Joulun piparitalo -talkoot

Kaupallinen yhteistyö: IKEA & Asennemedia

Kuten olette varmasti voineet jo erinäisistä päivityksistäni huomata, on täällä joulufiilis jo ihan katossaan. Valoköynnökset ja kranssit on aseteltu ikkunoihin jo viikkoja sitten, glögiä on juotu jo pullo jos toinenkin ja ensimmäiset piparitkin on nyt koristeltu. Kuusta meillä ei vielä ole (jos minä saisin päättää, tilanne olisi toinen), mutta nyt ollaan sentään jo joulukuun puolella, joten eiköhän kuusenkin voi jo pikkuhiljaa laittaa paikoilleen. Joulun aika on loppupeleissä niin lyhyt, että minä nautin tästä kaikesta fiilistelystä täysin rinnoin koko kuukauden ja jo vähän etukäteenkin!

Ikea6

Etenkin näin joulun alla kaikki yhteinen tekeminen on kivaa, joten kutsuttiin eräänä sunnuntaisena iltapäivänä kaveripariskunta meille tekemään pipareita. Piparkakkutalkoot on ehkä yksi hauskimmista aktiviteeteista tähän aikaan vuodesta! Vielä jos pelkkien pipareiden koristelun sijaan ryhdytäänkin rakennuspuuhiin ja tehdään piparkakkutalot. En muista koska olisin viimeksi tehnyt ihan kunnon piparkakkutaloa – viime vuonna autoin siskontyttöä tekemään pikkuruisen piparimökin, mutta “omaa taloa” en ole tehnyt aikoihin. Tänä vuonna poikaystävä toivoi, että tehtäisiin piparkakkutalot, joten keksittiin järkätä talkoot kavereiden kanssa. Varoituksena tosin – jos on kovin kilpailuhenkistä porukkaa, voi rennosta koristeluhetkestä tullakin mahtipontinen kuka rakentaa hienoimman talon -kisa!

Ikea2

DR.OETKER-koristelusetti, VINTERSAGA-piparkakkutalo & VINTERSAGA-piparkakkusetti

Ikea3

Asiaankuuluvat joulumusat taustalle, glögi keittymään ja koristelutarvikkeet esille. Alkuun käytiin kuitenkin hieman debattia jaosta – tehdäänkö talot pariskunnittain vai tyttöjen ja poikien tiimeinä? Pojilla oli selvästi jo tässä vaiheessa omat visionsa, joten totesimme ystäväni Riikan kanssa, että parempi antaa heidän tehdä oma talonsa. Käytettiin piparkakkutalon rakentamiseen pohjana IKEA Food -puolen valmiita VINTERSAGA -piparkakkutaloja (nerokas idea!), jotka ei tarvitse kuin koristella ja kiinnittää yhteen leivontaliimalla. Tai no, sitähän eivät kaikki asianosaiset tehneet, vaan kuten sanottua, pojilla oli oma, suuri visionsa soveltaa ja yhdistää kaksi piparitalopohjaa keskenään. “Me ei tehdä mitään perustaloa, me tehdään mansion.” Suunnitelmat lähtivät laukalle jo alkuvaiheessa ja he tutkivat pieteetillä talon osasia, miten niitä voisi yhdistellä keskenään. Samaan aikaan me Riikan kanssa seurasimme kuuliaisesti paketin ohjeita ja aloitimme huolellisen kattopalojen koristelun. Funny fact – viime vuoden talkoissa poltimme Riikan kanssa piparit karrelle uunissa, joten ihan hyvä, että tänä vuonna käytettiin näitä valmiita pohjia :’D

Ikea4 Ikea5

VINTERSAGA-maitosuklaalevyt, VINTERSAGA-sahramipullia & VINTERSAGA-glögijuoma

Ikea1 Ikea8

Leikkimielinen kilpailuhan tästä sitten tosiaan syntyi, kumpi parivaljakko rakentaa hienomman talon! Olin alussa aika luottavaisin mielin poikien visiointia kuunnellessa ja katsoessa kun he “sahasivat” talon osia pienemmiksi – heidän mansionista ei voisi mitenkään tulla kovin hieno. Kuinka ollakaan pojat lopulta yllättivät! Pakko antaa pisteet luovuudesta, vai mitä sanotte heidän erkkerillisestä tornitalosta? Olen kyllä ylpeä myös meidän koristellusta pikkumökistä, vaikka jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei tuon valmiin talopohjan avulla kyllä voi oikein epäonnistuakaan.

Oli rakennuskilpailun voittaja kumpi tahansa, niin vitsit meillä oli hauskaa näitä tehdessä. Kuten jo alussa totesin, piparitalkoot on ihan paras aktiviteetti jouluun! Nyt piparitalot nököttävät keittiön ikkunalaudalla ja ihastelen niitä siinä joka päivä. Saa nähdä, miten kauan talot pysyvät kasassa, jos sieltä käy joku tonttu välillä salaa napsimassa rakenteita tai koristeita.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *