Olen julkaissut kuvat tästä samasta asusta lähes päivälleen vuosi sitten! Maisemat vaan ovat hieman erilaiset – vuosi sitten helmikuussa valittelin lumisia ja hiekoitettuja katuja, kun taas nyt taustalla on kuiva asfaltti ja aurinkoa. Eilen oli aivan ihana auringonpaiste koko päivän, tosin aivan helkkarin kylmä tuuli ainakin täällä Helsingissä. Olin nenä ja sormet aivan punaisena näiden kuvien ottamisen jälkeen, hrrh! Hämäävää, miten ikkunasta katsottuna näyttää jo ihan keväälle, mutta ulkona onkin kuitenkin vielä tosi kylmä. Mutta hei, enää pari päivää niin ollaan jo maaliskuussa – se on minulle aina ensimmäinen virallinen kevätkuukausi!
Tosiaan, vuosi sitten oli laukkua lukuunottamatta prikulleen sama asu kehissä. En tiedä mitä te olette mieltä siitä, että tänne tulee kuvattua joskus samoja asuja. Ovatko ne turhaa toistoa, vai vaan kivaa inspiraatiota siitä, että samoja kokonaisuuksia voi käyttää uudelleen ja uudelleen? Sitähän se pukeutuminen meille kaikille suurimmaksi osaksi kuitenkin on, harvalla kun on uusi asukokonaisuus vuoden jokaiselle päivälle. Tykkäsin tästä asusta niin paljon, että minusta oli hauska kuvata se tänne uudemmankin kerran :) Kuten viimevuotisessa postauksessa totesin, niin pallokuosi, siniset farkut ja valkoiset bootsit ovat varmoja kevään merkkejä!





Coat / &Other Stories
blouse / Gina Tricot
jeans / Gina Tricot
bag / Chanel
sunglasses / RayBan
boots / Vamsko (sponsored)
Photos: Johanna Turpeinen / Edit by me
Noi kengät on niin upeat! ;_;
Ne on mustakin kyllä supermakeet! Valkoiset kengät ovat vieneet mennessään, vaikka vielä joskus ajattelin etten yhtään lämpene valkoisille nilkkureille 🙈