Ensimmäinen maaliskuuta – ihanaa. Kalenterikuukauden vaihtumisen kunniaksi taivas on sinisenä ja aurinko paistaa kirkkaana, eilisen harmaan ja räntäsateisen päivän jälkeen tämä valo tuntuu erityisen piristävältä. Ulkona on pitkästä aikaa useampi aste pakkasta, mutta valon määrästä huomaa, että kevät tekee kyllä tuloaan. Helsingissä kevät vaikuttaa olevan vielä asteen verran pidemmällä, ainakin mitä olen somesta nähnyt, kun taas täällä Tampereella on vielä lumikasoja siellä täällä ja tiet megaliukkaita. Paremman puolella ollaan kuitenkin jo – selasin juuri Insta-feediäni viime keväältä ja huomasin, että huhtikuun puolivälissä ollaan jo oltu ensimmäisillä terassikahveilla. Ei siis enää pitkä matka siihen!

Ajattelin kirjoitella taas vaihteeksi vähän perjantaikuulumisia, näistä perjantaiden juttutuokioista on näköjään tullut tapa. Näistä höpöttelyistä olette kuitenkin aina tykäneet kovasti, joten ehkä tämä on ihan mieluinen tapa :) Tämä viikko on mennyt super nopeasti, vaikka mitään sen erityisempää töiden ja gradun kirjoittelun osalta ei olekaan tapahtunut. Olen kuitenkin nauttinut nimenomaan ihan perusarjesta ja siitä, etten ole matkustanut tällä viikolla Helsinkiin, vaan on saanut olla vaan aloillaan. Kevät tulee olemaan aika kiireinen ja mulla on paljon työjuttuja Helsingissä, joten otan tällaisista rauhallisista viikoista ilon irti. Heti on saanut taas salirytminkin kuntoon ja ylipäätään kiinni niistä omista rutiineista!
Tartuin tällä viikolla tosiaan myös graduun taas muutaman viikon tauon jälkeen ja olen kirjoitellut sitä kotona sekä kirjastolla. Vitsi miten helpottavaa on huomata, että ihan kohta ollaan maalissa! Ainakin toivottavasti, mikäli ei tule ohjaajalta mitään täystyrmäystä, mikä olisi pahin painajaiseni. Enää tarvitsisi rutistaa muutama sivu, niin voisi laittaa gradun ohjaajalle luettavaksi ja odotella kommentteja sekä mahdollisia korjauksia. En osaa sanoin kuvailla, miten paljon odotan sitä hetkeä, kun takaraivossa ei enää kolkuttele gradu vaan se olisi saatu kansiin. Saati sitä, että mulla olisi ihan konkreettisesti ne paperit kourassa, ääk!

Äsken tein itselleni pikaisen lounaan surauttamalla kotitekoisen pestokastikkeen pastalle ja paistamalla pannulla kasviksia. Kävin Telman kanssa pitkällä iltapäivälenkillä ulkona – pitkästä aikaa koira ei ollut aivan kuran peitossa lenkin jäljiltä, kiitos tuon pikkupakkasen. Kohta pitäisi alkaa siivota kotia, sillä muutama ystäväni tulee huomenna kylään tänne Tampereelle. Osa ei ole vielä päässyt aikaisemmin käymään meillä täällä, joten ihana saada tytöt vieraaksi. Tarkoitus olisi käydä lounaalla yhdessä Tampere-lempparissani, tehdä illalla ruokaa porukalla, lähteä ulos ja ihan vaan viettää aikaa yhdessä. Pitäisikin pian laittaa imuri heilumaan ja antaa pölyille kyytiä – illalla sitten poikaystävän kanssa salille ja perinteinen perjantai-illan saunavuoro. Ihanaa viikonloppua kaikille teille!
Moi Jonna! Tuli mieleen tästä postaustoive! Voitko tehdä kollaasin tms mitä laittaisit päälle sun tuleviin valmistujaisiin? Omat valmistujaiset on muutaman viikon päästä ja vähän meinaa asukriisi iskeä niin kaipaisin sulta inspiraatiota kun sitä yleensä sun asuista saa🙊
Moikka Jenni ja kiitos kivasta toiveesta! Usein olenkin keväisin tehnyt postauksen juhlakauden pukeutumisesta, joten ehdottomasti voin tämän toteuttaa – ihana jos saat täältä inspistä :) Itsellänikin on tosiaan niiden omien tulevien valmistujaisten lisäksi paljon myös ystävien juhlia nyt keväällä ja kesällä, joten oikein ajankohtainen toive. Ryhdyn keräilemään inspistä ja koitan saada postauksen heti tällä viikolla ulos!
Ja hei valtavasti onnea valmistumisesta 😍 Saako kysyä, miksi valmistuit?
Mahtava kuulla, jään innolla odottamaan! Löysin jo sukujuhlaosuuteen (😄) kivan mekon mutta erityisesti iltaosuuden asu tuottaa hankaluuksia kun olisi tarkoitus jatkaa ulos ja harvoin tulee nykyään käytyä😅. Ja kiitokset onnitteluista! 😍 Valmistun KTMksi myös. Se on niin hyvä fiilis kun huomaa että gradu on ihan just valmis. Paljon tsemppiä loppusilauksen tekemiseen! 💪🏼
Olisiko sinulla jotain vinkkejä millaisen salireenin teet? Haluaisin itsekin osata tehdä tehokkaan reenin omin avuin. Mukavaa kevättä! :)
Moikka Salla! Yleensä treenaan kolmijakoisesti – rinta, olkapää & ojentaja / pakarat & jalat / selkä & hauis, lisänä parille päivälle myös vatsoja. Nyt olen testaillut myös toista ohjelmaa, jossa niinikään kolmijako mutta vähän eri sisällöllä. Olisi kyllä kiva joskus tehdä tänne jotain treenijuttuja ja niitä on kovasti myös toivottu. Olen kuitenkin näissä pikkuisen omalla epämukavuusalueellani, enkä koe että voisin antaa muille vinkkejä, kun en ole itsekään esimerkiksi kaikista tekniikoista sataprosenttisen varma 🙈 Ehkä kerään rohkeuteni ja teen joskus vaikka my day-videolla myös pienen treeniosuuden! ☺️
Kiitos samoin ihanaa kevättä!