Postaus sisältää mainoslinkkejä
Voi juku miten ihanaa säätä on luvattu koko tulevalle viikolle! Asteet lähentelevät jo kymmentä ja aurinkoa on povattu jokaiselle päivälle – ei lainkaan huono alku tälle huhtikuulle. Innostuinkin keräilemään vähän pukeutumisinspistä kevään varalle ja nostamaan muutamia omia suosikkejani. Kollaasi näyttää mielestäni aivan ihanalta ja jotenkin niin raikkaalta, tulee ihan kevätfiilis tuota katsoessa!
Trenssi on tietysti kevääksi ihan must, erityisesti tuollainen pidempi ja hieman rennommin istuva malli kiinnostaa nyt. Valkoista rentoa kauluspaitaa on tullut käytettyä viime aikoina tosi paljon ja se sopiikin tähän vuodenaikaan super hyvin. Kauluspaidan voi yhdistää eri tavoin niin lenkkareihin kuin vaikka korkoihin, taikka farkkuihin tai silkkihameeseen – tästäkin kollaasista saa monta eri asukokonaisuutta paidan ympärille. Olen myös innostunut kaikenlaisista printeistä, erityisesti viime kesältä voittokulkuaan jatkavasta polka dot -kuosista, eläinkuoseista sekä kukkaprintistä. Yksi tämän kevään väri-ihastuksistani taas on tuollainen hempeä vaaleansininen, joka näyttää erityisesti neuleessa todella kutsuvalta. Korviin vielä kultaiset näyttävät korvikset, jotka niinikään miellyttävät edelleen vahvasti silmääni!

1.Kauluspaita – Mango, 2. korvakorut – Mango, 3. hame, 4. aurinkolasit – Ray-Ban, 5. mekko,
6. kaulakoru – Mango, 7. trenssi – Mango, 8. farkut, 9. korot – Flattered, 10. neule, 11. lenkkarit – Adidas