Wedding Dress Dreaming

Lähes aina häiden tullessa jonkun kanssa puheeksi, on kutakuinkin ensimmäisenä kysymyksenä “tiedätkö jo millaisen häämekon haluat?”. En itse asiassa tiedä! En nimittäin kuulu niihin, joilla on ollut selkeä visio omasta hääpuvusta jo kauan ennen kosintaa. Nyt olen kuitenkin viime viikkojen aikana alkanut tutkimaan vaihtoehtoja tai edes hieman kartoittamaan sitä, minkä tyylisen mekon haluaisin. Lopullinen ajatus mekosta tulee tietysti vasta sitten, kun niitä pääsee oikeasti sovittelemaan ja näkemään, minkälainen malli tai tyyli sopii päälle. Ja ihan pian se tapahtuukin, sillä huomenna ollaan menossa kaasojen kanssa ensimmäistä kertaa sovittamaan hääpukuja! Vitsit miten jännää!

Weddingdress

Kuvat: Modeca & By Malina Bridal

Sovitusajan lähestyessä olen tutkaillut vaihtoehtoja entistä enemmän ja pikkuhiljaa päähän on alkanut muodostua edes jonkinlainen visio siitä, minkälainen minun hääpukuni voisi olla. Tässä muutamia inspiskuvia – se on ainakin selvää, että pitsi kiehtoo. Valkoinen hempeä pitsi on vaan niin kaunista ja uskoisin pitsisen mekon olevan myös minun näköiseni. Mallista taas tiedän täysin varmaksi ainoastaan sen, etten haluaisi olkaimetonta mekkoa. Mekossa tulisi siis olla jonkunlaiset hihat, mutta jäisivätkö olkapäät kuitenkin näkyviin, vai olisiko puoli- vai pitkähihainen parempi? Too many choices! Kaula-aukosta en haluaisi mitään kovin avonaista, kun taas selästä mekko saisi olla avoin. En tiedä myöskään yhtään, haluaisinko että mekko laskeutuu istuvasti (ei kuitenkaan mikään ihan merenneito) vai olisiko helma leveämpi.

Noh, eiköhän huomisen sovituksen jälkeen olla hieman viisaampia – odotan niiin innolla! Minut muuten yllätti, miten ajoissa hääpuvun kanssa täytyy olla liikkeellä. Esimerkiksi toisessa liikkeessä toimitusaika + korjausaika menee tässä vaiheessa vuotta kesäkuulle, joten ei tässä kovin montaa kuukautta ole aikaa löytää the mekko. Sormet ja varpaat ristiin, että tärppää! :) Mitenkäs te muut ensi kesän morsiot, oletteko jo käyneet sovittelemassa pukuja? Entä jo aiemmin avioituneet, löytyikö teille hääpuku helpolla?

18 thoughts on “Wedding Dress Dreaming

  1. Upea tuo alarivin keskimmäinen puku! Me mentiin maistraatissa naimisiin enkä ole koskaan haaveillut häistä tai hääpuvusta, mutta jos olisi pitänyt valita hääpuku niin tuo on kyllä kaunis! :)

  2. Moi Jonna,
    Itsellä oli todella selvä visio minkälaisen hääpuvun haluan, mutta kuten arvata saattaa, kun sitä aloin etsimään eihän sellaista löytynyt mistään! Mikähän siinäkin on kun jotain tiettyä etsii, niin sitä ei löydä sitten millään? Aloinkin siis miettimään puvun teettämistä. Marssinkin siis reilu vuosi sitten ensimmäisen kerran Heidi Tuiskun ateljeehen ja se oli menoa. Heidi sai heti kopin siitä minkälaisesta puvusta unelmoin. Itselle tärkeimmät kriteerit olivat yksinkertainen, rento ja mukava päällä. Ja voi että se hetki kun puin ensimmäisen kerran valmiin puvun päälle: tiesin heti, että se oli The Dress. Puvun teettäminen ei edes ole niin kallista, kuin miltä se ehkä kuulostaa eli jos ei mieleistä löydy, niin ei kannata heittää kirvestä kaivoon. Häiden järjestely on ihanaa ja todella palkitsevaa varsinkin jos sen tekee tulevan puolison kanssa yhdessä. Luottakaa omiin juttuihinne, tehkää juuri teidän näköiset häät ja pitäkää kivaa!<3

    1. Moikka Heini ja kiitos ihanasta kommentista! Niin kiva lukea teidän häätarinoita. Useinhan se menee niin, että kun jotain tiettyä etsii, niin sitä ei sitten tahdo löytyä ei millään. Puvun teettäminen on käynyt minullakin välillä mielessä, kun aiemmin tutulta kuulin hinnoista ja ymmärsin, ettei se olekaan niin kallista mitä olin kuvitellut (toki riippuu myös suunnittelijasta, on niitä tosi kalliitakin). Heidi Tuiskun Instagramissa pyörähdin hetki sitten ja siellä juuri lukikin, että ei ota enää tilauksia ensi kesälle, mutta ehkä jos tulee se tarve eteen, niin jostain löytyisi vielä vapaa suunnittelija.

      Mutta katsotaan! Yksi potentiaalinen mekko löytyi, mutta haluaisin vielä käydä parissa muussa paikassa sovittelemassa, ettei tule hätiköityä :) On tämä järjestely ja häiden fiilistely kyllä ihanaa aikaa, täytyy nauttia <3

  3. Iik, jännää! Avoimin mielin vaan, kyllä se sit nappaa! :) Jos on napatakseen, heh – mä päädyin teettämään puvun, koska aika pian hiffasin, että tämänhetkinen morsiusmuoti ei tunnu lainkaan omalta jutulta. Halusin jotain ei-pitsistä ja, öö, skandinavisen minimalistista, mutta kuitenkin herkkää (with a touch of Meghan Markle :D). Ja olin kyllä myös niin viime tipassa liikenteessä, mutta onneksi mahduin just ja just ihanan Heidi Tuiskun asiakkaaksi! Parin päivän päästä menen hakemaan puvun, niin jännää! Olen sutkin nähnyt mielessäni jossain yksinkertaisessa ja järisyttävän elegantissa pitkähihaisessa puvussa… :) Mutta etenkin noi By Malinan 3D-pitsit on upeita! Ja kannattaa myös kurkata Heidi Tuiskun valmispuvut, sielläkin on todella kauniita mekkoja!

    1. Avoin mieli on kyllä ehdoton, nimimerkillä lauantaisessa sovituksessa lähdettiinkin lopulta hieman eri raiteille kuin mitä olin etukäteen ajatellut 🙈 Ooh, kuulostaa aivan ihanalta! Juuri kuvailemasi tyyliset mekot ovat myös upeita ja sellaisiakin olen ihastellut, mutta itselle se pitsi tuntuu kuitenkin the jutulta. Mekkosi kuulostaa kyllä upealta 😍 Heidi Tuiskun mekkoja olen Instagramissa katsellutkin, hän on taitava! Saa nähdä joutuuko tässä lopulta itsekin turvautumaan teettämiseen, vai löytyykö the mekko vielä 🙊

  4. Mulla sama edessä kahden viikon päästä ja apua miten jännää!! Mullakaan ei ole kauhean tarkkaa visiota vaan haluan mennä katselemaan ja kokeilemaan erilaisia pukuja niin tietää mikä on oma juttu. Tietysti jotain ajatuksia on ja varsinkin sellaisia “ei tätä”-ajatuksia. Sulla näkisin ihanan kevyesti laskeutuvan mekon pitkillä pitsihihoilla ja pitkällä laahuksella😍

    1. Voi vitsit! Oli kyllä niin ihanaa päästä sovittamaan pukuja ekaa kertaa, nauti päivästä! 😍 Avoimuus kyllä kannattaa, itselläkin lähti sovitusten myötä suunnitelmat pikkuisen uusiksi, minkä en olisi aluksi uskonut tapahtuvan 🙈 Yksi potentiaalinen mekko löytyi, mutta ei ehkä kuitenkaan tullut vielä ihan sitä THE fiilistä. Ainakin haluan käydä vielä parissa paikassa sovittelemassa, niin tietää sitten paremmin!

  5. Mulla oli selkee visio millasen hääpuvun haluan. Kuitenkin kävin kaason kanssa sovittelemassa vielä eri malleja et mikä näyttää parhaalta omalle kropalle. Joka kerta vaikka löysin uuden ihanan mallin niin lopulta palasin siihen alkuperäseen malliin mitä kattelin ja millanen puku sit lopulta tuli eli A-linjanen helma, pitkät pitsihihat ja avoin selkä.

    1. Oh, puku kuulostaa aivan ihanalta 😍 Itsellenikin löytyi yksi potentiaalinen, mutta ajattelin samoin että parempi käydä vielä parissa paikassa sovittelemassa, niin on sitten varmempi fiilis ja tietää haluaako palata siihen ensimmäiseen.

  6. Oma The mekko löytyi puoli vahingossa, sain ajatuksen että menenpä katsomaan pukua kun on aikaa. Olin mielessäni maalaillut tietynlaista pukua: muhkea tylli, sydän kaula aukko.
    Noh..

    Lopulta puku löytyi sillä istumalla ja ilman kaasoa. Puku oli varsinainen löytö, Stockmannin osaston lopetus alennuksesta -60% ja puku ei todella ollut yhtään sitä mitä olin ajatellut päässäni.

    Edelleen rakastan pukuania kun katson sitä hääkuvassa ❤️

    Tsemppiä huomiselle, ihanaa päivää ja nauti joka hetkestä 💛

    1. Vitsit mikä löytö, ihan mieletön tuuri! Juuri tuota toivon itsekin, että pukua tulee katsottua vielä vuosien päästäkin hääkuvissa, että olipa se upea 😍

      Lauantai oli päivänä aivan ihana, jää kyllä mieleen. The pukua ei välttämättä vielä löytynyt, mutta eiköhän vielä tärppää!

  7. Haha, mulla alkoi niin naurattaa kun luin tätä! Siis mulla oli aikalailla prikulleen samat ajatukset ennen kun sovitin mekkoja: pitsiä, ei missään tapauksessa olkaimeton, ei merenneito ja avonainen selkä. Ja mitä lopulta valitsi: blingbling, olkaimeton ja merenneito 😂 Ja rakastin pukuani!! Joten ole ehdottomasti avoin puvun suhteen ja kokeile paljon erilaisia malleja. Suosittelen kurkkaamasn instasta @katariinaoulu , upea oululainen ja suomalainen liike, jossa suunnittelijana on oululainen Katariina! Mielettömiä pukuja ja suurin osa muokatavissa asiakkaan toiveiden mukaan. Pitävät pop upeja välillä Helsingiss 😊

    1. Noh noh, niinhän siinä saattoi käydä että sovituksessa mieli muuttuikin ja suuunnitelmat muuttuivat alkuperäisistä 🙈 Vielä en kuitenkaan tehnyt päätöstä, mutta tykästyinkin hieman eri tyylisiin mekkoihin kuin mitä olin alunperin ajatellut! Vielä siis täytyy mennä pariin liikkeeseen sovittelemaan, toivotaan että THE mekko löytyy 😍 Kiitos vinkistä, tsekkaan tuon! PS. Olit kyllä upea morsian!

  8. Tykkäisin tuon tyyppisestä ja -mallisesta puvusta itsekin, vaikka asia ei ajankohtainen vielä itsellä olekaan :) Mä uskon siihen, että kyllä se oikea puku löytyy ja sen vaan tietää, että “tässä se on”. Ihan niinkuin kodin ja puolisonkin suhteen :D

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *