Tämän joulun lahjapaketit

Viime päivinä on ollut aivan pilkkopimeää (sitä yhtä Helsingissä vietettyä aurinkoista päivää lukuunottamatta), joten viimeisten joulujuttujen kuvaaminen on ollut ihan mahdotonta. Joulusisustuskuvat jäävät siis tänä vuonna, mutta kuten sanoin, sisustus on kyllä hyvin samanlainen kuin aikaisempinakin vuosina, joten sinänsä ette menetä mitään, hehe. Nämä pakettikuvat nappasin eilen puolen päivän aikaan aivan pilkkopimeässä, onneksi editoinnilla saa sentään ihmeitä aikaan. Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin, etten odottaisi valoisampia päiviä jo kuin kuuta nousevaa!

Lahjat2 Lahjat1

Joka tapauksessa, tässä viime hetken paketointi-inspiraatiota, mikäli jollakulla on vielä joululahjat paketoimatta. Otsikko hieman huijaa, paketit ovat kylläkin samaa tyyliä varmaan jo kolmatta vuotta putkeen! Olen ihastunut IKEA:n yksinkertaisiin beigepohjaisiin lahjapapereihin, joita olen ostanut jo useampana vuotena. Nämä ovat mielestäni tosi kauniita! Aikuiset saavat valkobeigejä papereita valkokultaisilla lahjanaruilla, lasten lahjat taas olen kääräissyt tonttulakki- tai lumiukkokuosilla varustettuihin papereihin punaisilla naruilla. Helsingin ihanimmasta paperitavaraliikkeestä Papershopista ostin vielä pari tuollaista valmista lahjapussia, joihin on helppo sujauttaa vaikeammin paketoitavat lahjat. Viininpunainen lahjanauha on ostettu niinikään samasta paikasta. Kannattaa tsekata myös Granitin valikoimat, sielläkin on kivoja valmiita lahjapaketteja ja upeita satiininauhoja!

Lahjat4

Joko siellä on kaikki paketit valmiina kuusen alla odottamassa? Minulta uupuu vielä pari lahjaa, mutta sitten on toivottavasti kaikki valmiina ja voi keskittyä rauhassa odottamaan aattoa!

2 thoughts on “Tämän joulun lahjapaketit

  1. Hei! Saanko kysyä aivan eri aiheeseen liittyvän kysymyksen, olen erittäin hitaasti lämmennyt givenchyn antigona medium laukulle. Onko se sinulla edelleen käytössä ja mikä on mielipiteesi useamman käyttövuoden perusteella? 😄

    1. Hei Katri! Saat tottakai :) Laukku on kyllä ihana, vuosien jälkeenkin yhä ihastelen sitä! Nyt viime aikoina en ole käyttänyt sitä niiin paljoa, kun arkena tarvetta pääosin vaan pienelle laukulle. Opiskeluaikoina käytin sitä kyllä päivittäin ja varmasti taas enemmän sitten, kun on tarvetta isommalle laukulle. Ainoa miinus on että se on hitusen painava, mutta plussina taas että pitää muotonsa, ei ota osumaa vaikka onkin sileänahkainen ja koko on myös ihan loistava jos tarvitsee vähänkään isompaa laukkua ☺️

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *