with real 24k gold-plated hardware. Chanel bags from 2008 to present are made with gold-toned hardware.” Eli, vanhat ovat kultapäällystettyjä ja uudet ainoastaan “gold-toned”. Korjaan tekstiin 🤓 Ja laukun ostin itse Bukowskis -huutokaupasta!

  4. Tuo on kyllä upea yksilö 😍Itsellänikin haaveissa valmistuijaslahjaksi Chanel.
    Tuollaiset vintage/second-hand ovat kyllä parhaita laukkujenn osalta. Säästää huimasti rahaa ja onhan niissä oma fiilis. Ja on ihanaa, kun on vähän nähnyt vaivaa laukun etsimisen eteen, eikä vain kävellyt liikkeeseen ostamaan. Ostin vuoden vaihteessa itselleni Guccin Dionysuksen, jota olen himoinnut pidemmän aikaa. Se on täydellinen! Juuri sellaista, jota olin etsinyt.
    Aurinkoista viikonloppua! 🤩😘

    1. On kyllä kiva yhdistää tällainen isompi hankinta johonkin saavutukseen tai muuhun virstanpylvääseen, niin se tulee aina muistuttamaan siitä! 😍 Ja todellakin, ihan parasta löytää jotain etsimäänsä second handina – sääästää rutkasti ja on myös ihan oma fiiliksensä! Hei mahtavaa että löysit Dionysuksen käytettynä, se on kyllä niin kiva laukku 💗

      Ihanaa alkanutta viikkoa, Johanna!

  5. Oi ihanaa kun vinkkasit tuosta laukunhoitopalvelusta! Oma vintage-chanelini kärsii juurikin tuosta samasta kulmaongelmasta ja nyt siis tiedän mihin lähettää :)

  6. Moikka, mitä kaikkea tuli laukun mukana (kortti, kuitti dustbag laatikko..?)? Olen etsiskellyt itselleni vintage chanelia ja mietin että kuinka häiritsevää on jos esimerkiksi kortti puuttuu ☺️. Sen ymmärrän että alkuperäinen ostokuitti saattaa olla hävinnyt mutta entäs tuon kortin kanssa… Toisaalta en kyllä myy varmasti laukkua jos sellaisen ostan joten en usko kortin puuttumisen olevan kauhen huono asia 😅

    1. Moikka Siri! Mulla tuli vaan laatikko ☺️ Itseäni ei häirinnyt kortin puuttuminen, minäkään en usko että tulen ikinä tätä myymään eteenpäin, joten ei ole tarvetta. Onnea etsintään! 😍

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *