Ensi sunnuntaina vietetään taas äitienpäivää ja monella saattaa olla mielen päällä äitienpäivälahja. Muistan miten pienenä tyttönä oli aina ihan must käydä poimimassa valkovuokkoja, jotta pääsee ojentamaan itse kerätyn kimpun äidille lahjaksi! Viime vuosina olen perinteisesti ilahduttanut äitiä pioneilla, sillä niiden sesonki alkaa juuri näinä hetkinä ja pionit ovat äidin (kuin myös tyttären) lempikukkia. Tässä kuitenkin muutamia muita äitienpäivän lahjaideoita tai tapoja ilahduttaa hieman eri budjeteista – lisää saa mielellään jakaa, jos teillä tulee hyviä vinkkejä mieleen!
– Äiti kerro minulle -kirja. Tämä lahjavinkki on kiertänyt lähipiirissä niin jouluna, synttäripäivinä kuin näin äitienpäivänäkin aina jonkun miettiessä lahjaa äidille (tai isälle tai isovanhemmille, tästä löytyy nekin versiot!) ja mielestäni kirjan idea on aivan ihana. Ajatuksena siis antaa äidille täytettäväksi kirja hänen menneisyydestään ja elämästään, hieman oma lehmä ojassa siis, kun kirjasta jää sitten muisto itselle.
– Äidille teetetty kranssi tai lahjakortti kukkaworkshopiin. Kuten olette ehkä jo nähneet, siskoni tekee upeita kukkatekeleitä tilauksesta ja esimerkiksi tällainen kranssi olisi ihana lahjaidea kauniista asioista pitävälle äidille. Toinen kiva idea olisi antaa yhteistä tai ihan vaan omaa aikaa äidille seppeleworkshop– lahjakortin muodossa.
– Purkki kotitekoista mysliä tai jotain muuta itsetehtyä äidin herkkua. On aina ihana ajatus antaa jotain itse omin pikkukätösin tehtyä – osta kaunis lasipurkki tai jokin rasia, koristele kauniisti ja täytä se jollain tekemälläsi herkulla. Muutaman vuoden takainen myslireseptini löytyy täältä.
– Tarjoudu leipomaan kakku äitienpäivän tarjoiluiksi. Olen joskus käyttänyt tätä itse isänpäivänä, vanhemmille kun on aina vaikea keksiä jotain annettavaa, joten tarjoilujen hoitaminen heidän puolestaan voi olla toivottu lahja.
– Yhteistä aikaa äidin kanssa. Vie äiti leffaan, katsomaan teatteria, museoon, brunssille, viettämään kaupunkipäivää, kokeilemaan jotain uutta urheilulajia – mitä ikinä keksitkään yhteiseksi aktiviteetiksi. Mikä tässä on parasta, niin tekemistä löytyy moneen eri budjettiin.
– Aineeton, ettinen lahja. Äitiä voi myös ilahduttaa tekemällä samalla jotain hyvää. Aamukahvilla -blogin Henriikka kirjoitti juuri aineettomista hyväntekeväisyyslahjoista, postauksen voi kurkata täältä.
Ihania ideoita! Mä oon viime aikoina hankkinu synttäreiksi ja nyt äitienpäiväksikin aineettomia lahjoja, koska tavaroita on aika turha ostaa, kun lahjan saajalla on jo kaikkea :D Aineettomia lahjoja löytyy vaikka millä mitalla, joten niiden kanssa tulee valinnan vaikeus!