Saatuani sormuksen sormeeni tuli monilta läheisiltä tietysti polttava kysymys – milloin niitä häitä oikein juhlitaan? Joskus ajattelin, ettei kosinnan jälkeen olisi mikään kamala kiire naimisiin, ehkä sitten parin vuoden päästä kosinnasta. Jotenkin luulin, että näin on myös “tapana” tehdä ja ettei vuoden päähän edes olisi mahdollista löytää vapaata hääpaikkaa. Hyvin nopeasti kosinnan jälkeen aloimme kuitenkin poikaystäväni kanssa miettiä, että olisihan se ihana päästä jo ensi kesänä naimisiin, sillä emme malttaisi odottaa kahta vuotta. Hymy leviää korviin asti ajatellessani, että tuosta maailman tärkeimmästä ihmisestä tulisi pian aviomieheni.
Aloimmekin kuumeisesti selata hääpaikkoja ja kartoittaa eri tiloja. Kuten todettua, osasin kyllä arvata, että hääjuhlapaikat menevät nopeasti ja niiden suhteen täytyy olla ajoissa, mutta ymmärsin asian todellisen laidan vasta ruvettuamme katsomaan hääpaikkojen kalentereita. Soitellessamme varaustilanteista saimme todeta, että useimpien potentiaalisten hääpaikkojen kohdalla oli turha haaveillakaan ensi kesästä ensimmäisten vapaiden lauantaipäivien ollessa vasta marraskuun puolella. Eräästä paikasta kerrottiin, että myös seuraavan kesän lauantait menevät luultavasti jo muutaman viikon sisällä. Apua! Iski pieni paniikki, olimme kuitenkin jo ehtineet innostua ensi kesänä vietettävistä häistä, mutta vapaan paikan löytäminen tuntui olevan ihan mahdottomuus. Eihän se nyt toki mikään maailmanloppu olisi odottaa seuraavaan vuoteen, mutta olisi ihana päästä viettämään häitä jo kesällä 2020.
Jos vapaan viikonlopun löytäminen on osoittautunut haastavaksi, niin ei ole sen oikean hääpaikan löytäminenkään mikään helppo nakki. Kuin sen kuuluisan neulan löytäminen heinäsuovasta. Paikkoja on periaatteessa paljon ja on aikaavievää haravoida niiden joukosta ne itseä kiinnostavat, mutta loppupeleissä taas vaihtoehtoja onkin aika vähän. Tai siltä on ainakin tuntunut ja olemme viettäneet varmasti tunteja googlaillessamme eri juhlatiloja. Näin muutamia kriteerejä mainitakseni toivoisimme löytävämme paikan, joka olisi tietysti kaunis ja jotenkin luonnon ympäröimänä, eikä ihan vaan pelkkä sisätila keskellä kaupunkia. Tärkeimpänä kriteerinä on se, että kaikkien vieraiden olisi mahduttava samaan tilaan erillisten pienten huoneiden sijaan. Lisäksi hääjuhlapaikan pitäisi sijaita pääkaupunkiseudulla tai jossain sen lähettyvillä, sillä suurin osa vieraistamme tulee Helsingistä.
Kaiken sen etsinnän ja soittorumbien jälkeen meillä on nyt yksi alustava varaus tehtynä ja pääsemme tänään vihdoin katsomaan hääpaikkaa, iih miten jännää! Jos se osoittautuu yhtä kauniiksi ja toimivaksi kuin kuvien perusteella, niin sitten meillä on päivä ja juhlapaikka lyötynä lukkoon. Ihan hullua ja niin ihanaa – tuntuu jotenkin absurdilta, että voimme yhtäkkiä ihan oikeasti suunnitella ja miettiä meidän häitä. Toivon niin kovasti, että tämä juhlapaikka natsaa! Pidän teidät kyllä ajantasalla ja päivittelen tätä Wedding -kategoriaa sitä mukaa, kun asiat toivottavasti etenevät!
Olisi kiinnostavaa kuulla teidän häätarinoita, mikäli teiltä sellaisia sieltä ruudun takaa löytyy. Kuinka pian menitte naimisiin kosinnan jälkeen, entä koska varasitte hääpaikan? Oliko teillä vaikeuksia löytää sopivaa ja mihin hääjuhlapaikkaan lopulta päädyitte?
Toivottavasti paikka oli mieleinen ja saatte hääpäivän lyötyä lukkoon!😊 Me menimme kihloihin loppukesästä 2017 ja heti oli tiedossa että ihan heti ei häitä aleta järjestää, koska olin vielä opiskelija ja halusimme säästää rahaa jotta voidaan itse maksaa juhlamme. Tänä talvena päätimme sitten että häitä juhlitaan kesällä 2020. Paikan löytäminen oli vaikeaa, vaikka päivään oli vielä 1,5 vuotta… Halusimme paikan kotikaupungistamme Porista tai ihan lähikunnista ja että sinne saisi hankkia oman cateringin ja omat juomat. Nyt meillä on varattuna nuorisoseurantalo lähikunnasta, valokuvaaja ja kirkko. Mekon ja koristeiden pohdinta on myös kovasti käynnissä… Kannattaa muuten liittyä facessa Hääkirpputori Pirkanmaa -ryhmään, sinne tulee paljon koristeita ja muuta häätavaraa myyntiin! Saa myös paljon inspiraatiota😍
Paikka oli kyllä vielä kauniimpi luonnossa ja hääpäivä on nyt lyöty lukkoon 😍 Voi kuulostaa ihanalta, kiva että löysitte lopulta mieleisen paikan! Mekin yritimme ensin löytää omat juomat sallivan paikan, mutta niitä on pääkaupunkiseudulla loppupeleissä aika vähän, joten siitä piti lopulta joustaa. Ja hei kiitos vinkistä, oonkin miettinyt että pitäisi liittyä johonkin ryhmään kirppislöytöjen toivossa ☺️
Ihanaa päästä seuraamaan teidän häävalmisteluja! Minua kosittiin 11/15, hääpaikka (ihana Villa Kataya) varattiin 8/16 ja häitä juhlittiin 9/17 :) Villa Kataya oli ollut jo pitkään mielessä, vaikka muitakin vaihtoehtoja ehdittiin kartoittaa. Oltiin kyllä hyvin tyytyväisiä valintaamme! <3
Ihana kuulla, että saitte sen paikan josta olitte haaveilleetkin! Villa Kataya on kyllä tosi kaunis ja se miljöö on ihana, olen käynyt siellä pari kertaa ☺️ Ja kiva kuulla että häävalmistelut kiinnostaa, nyt ne alkavat kyllä sitten ihan toden teolla!
Vuoden päästä kihlauksesta, samoin alettiin varailla paikkoja aika nopeesti, haluttiin syyshäät, ja saatiinkin aurinkoa ja kauniit ruskan värit, ja tänä syksynä tulee jo 10v ❤️voin suositella myös loppukesän häitä , ei ole niin kuuma, tiloja ja saleja enemmän vapaana ja on kaunista, onnea hääjärjestelyihin ja rumbaan ja toivottavasti paikat ja tilat löytyy. Rakkauden juhla 💕
Vau! Piti ihan tarkistaa, mikä hääpäivä teillä sitten onkaan, eli tinahääpäivä 😍 Kuulostaa ihanalta, syksy on kyllä myös tunnelmallinen aika häille. Meillä hieman rajoitti häiden aikataulua kahdet ystävien häät – emme halunneet ihan siihen peräjälkeen, kun molemmissa häissä on paljon samaa porukkaa kuin meidänkin häissä ja kivempi antaa kullekin parille oma aikansa. Onneksi lopulta löytyi vapaa paikka ja sopiva päivämäärä, joka on nyt lyötynä lukkoon 💗
Me mentiin päivälleen vuosi kihlautumisesta naimisiin. Alettiin oikeastaan heti katsella paikkoja ja tehtiin alustava varaus noin viikon päästä kihlautumisesta. Saimme heti ensimmäisestä paikasta sen päivän minkä halusimme, toki hääpäivä oli kevättalvella, mikä helpotti tilannetta.
Me mietittiin muutamien vaihtoehtojen välillä, mutta Lahden upseerikerho oli lopulta meille juuri passeli vaihtoehto. Kesähäitä en olisi siellä viettänyt, mutta noin kevättalvella aivan mahtava paikka järjestää häät. :)
Eikä, ihana että vuosipäivänä! Ja tosi kiva, että saitte paikan ja päivän noin helpolla ja löytyi heti mieleinen :)
Me mentiin kihloihin 03/16 ja hääpaikka varattiin 04/16. Olin sillon tosi epävarma, että haluanko varata “näin aikaisin”, ja kysyinkin varovasti juhlapaikalta, että voisko varausta pitää voimassa kuukauden (ongelmana oli siis, että paikkaa pääsisi katsomaan vasta toukokuussa). Meillä oli varaus voimassa muistaakseni pari viikkoa ja sillä aikaa oli tullut jonoon samalle lauantaille VIISI muuta paria. Varaus siis vahvistettiin näkemättä paikkaa, mutta ahh se oli täydellinen! Hääjuhlaamme vietettiin Helsingissä Klippan-saarella Ravintola Saaristossa. :) Mä varasin itseasiassa ensimmäisenä valokuvaajan, joten suosittelen varaamaan senkin heti ensialkuun. :) Voin lämpimästi suositella meidän hääkuvaajaa ja mun ystävää Satu Malia! Ihana seurata teidän matkaa häihin ja naimisiinmenoon! <3
Hih tiedätkö, googlen kautta eksyinkin lukemaan hetki sitten juuri sinun hääpostauksiasi! Tuota samaista hääpaikkaakin nimittäin kysyin, mutta oli valitettavasti kaikki viikonloput jo varattuja. Paikka näytti kyllä aivan ihanalta 💗 Täytyy palata vielä lukemaan sun hääpostauksia, niistä saa kivasti inspistä ja pääsee jo hieman fiilistelemään 😍 JA olit kyllä upea morsian!!
Voi kiitos ihana! <3 Susta tulee ihan varmasti vähintään yhtä upea teidän suurena päivänä! <3
Ja ainiin, se tärkein jäi puuttumaan: eli häitämme vietetiin 08/2017. :)
Voi että, tuo on niin jännää aikaa! :) Ihanaa – kihloissa olemisesta ja tuosta suunnitteluvaiheestakin kannattaa nauttia täysillä! Me mentiin kihloihin viime vuoden heinäkuussa ja joskus syyskuussa alettiin katselemaan paikkoja mutta aika laiskasti. Ajatuksena oli, että ehkä 2020 keväästä olisi hyvä aika, mutta aika pian alkoi tuntumaan siltä että siihenhän on IKUISUUS :D Meitä ei kesähäät oikeastaan innostaneet, vaan kevät tai syksy on tuntunut enemmän omalta jutulta. Käytiin katsomassa tasan yhtä paikkaa ja boom – kerralla nappiin! Mustion linna oli jopa marraskuun harmaudessa niin kaunis ja erityinen, että uskomme sen toimivan hyvin myös muutaman kuukauden päästä keskellä syksyä, kun menemme naimisiin. Iik! Lähellä Helsinkiä, mutta hieman “destination wedding” -meininkiä. Viime vuoden marraskuussa paikan varatessamme pääsimme aika vapaasti valitsemaan ajankohdan, mutta ilmesesti paikka on hiljattain löydetty ihan toden teolla ja heillä on yhä enemmän häitä. Mikäli tämä ei satu olemaan se teidän bongaama paikka, suosittelen todellakin tsekkaamaan sen! :)
Voi, Mustion linnaan olen monesti hääkuvia katsellessa törmännyt ja paikka näyttää kyllä aivan ihanalta! 💗 Meille se oli kuitenkin pikkuisen liian kaukana, harkittiin myös tunnin matkan päässä olevia juhlapaikkoja, mutta lopulta päädyttiin siihen, että Helsingissä tai pääkaupunkiseudulla olisi meille ja meidän vieraille helpointa. Mutta voi että miten upeita paikkoja löytyisi tunnin parin matkan päästä, monesti niitä ihailin paikkoja selatessani ☺️
Tuossa ylempänä toisen kanssa puhuttiinkin, että syksy on kyllä ihan varmasti tosi tunnelmallista aikaa häille. Teillä on sitten varmaan kaikki suunnittelut jo hyvällä mallilla ja nyt voi vaan keskittyä odottamaan hääpäivää? Vitsi miten ihanaa, nauttikaa! 😍
Oi, miten ihana postaus! Ja onnittelut kihlauksesta. Tsemppiä hääpaikan etsintään, toivotaan siis, että tärppää!
Olisi kyllä mielenkiintoista lukea hääpostauksia. Minä niin pidän häistä. Tuntuu, että yksi jos toinenkin on menossa naimisiin! Itse näen koko naimisiinmenon mahdottomuutena omalla kohdallani. Sellaisena utopiana, että en tule löytämään omaa elämänkumppania, saati menemään koskaan naimisiin. Ehkä pitäisi tehdä postaus tästä pohdiskelusta, hmmm. :)
Kiitos ihana! Paikka oli kyllä luonnossa vielä kauniimpi kuin osasimme odottaa, joten päivä on nyt lyöty lukkoon 😍 Kiva kuulla että hääpostaukset kiinnostaa, niitä on varmasti luvassa tässä seuraavan vuoden aikana!
Uskon siihen, että se oikea tyyppi kävelee elämään silloin kun sitä vähiten odottaa 💗
Voi apua miten jännää! 🥰 me ei olla vielä(kään) kihloissa kuuden vuoden seurustelun jälkeen, mutta ollaan kyllä puhuttu että käytetään se n. kaksi vuotta häiden suunnitteluun. Nimenomaan yksi tärkein syy on että saisi mahdollisesti haluamansa juhlapaikan, toinen syy on raha, että sitä kerkeää sitten vähän matkan varrella säästää ja kolmantena sitten stressi. Ettei sitä siis olisi niin paljoa. Haluan tehdä mahdollisimman paljon koristeita yms itse, tähän päälle sitten molempien päivätyöt ja muu elämä, uskoisin että kerkeäisin saamaan hermoromahduksen jos vajaassa vuodessa/vuodessa suunnittelisi ja toteuttaisi häät 🤔😅
On kyllä jännää aikaa! 💗 Ja niin on myös tuo kosinnan odottaminen, hehe 🙊 Miehelläsi on varmasti jokin suunnitelma pääsimenoksi ja kosii sitten, kun osaat sitä vähiten odottaa!
Toivotaan että me vältytään hermoromahdukselta 😂 Ensin tuli kyllä itsellekin paniikki, että ehditäänkö me muka vuodessa kaikki, mutta nyt on ihan rauhallinen fiilis. Ainakin toistaiseksi kaikki tuntuu menevän jo tässä vaiheessa tosi sulavasti ja uskon kyllä, että saadaan kaikki tässä vuoden aikana järjestettyä ilman stressiä!
Minä en halunnut varsinaista kosintaa, vaan juttelimme syksyn mittaan yhdessä, että milloin olisi hyvä aika mennä naimisiin ja millaiset häät haluaisimme. Mies halusi kuitenkin kosia, vaikka ajankohta oli suunnilleen yhdessä päätetty. Mies kosi joulukuussa 2015 ja naimisiin menimme maaliskuussa 2016 :) Hääpaikkaa tms. ei tarvinnut varailla, koska kävimme vain kirkossa vanhempien kanssa ja sen jälkeen kahvittelimme meillä. Eniten rahaa kului unelmien häämatkaan, jonka toteutimme kesällä<3
Kuulostaa ihanalta tämäkin 💗 Minne teidän unelmien häämatka suuntautui, jos saa kysyä? 😍
Mentiin kihloihin 03/2017, hääpaikka varattiin 06/2019 ja naimisiin mennään 07/2020 Suomenlinnan Ruutikellarissa. Kannattaa myös huomioida, että valokuvaajat, cateringfirmat, kakun tekijät, kirkkoajat, kampaajat ja meikkaajat täyttyy myös nopealla aikataululla ainakin, jos näiden suhteen on tiettyjä vaatimuksia, eli ainakin ne suosituimmat. Ihanaa häähuumaa teille ja onnea kihlauksesta!
Oi ihanaa, teilläkin siis häät ensi kesänä edessä! Joo onhan tuossa kaikenlaista varattavaa itse hääpaikan lisäksi ja ensin meinasikin iskeä paniikki, että löytyyköhän kaikkiin tarvittaviin vielä vapaata, mutta toistaiseksi näyttää onneksi hyvältä ☺️ Kirkon kanssa tosin täytyi hieman joustaa ja ottaa aikaisempi aika kuin olisimme alunperin toivoneet, mutta siellä oli ajat niin kortilla. Kiitos ja kuin myös ihanaa häähuumaa teillekin – nauttikaa! 😍
Menimme mieheni kanssa kihloihin 10/15 ja naimisiin mentiin 7/18. Oltiin siis naimisiin mennessä oltu about 3 vuotta kihloissa ja 10 vuotta yhdessä. Paikka varattiin 5/17 ja oli ihan vikoja vapaita lauantaita sinä kesänä. Valokuvaaja varattiin myös tosi ajoissa, suosittelen tsekkaamaan senkin jos on suunnitelmissa ottaa ”ulkopuolinen” valokuvaaja :) varsinkin Helsingissä, missä häitä juhlittiin, oli tosi vaikeaa tosiaan löytää meidän kriteereihin sopivaa paikkaa! Ja helposti häiden suunnittelussa meni se 1,5 vuotta kaikkineen kommervenkkeineen
Ihana lukea teidän tarinoita! Kesälauantait ovat kyllä näin vuotta ennen todella kortilla ainakin pääkaupunkiseudun hääpaikoissa, huhh. Aluksi hieman panikoin myös kaikkea valokuvaajaa ja bändiä sun muuta, että löydämmeköhän vielä vapaita, mutta toistaiseksi näyttää tosi hyvältä niidenkin suhteen ☺️
Aaawwww, näitä on niin ihana lukea! :) Vitsit, oon kyllä iloinen teidän puolesta! Uskon todella, että löydätte juuri teille sopivan paikan juhlia varten :)
No ihana lukea myös teidän kommentteja! Kiitos paljon, olette ihania kun iloitsette meidän puolesta 😍 Nyt on päiväkin lyöty lukkoon, iih!
Onnea teille! ✨ Myö mentiin naimisiin 9kk päästä kihlauksesta – haluttiin mennä naimisiin persoonallisessa Paaterin kirkossa ja haluttiin pitää häät perjantaina syyskuussa. Eli oli vielä hyvin tilaa ja saatiin kirkko + juhlapaikka, mitkä haluttiin. Perjantaina pidetyt häät eivät olleet ongelma meille (töissä oli sääntö, että työntekijän hääpäivä on palkallinen, jos sattuu päivä työpäivälle) ja vieraatkin saivat töistä vapaata. Yksi pariskunta tuli muutaman tunnin myöhemmin, mutta muuten kaikki pääsivät ajoissa paikalle. Kannattaa hyödyntää askartelutaitoa ja häätavaraa saa tosi edullisesti käytettynäkin. Sanoisin, että valokuvaajan ja hääpuvun kanssa kannattaa olla ajoissa liikkeellä – näin mittatilausompelijana joutuu välillä kieltäytymään hääpukuprojekteista, kun useimmat tekevät varauksen paljon ennen häitä ja kalenteri täyttyy nopeasti. Muutenkin ajoissa oleminen kannattaa, sillä joskus kangastoimitukset yms. Venyvät tai just mieluista matskua ei löydy helposti. 😊🤗 Sama juttu myös valmispukujen kanssa, että ompelijat ehtivät tehdä tarvittavat muutokset.
Kiitos paljon Milla! Ihana että saitte haluamanne kirkon ja juhlapaikan ☺️ Ja joo hyvä tosiaan olla ajoissa muidenkin varattavien suhteen, valokuvaaja meillä onkin jo alustavasti kiikarissa. En malta odottaa, että pääsee sovittelemaan pukuja! 😍
Me mentiin kihloihin huhtikuussa 2016. Aika lailla heti tiedettiin, että halutaan maksaa häät itse ja toisaalta ei haluttu vaan kituuttaa niin päätettiin, että häät olisi kahden vuoden päästä. Mähän sain sitten loistavan idean, että kun kihlajaispäivä on 14.4. niin pitäähän sen hääpäivänkin matchata ja mikä ois symmetrisempi kun 18.8.2018. Ainut vaan, että en ollu ainoa tohon päivään ihastunut. 😂
Hääpaikka varattiin 08/2016 ja se kävi melko kivuttomasti. Hääkuvaaja sen sijaan oli eri juttu, löydettiin meille mieluinen kuvaaja (jolla oli toi päivä vapaa) vasta keväällä 2017. Kannattaa siis laittaa myös kuvaaja etsintään jo hääpaikan varmistuttua. Ja jos ei oo ihan pakko niin älkää lukittuko mihinkään tiettyyn päivään. 🙈
P.S. Hääpukua kun alat etsiä niin voin lämpimästi suositella Josefiinaa Lahdessa. Upea valikoima ja niin ihana ja ammattitaitoinen palvelu!
Meillä oli ihan samat ajatukset etukäteen, että ehkä sitten kahden vuoden päästä kesällä naimisiin. Mutta niin sitä vaan kun sormukset oli sormessa alkoikin tuntua siltä, että olisi ihana päästä naimisiin jo seuravaana kesänä! Heinäkuussa seuraavan kesän häät tuntui ihan mahdottomuudelta juurikin paikan ja kirkon vihkimisajan vuoksi, mutta onneksi juuri haluamastamme paikasta löytyikin vapaata vielä elokuun viikonlopulta! Halusimme ajankohdaksi juuri elokuun, koska heinäkuu on monella lomaa ja elokuussa on muutenkin vähemmän festareita yms., että mahdollisimman moni pääsisi varmasti paikalle. Oulussa ei hääpaikkoja liikaa ole, mutta meille kriteereitä oli kolme: kohtuu matkan päässä keskustasta, tilassa saa viihtyä niin pitkään kun haluaa ja että omien juomien tuonti on sallittua. Oli tuuria että juuri oikeanlainen paikka vielä löytyi.
Niin ihana fiilistellä sinun hääpostauksia ja muistella samalla omia! 😍
Muistan kyllä sinunkin hääfiilistelyt blogista, ihana lukea näitä teidän kommentteja 😍 Meidän paikassa olisi ollut vapaana heinäkuussa ja elokuussa ja pienen pähkäilyn jälkeen mekin päädyttiin lopulta elokuun viikonloppuun juurikin samojen syiden vuoksi. Nyt on tosiaan sitten päivä varattuna ja voi aloittaa kunnolla suunnittelemisen ja fiilistelyn! ☺️
Oi ihanaa, en malta odottaa hääjuttuja! Me mentiin kihloihin elokuussa 2017 ja häitä juhlitaan toukokuussa 2021 Espanjassa. Oikeastaan vasta tänä vuonna aloimme kunnolla suunnittelemaan häitä kun opiskelut on vihdoinkin takana päin ja kahden vuoden päähän saimme varattua unelma hääpaikkamme. 😍 eihän tässä millään malttaisi odottaa mutta onneksi häöhössötystä varmasti riittää tässä parin vuoden aikana haha. Ihana päästä lukemaan teidänkin hääsuunnitelmista. ❤
Ihana että täällä on niin moni innoissaan, hääjuttuja todellakin luvassa! Ooh, häät Espanjassa kuulostaa ihan mielettömältä 😍 Mekin välillä haaveiltiin ulkomailla järjestetyistä häistä säiden ja miljöön puolesta (ja varsinkin siinä vaiheessa kun ei sitä vapaata paikkaa meinannut millään löytyä), mutta meille parempi ratkaisu oli kuitenkin pitää häät Suomessa. Ja onneksi se paikkakin sitten lopulta löytyi ja nyt on päivä lyöty lukkoon! ☺️
Me mentiin viime syksynä (10-vuotispäivänä <3) kihloihin ja nyt tulevana sunnuntaina mennään naimisiin :) meille oli alusta asti selvää, että pienet häät halutaan, ainoastaan perheet ja isovanhemmat paikalle. Ei myöskään haluttu kirkkohäitä, joten meidän valitsemaamme paikkaan tulee maistraatista henkikirjoittaja vihkimään meidät. Pitopalvelun avulla saadaan just semmoiset juhlat, mitä halutaankin :)
Voi vitsi miten ihanaa!! Super ihanaa hääpäivää jo näin etukäteen 😍💗
Me mentiin kihloihin lokakuun alussa 2018 ja häitä vietetään syyskuussa 2019 eli pian 🙈 paikkaa etsittiin kovalla työllä, koska meillä oli myös kriteerinä juhlapaikka luonnonmaisemissa ja veden äärellä. Löydettiinkin sit just täydellinen 😊 juhlapaikan vuokraajista moni sanoikin, että 2019 on vielä vapaata, mutta 2020 buukattu täyteen. Suosittu vuosi siis!
Oi että, ei enää kauaa siis! 😍 Saako kysyä, mihin paikkaan lopulta päädyitte? Joo en ensin edes tajunnut, että tuossa 2020 vuodessa on oma ekstrahaasteensa 🙈 Onneksi lopulta löytyi vapaa paikka ja päivä! 💗
Täydellisenä yllätykenä mies polvistui teettämänsä sormuksen kera 02/2013. Hääpaikka varattii 04/2013 ja häitä juhlittiin 26.7.2014. Pian häistä tulee kuluneeksi 5v, aika on mennyt siivillä! Edelleen joka kesä haikeana luen/kuuntelen kesän morsianten jännitystä ❤️ Olimme kaveriporukan ekat, jotka meni naimisiin. 2014 kesän jälkeen ollaan juhlittu lukuosat häät, tänäkin kesänä kahdet luvassa. Nauti ihanasta suunnitteluajasta!
Voi että, ihanaa 💗 Näitä teidän tarinoita on ollut niin kiva lukea! Mekin olemme kaveriporukoista ensimmäisten joukossa menossa naimisiin, pian alkaa sitten varmaan lähivuosina aikamoinen hääsuma 🙊
Björkhemin tila vantaalla voisi olla ihana juhlapaikka!
Kuulostaa tutulta, tässä on varmaan jokainen pääkaupunkiseudun tila käyty viime viikkojen aikana läpi 🙈 Mutta nyt lopulta tosiaan löytyikin jo juhlapaikka ja päivä on lyötynä lukkoon! 😍
Mun mies kosi viime joulukuussa ja haluttiin mennä heti seuraavana vuonna(tänä vuonna) naimisiin. Siksi mietittiinkin kevät- ja syyshäiden välillä, sillä off seasonilla paikkoja on vielä enemmän vapaana. Kaunis paikka meren rannalta löytyi Keilaniemestä ja häihin nyt enää 3kk! Niin jännää :D Tsemppiä teille <3
Voi vitsi ihanaa! Mahtavaa että saitte noinkin lyhyellä aikataululla häät järjestymään ja löysitte mieleisen paikan 😍 Kiitos Marianne ja ihanaa häidenodotusaikaa (mikä sanahirviö!) teille – 3 kuukautta menee varmaan ihan hujauksessa!
En tiedä teidän vierasmäärää enkä tarkempia toiveita, mutta tsekatkaa Töölön soutupaviljonki 😊
Mentiin kihloihin tammikuun lopussa 2015 ja jäät oli elokuussa 2015. Saatiin juhlapaikasta peruutusaika eikä oltais muutettu mitään, vaikka ois suunniteltu häitä 2 vuotta 6 kk sijaan. Juhlat oli nimenomaan tuolla Soutupaviljongilla ja vieraita oli 80. Ympäröivä merimaisema on ihana, ja sijainti hyvä.
Tuota Soutupaviljonkia aiemmin katsoinkin ja se näytti tosi nätiltä, mutta valitettavasti jäi hieman liian pieneksi. Onneksi paikka jota maanantaina käytiin katsomassa osoittautui luonnossa vieläkin kauniimmaksi ja päivä on nyt löytynä lukkoon! Ja hei ihanaa että saitte häät järjestettyä noin nopealla aikataululla, mikä tuuri että oli peruutuspaikka ☺️
Me menimme puoli vuotta kihlautumisesta naimisiin – ja unelmiemme hääpaikka sattui olemaan juuri yhdelle päivälle vielä vapaana. Menimme kihloihin maaliskuussa 2017 ja häät olivat syyskuussa 2017. Vietimme häät Ravintola Sunn:issa Senaatintorilla Helsingissä, ja olimme kyllä kaikkeen tosi tyytyväisiä!
Tsemppiä hääpaikan metsästykseen, se oikea löytyy varmasti! :)