Naisyrittäjyydestä ja Hálon tarina

Kaupallinen yhteistyö: Euroopan komission Suomen-edustusto & Asennemedia

Ensinnäkin, haluan kiittää kaikkia ihan huikeasta palautteesta koskien yhteistyötäni Euroopan komission Suomen-edustuston kanssa!  Tässä kampanjassa mukana oleminen on minulle itselleni valtavan suuri juttu ja on kunnia tehdä yhteistyötä näin merkittävän tahon kanssa, joten olen iloinen että tekin olitte tästä innoissanne. Aihe selvästi kiinnostaa ja tämän tiimoilta on kyllä tiedossa mielenkiintoisia teemoja! Kerroin yhteistyön alusta helmikuisessa postauksessani, jolloin kävin tutustumassa suomalaiseen Tunne työ -hankkeeseen ja keskityttiin teemana koulutukseen ja erityisesti nuorten opiskelijoiden tukemiseen. Nyt on vuorossa neljästä teemasta toinen ja tänään puhutaan näin kansainvälisen naistenpäivänkin kunniaksi naisyrittäjyydestä sekä siitä, miten EU:n rahoituksella tuetaan yrittäjiä.

Teema on tietysti itselleni näin yrittäjänä sydäntä lähellä ja lisäksi olen muutenkin aina kiinnostunut kaikenlaisista menestystarinoista – on todella kiehtovaa päästä kuulemaan, miten jokin yritys on saanut alkunsa. Tähän valittiin ulkomaisen kohteen sijasta suomalainen naisyrittäjä ja uskon, että tämä antaa ehkä teillekin enemmän tarttumapintaa yrityksen ollessa varmasti monelle tuttu. Kävin tapaamassa Marta Valtovirtaa, joka on upean kotimaisen vaatemerkki Hálon takana yhdessä yhtiökumppaninsa Jukka Puljujärven kanssa. En usko, että kovinkaan moni ainakaan sosiaalista mediaa tai suomalaista muotia seuraava on voinut välttyä Hálon upeilta luomuksilta? Martan tapaaminen oli todella inspiroiva, ja toivon pystyväni välittämään teille tekstin muodossa edes ripauksen sitä rohkeutta ja innostusta, mikä Martan puheista välittyi. Jos sieltä ruudun takaa löytyy joku yrittäjyydestä haaveileva, niin ehkä Martan tarinasta saa uskallusta lähteä toteuttamaan omia unelmia.

Halo6 Halo2

Ennen Hálon perustamista Marta oli tehnyt jo pitkän uran muodin alalla, mutta palo oman jutun tekemisestä oli kuitenkin kytenyt sisällä. Marta valmistui kauppatieteiden maisteriksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, jossa hän opiskeli kansainvälistä markkinointia ja hankintojen johtamista. Taustaa alalle oli siis jo opiskelujen myötä, mutta Martan kerryttämä työkokemus muodin parissa antoi varmuutta oman vaatemerkin perustamiseen. Marta muistuttaa, miten oikotietä onneen ei ole, vaan on aloitettava ruohonjuuritasolta. Lopulta lappilaistaustainen Hálo lanseerattiin vuonna 2017. Martan mukaan mikään suomalainen vaatemerkki ei ollut hyödyntänyt aikaisemmin Lappia, siinä laajuudessa mitä hálo on. Hálossa Lapin juuret näkyvät vahvasti esimerkiksi malliston kahdeksan vuodenajan myötä.

Vaikka Hálo on vasta varsin nuori yritys, löytyy merkiltä jo oma liike Helsingin ytimestä Kämp Gardenista. Marta ja Jukka ovat tehneet ihan huikean työn näin lyhyessä ajassa ja he vievät Háloa kovaa vauhtia myös muun muotimaailman tietouteen. Tavoitteena on vahva kansainvälistyminen ja ELY-keskuksen kansainvälistymishanke on tällä hetkellä puolessa välissä. Marta kertoi hankkeen kattavan puolet kansainvälistymiseen allokoiduista kuluista, mikä on pienelle yritykselle iso apu. Oli tosi kiinnostavaa päästä oikeasti konkreettisesti kuulemaan, mihin saatua rahoitusta käytetään tai mitä kaikkea kansainvälisille markkinoille ponnistaminen ylipäätään vaatii. Marta kertoi tarkemmin siitä, miten EU:n kansainvälistymistuki on mahdollistanut esimerkiksi Aasian markkinoille tähtäämisen. EU:n myöntämää rahaa on käytetty muun muassa markkinatutkimukseen tutkittaessa sopiiko Hálo Aasian markkinoille, sekä eri messuille osallistumiseen, kuten nyt Shanghain messuille. Marta kertoo messujen olevan todella kalliita ja miten niille on osallistuttava pitkäjänteisesti useamman kerran, minkä juuri saatu EU-tuki mahdollistaa. Esimerkkinä pitkäjänteisyydestä Marta mainitsee, miten Hongkongin jälleenmyyjä oli seurannut Háloa messuilla kolme kautta, kunnes teki ostopäätöksen ja ryhtyi jälleenmyyjäksi. Tukiraha on Martan mukaan hyvä kannuste ja kuten todettua, sen avulla on saatu myös tuloksia. Saa olla kyllä todella ylpeä tästä vajaan kahden vuoden ikäisestä yrityksestä, joka vie Suomi-designia lujaa vauhtia maailmalle – myyntiä on Hongkongin lisäksi jo muun muassa Jenkeissä ja Australiassa.

Halo1 Halo4 Halo3

Keskusteltiin Martan kanssa myös Hálon arvoista ja erityisesti ekologisuudesta, joka oli alun alkajaankin yksi syistä, miksi Marta ja Jukka halusivat lähteä tekemään omaa juttuaan. Hálon mallisto ei vaihdu joka kevät ja syksy, eikä merkillä ole ikinä alennusmyyntejä, vaan monet tuotteet jatkavat mallistossa kaudesta toiseen. Hálon valikoimassa on paljon laadukkaita vaatekaapin peruspilareita ja Marta toteaakin, että miksi ottaa mallistosta pois esimerkiksi täydellinen silkkitoppi ja tehdä tilalle uusi.  Muotisykli on tänä päivänä niin hurja ja Marta painottaa, miten jatkuvuuden ja pitkäikäisyyden arvojen on pakko palata, sillä maapallon tuhoamiseen ei ole enää varaa. Helsingin Sanomatkin uutisoi ihan vastikään, kuinka tekstiiliteollisuus tuottaa vuosittain saman verran päästöjä kuin maailman lento- ja laivaliikenne yhteensä. Marta korostaa vaatteiden huoltamisen tärkeyttä ja sitä, että vaatteet saisi niistä huolehtimalla kestämään vuosia.

Kysyin Martalta, pelottiko häntä lainkaan lähteä yrittäjäksi ja perustaa Háloa. Silmät kirkkaina innostuksesta kiiluen hän vastasi kuin apteekin hyllyltä, että ei pelottanut – päinvastoin oli hirveä nälkä ja kunnianhimo päästä tekemään sitä omaa juttua. Marta kertoo saaneensa paljon itseluottamusta siitä, että hänellä oli jo entuudestaan kokemusta sekä tietoa alasta, täten virheistä oli oppinut jo aikaisemmin. Yrittäjyydestä puhuessa hän korostaa myös verkostojen tärkeyttä, kontaktien luominen on äärimmäisen tärkeää jo opiskeluajoilta lähtien ja Marta kertookin tehneensä yhteistyötä monien opiskelukavereiden kanssa. Voin hyvin samaistua tähän, sillä kuten olen joskus maininnutkin, niin myös oma tieni on kohdannut opiskelukavereiden kanssa useasti näin työelämässä. Verkostoitumisen tärkeydestä paasaaminen voi tuntua kliseeltä, mutta kontaktit ovat minunkin mielestä hurjan tärkeitä – ikinä ei tiedä, mikä kontakti voi joskus olla ratkaiseva oman tulevaisuuden kannalta. Lisäksi Marta muistutti siitä, että hyvä kiertää ja tulee takaisin – kun antaa hyvää toiselle, se ei ole itseltä pois. Tähän uskon itsekin ja samaan olen myös itse pyrkinyt – esimerkiksi vinkkaamalla yritykselle sopivasta vaikuttajasta kampanjaan tai jakamalla kollegan inspiroivan tekstin en itse menetä mitään, päinvastoin, hyvä voi joskus kiertää takaisin. Ainakin saan hyvän mielen siitä, että voin tukea kanssayrittäjiä ja samalla viedä tätä alaa koko ajan eteenpäin.

Halo8

Lopuksi kysyin vielä, mitä neuvoja Marta antaisi yrittäjyydestä haaveilevalle. Ensimmäisenä Marta nostaa todella tärkeänä tavoitteen – on oltava selkeä päämäärä, jota kohti haluaa pyrkiä. Hän muistuttaa myös siitä, ettei tavoitteeseen välttämättä pääse saman tien, vaan täytyy lähteä ruohonjuuritasolta ja töitä pitää tehdä paljon. Marta kertoikin olleensa itse uransa alkuvaiheessa palkattomassa harjoittelussa Minna Parikalla, mikä taas poiki uusia mahdollisuuksia. “Vaikka tuntuisi, että jokin työ on vaikka liian matalapalkkainen, niin jos se vaan vie yhtään eteenpäin siihen suuntaan, niin ota se. Aina jää käteen jotain ja jokainen kohti unelmaa vievä askel kannattaa ottaa, vaikka se ei aina olisi taloudellisesti järkevää.” Lähetin tämän suoran lainauksen myös juuri yrittäjäksi ryhtyneelle läheiselleni – neuvo on mielestäni todella hyvä, ei ainoastaan yrittäjille vaan työelämässä ylipäätään.

Jäin haastattelun jälkeen ja erityisesti tätä postaukseen purkaessani miettimään paljon Martan sanoja sekä omaa polkuani yrittäjänä. Oma urani sai tietysti alkunsa vähän puolivahingossa, kun alkujaan harrastuksena lähtenyt bloggaaminen muuttuikin alan kehittyessä työksi. Pystyin kuitenkin samaistumaan moniin Martan ajatuksiin – olen esimerkiksi urani alkuvaiheessa ottanut vastaan töitä, jotka eivät olleet taloudellisesti kannattavia, mutta näin jälkikäteen mietittynä nekin ovat lopulta vieneet minut siihen pisteeseen, jossa olen nyt. Itse yrittäjänä korostaisin samalla kuitenkin myös oman arvon tuntemista ja uskoa omaan tekemiseen, mitä erityisesti tällä suhteellisen uudella alalla tarvitaan. Edelleen nimittäin tulee vastaan tilanteita, joissa joudun perustelemaan oman työni arvoa – moni suurikin brändi olisi polkenut minut alleen ja käyttänyt hyväkseen, mikäli en olisi laittanut kampoihin. Tietysti tällainen varmuus ja itseluottamus kasvaa ja kehittyy ajan myötä.

Halo5

Yrittäjyydestä ja jonkin oman jutun luomisesta on tullut monelle tavoiteltava unelma ja on mahtavaa, kuinka sosiaalinen media on mahdollistanut useille nuorille naisille yrittäjäksi ryhtymisen. On myös hienoa, miten Euroopan unioni tukee yrittäjyyttä ja esimerkiksi juuri Hálon kaltaisia yrityksiä, jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan Hálolle! Suurkiitos vielä Martalle haastattelusta – toivottavasti tästä välittyi edes pikkuriikkisen sitä Martan draivia ja kunnianhimoa, mikä sai minut hymyilemään vielä pitkään haastattelun jälkeenkin. Upeaa naistenpäivää teille kaikille!

5 thoughts on “Naisyrittäjyydestä ja Hálon tarina

  1. Tuo suora lainaus osui ja upposi! Työskentelen tällä hetkellä eri alalla, kuin mihin tulen keväällä valmistumaan ja jos tänne jään, palkkakin on huomattavasti alani palkkoja huonompi. Tämä kuitenkin tuntuu oikealta ja tiedän, että etenemismahdollisuuksia on, joten toivottavasti parin seuraavan vuoden aikana pääsen kuin pääsenkin rahan puolesta samalle tasolle kuin koulutustani vastaavaa työtä tekemällä – mutta korkeammalle oman viihtyvyyden näkökulmasta! Samaan syssyyn kiitos taasen hyvästä blogista ja todella laadukkaasti tehdyistä yhteistyöstä, minua ne eivät ainakaan tällä tavalla tehtynä haittaa!

    1. Hei hienoa jos tämä osui hyvään saumaan! Ehdottomasti kannattaa luottaa siihen omaan intuitioon, kuten sanoit jos päätös tuntuu hyvältä, niin siihen fiilikseen kannattaa luottaa. Mielummin tekee hetken (tai miksei tarvittaessa pidempäänkin) jotain pienipalkkaisempaa työtä, mikäli se antaa enemmän ja työstä nauttii!

      Kiitos kaunis vielä sanoistasi, arvostan suuresti tällaista palautetta! Ihanaa viikonloppua Hanna :)

  2. Pakko sanoa, että tämä on kyllä yksi mielenkiintoisimmista yhteistöistä, mitä seuraamillani somettajilla on ollut! Arvostan myös rohkeuttasi ottaa tälläinen yhteistyö vastaan, sillä se poikkeaa niin paljon muoti- ja lifestylebloggaajien perus postauksista :) Positiivista oli myös huomata, kuinka olit nostanut ympäristöasiat esille tässä postauksessa! Teet kyllä hyvää työtä ja blogiasi on aina ilo lukea <3
    Aihe kiinnosti minua myös erityisesti, sillä haluan työskennellä itsekin opiskeluideni jälkeen yrittäjänä. Tuo lainaus olikin erittäin osuva! Olen aina itse pitänyt rahaa tärkeämpänä sitä, että voi toteuttaa sitä omaa juttuaan. Uskon myös, että kun tekee sitä mitä rakastaa, on mahdollista myös menestyä ja tienata tarpeeksi – silloin työssä näkyy ihan erilainen motivaatio ja kädenjälki. Yleensä on kuitenkin aloitettava siitä nollasta, ja se jos jokin pelottaa, mutta palkitsee lopulta :)

    1. Kiitos ihan valtavasti palautteestasi, tämä merkitsee niin paljon! Myönnän miettineeni tähän yhteistyöhön lähtemistä pitkään ja jännitin, miten tämä otetaan vastaan ja kiinnostaako aihe lukijoita. Huoli oli kuitenkin turha, sillä en ole varmasti koskaan saanut mistään yhteistyöstä näin paljon positiivista palautetta! On ollut ihan huikeeta huomata, että muutkin kuin perinteiset muoti- ja kauneusaiheiset kampanjat kiinnostavat :) Lämmin kiitos siis sanoistasi <3

      Olen samoilla linjoilla kanssasi! Se oma intohimo varmasti näkyy kyllä työn jäljessä, oli työ sitten mikä tahansa. Saako kysyä, onko sinulla mielessä jo jokin tietty ala, minkä yrittäjänä haluaisit toimia? :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *