Khaki jacket & Dress

Olen ollut pari päivää Helsingissä ja vitsit, että onkin ollut jotenkin tosi ihanaa. Kävimme ensin maanantaina siskoni ja tämän lasten kanssa Helsinki-pyörässä katselemassa kaupunkia yläilmoista ja Allas Sea Poolilla jäätelöillä, eilen taas treffasin toisen siskoni ja tämän naperot, joiden kanssa käytiin Löylyssä lohikeitoilla ja ihastelemassa ohikulkevia veneitä Kaivarissa. Sisarusten lasten kanssa vietetty aika on tälle tädille kyllä erityisen tärkeää. Sen lisäksi olen käynyt iltaisin pitkillä koiralenkeillä ystävieni kanssa, nähnyt vanhempiani ja viettänyt iltaa terassilla ystävieni kanssa. Saan tällaisista päivistä niin valtavasti energiaa ja imen kyllä kaiken tämän itseeni. Perhe ja ystävät ovat parasta, ei voi muuta sanoa <3

Seuraavaksi on aamupalatreffit sovittuna ja saatan hyvinkin pukea tämän samaisen asun kuin kuvissa. Olen nimittäin käyttänyt tätä samaa asua viime päivinä paljon, ainoastaan mekko on vaihtunut välillä mustaan ja joskus avokkaat tennareihin. Mekko on viime vuodelta, takki taas on se samainen vuosia vanha cargotakki – jälleen yksi asu inspiraatioksi takin käyttöön (täältä lisää inspistä). Tämä on siis varmasti yksi kesän luottokokonaisuuksistani!

Valkoinen2 Valkoinen1 Valkoinen3 Valkoinen4 Valkoinen5

Jacket / H&M
dress / Zara
sunglasses / Ray-Ban

bag / Gucci
shoes / Flattered

Photos: Mari / Edit by me

2 thoughts on “Khaki jacket & Dress

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *