En ole tänä kesänä loikoillut vielä kertaakaan auringossa, rantsut ovat siis vielä tyystin korkkaamatta. Päivityksestä ei ole täten tietoakaan, mutta onneksi pientä tervettä väriä voi saada halutessaan myös turvallisesti purkista. Itse tykkään päivettyneestä ihosta, joten olen käyttänyt viime aikoina muutamaa hyväksi todettua tuotetta. Tässä siis parhaat itseruskettavat, joita voin omasta puolestani suositella!
BTB13 Self-Tanning Toner*
Minun on aina ollut vaikea löytää kasvoille hyvää itseruskettavaa tuotetta, sillä harvalla saan luotua kasvoilleni tasaista sävyä. Nyt olen kuitenkin löytänyt tuotteen, jota olen käyttänyt viime aikoina tuomaan kasvoille hieman sävyä. Hoitoloissa myytävä BTB13 oli minulle ihan tuntematon brändi, joten mitään odotuksia ei tämän suhteen juuri ollut, mutta itseruskettava kasvovesi toimikin mulle loistavasti. Taputtelen tätä vanulapulla kevyesti puhtaille kasvoille illalla ennen nukkumaanmenoa ja jo yhdellä kerralla saa tosi nätin, vielä aika kevyen sävyn. Laittamalla useampana iltana sävystä saa toki voimakkaamman.
St. Tropez Self Tan Express Bronzing Mousse*
St. Tropezin itseruskettavien nimeen olen vannonut jo vuosia. Nyt olen käyttänyt jo pidempään tätä Advanced 1 Hour Tan Bronzing Moussea, jolla saa vaikutusajasta riippuen joko kevyemmän tai tummemman värin. Kätevää! Usein jätän tämän muutamaksi tunniksi iholle – suositeltu on 1-3 tuntia halutun tummuusasteen mukaan. Olen itse jättänyt myös välillä yöksi iholle, mutta sitä ei tosiaan ohjeissa suositella, joten omalla vastuulla :D Miinuksena se, että tämä tahraa herkästi valkoiset lakanat, joten ei kannata laittaa ainakaan juuri ennen nukkumaanmenoa. Levityskintaalla saa tasaisen lopputuloksen, tosin tietysti kannattaa jo levitysvaiheessa katsoa, että moussea menee tasaisesti kaikkialle. Väristä tulee todella hyvä ja se myös kestää iholla nätisti – tätä olen käyttänyt jo ainakin vuoden verran!
Vita Liberata Body Blur Sunless Glow
Tätä Vita Liberatan ihmetuotetta olen jo ennenkin ylistänyt täällä blogissa, mutta tämä ansaitsee uusintakehut! Body Blur on pikainen säärien tai käsien pelastaja, jos haluaa iholle hehkua ja sävyä vaikka juhliin. Tuote myös nimensä mukaisesti hieman blurraa ihoa ja lopputuloksesta tulee tosi kaunis ja tasainen. Ainoa miinus on se, että tuote tahraa aika helposti, joten en itse laittaisi tätä vaikka valkoisen mekon kanssa. Ei mikään päivittäinen tuote omassa käytössäni, mutta esimerkiksi juhlapäivinä tai kuvauksissa ihan ykkönen!
* tuote saatu testiin / sponsored product
Kokeile tätä Nuxen ihanuutta Body Blurrin sijaan https://www.stockmann.com/product/huile-prodigieuse-or-multi-purpose-dry-oil-kuivaoljy-50-ml/1231247946
Ihan ykkössuosikki jo muutaman vuoden ajan! Antaa iholle kevyesti väriä ja ihanaa hohtoa.