Kaupallinen yhteistyö: Bubbleroom & Asennemedia
Jokin aika sitten videotoiveita teiltä kysyessäni yllätyin, miten moni toivoi multa jotain treenaamiseen liittyvää videota. Ihan sitä ei ole nyt luvassa (ehkä vielä joskus!), mutta sen sijaan kirjoittelen pitkästä aikaa treenikuulumisia. Jälleen näin tammikuussa kuntosalit täyttyvät uuden vuoden lupailijoista ja niistä, jotka alottavat vuoden taas puhtaalta pöydältä. Omassa tapauksessa salikortti löytyy kyllä jo taskusta, mutta minäkin yritän taas näin vuoden vaihduttua päästä takaisin ruotuun. Loppuvuoden urheilut menivät nimittäin ihan pipariksi, enkä raahautunut salille varmaan puoleentoista kuukauteen. Mites tässä nyt näin pääsi käymään?
Oma heikkouteni urheilemisessa on se, etten suhtaudu siihen niin intohimoisesti, että kokisin sen olevan itselleni henkireikä. Toki tiedän voivani paljon paremmin silloin kun treenaan säännöllisesti (ja täten myös kiinnitän vielä enemmän huomiota syömisiini), mutta multa puuttuu se innostus, joka saisi minut lähtemään liikkeelle myös sellaisina hetkinä, kun ei niin huvittaisi. Jos esimerkiksi poikaystäväni on kipeänä ja näin estynyt urheilemaan, on minun äärimmäisen vaikea saada itseäni lähtemään salille yksinäni. Ihailen ihmisiä, joille urheilu on niin luonnollinen ja elintärkeä osa arkea, ettei treenejä skipata tuosta noin vaan. Ehkä joskus pääsen samaan pisteeseen itsekin, mutta se vaatii vielä töitä.
Nyt se pahin kynnys on kuitenkin ylitetty, kun salille on palattu takaisin pitkän tauon jälkeen. Erityisesti vielä kun ensimmäinen jalkapäivä on takana – jalat ovat nimittäin oma inhokkini, mikä on varmaan epäsuosittu mielipide :D Ja ai että, kyllä tuntuukin hyvältä! On ihan paras fiilis, kun lihakset ovat pitkästä aikaa kunnolla jumissa ja tietää treenin menneen perille. Kunpa tämän tunteen muistaisi useammin juuri silloin, kun ei millään jaksaisi nousta sohvan pohjalta. Intoa ja inspiraatiota treenaamiseen tuo kyllä ehdottomasti uusi ympäristö, sillä vaihdettiin viime viikolla kuntosalijäsenyyttä. Nykyinen sali sijaitsee huomattavasti meitä lähempänä ja on super viihtyisä, joten uskon että tästä saa paljon puhtia urheiluun.
Kaiken lisäksi sain treeniseuraa samalla salilla käyvästä kaverista – en ole aikoihin treenannut kenenkään kanssa yhdessä, mutta siten saa kyllä ihan eri tavalla itsestään irti. Tekisi mieli jättää viimeinen sarja vatsalihaksia tekemättä, mutta kun toinen on vieressä, saa itseään tsempattua vielä viimeisiiin rutistuksiin. Samalla omiin treeneihin tulee kaivattua vaihtelua – itse kun tuppaan helposti jumittumaan tuttuihin kaavoihin, mutta on virkistävää ja tietysti myös kehityksen kannalta parempi kokeilla välillä jotain uutta. Jos jollain siellä ruudun takana on siis takana tahmeat urheiluviikot kuten allekirjoittaneella, niin sovi yhteiset treenit ystävän kanssa!
Kuvien sporttivermeet ovat Bubbleroomin treenivaatepuolelta, jossa on laajasti edustettuna eri brändejä kuten Under Armour, Röhnisch sekä PUMA. Bubbleroomin oma Bubbleroom Sport -mallisto on myös kovasti mieleeni, sillä urheiluvaatteissa tykkään yksinkertaisuudesta, hyvästä istuvuudesta ja hempeistä väreistä kuten korallista, viininpunaisesta ja vaaleanpunaisesta. Vaikka muuten en ole mikään kovin värikäs pukeutuja, niin treenikuteissa saa olla väriä! Kokoluokituksesta sanon vielä sen verran, että esimerkiksi nuo päälläni näkyvät treenitrikoot (mustina & viininpunaisina) ovat todella napakkaa kokoa, mulla on näistä koko S. Ja hei koodilla JL10 saatte -10%:n alennuksen Bubbleroomilta ja ilmaisen toimituksen 31.1. asti!
Mitenkäs siellä ruudun takana – miten teidän treenaaminen on sujunut? Jäikö jollain muullakin loppuvuonna urheileminen minimiin ja nyt taas uudella innolla back in business?
Kuvat: Mari / Editointi minä
Kuvauspaikka: Fressi Tampere
Täytyy sanoa että alkuvuoden liikunnat on aikalailla täysi nolla. Edes lenkille en ole itseäni juurikaan saanut. Nyt pitäisi ottaa niskasta kiinni hyvissä ajoin. Nopeastihan se muuttuu rutiiniksi jota melkeimpä kaipaa, pitäisi vain saada kaivettua inspiraatio jostakin :D
Kuulostaa niin tutulta! Mutta kuten sanottua, se ensimmäinen kynnyksen ylitys on aina pahin – oli asia mikä tahansa niin ainakin itselläni on aina vaikea aloittaa pitkän tauon jälkeen. Sen jälkeen on kuitenkin taas paljon helpompi palata takaisin niihin rutiineihin! :)
Joskus ois kiva kuulla myös siitä, millaisen treenin tavallisesti teet viikossa salilla. :-) Muiden treeniohjeista saa vinkkiä omaan salisuunnitelmaan. Itselleni erityisesti ryhmäliikunta ja ulkoilu yleensä ovat henkireikiä. En ennen ollut mitenkään liikunnallinen vaan löysin urheilun ensimmäisenä yliopistovuonna ja siitä lähtien liikunta on ollut tärkeää. Erityisesti Less Mills-konseptin jumpat ovat mieluisia. Kuntosaliin mulla on sellainen viha-rakkaus-suhde :-D Välillä käyn suht säännöllisesti, mutta tällä hetkellä en. Jotenkin salilla on haastavaa se, kun kukaan muu ei määrää, mitä tehdään paitsi sinä itse :-D Yliopistoaikoina tuli käytyä kaverin kanssa salilla yhdessä, mikä helpotti salille lähtöä, mutta nyt kun täytyy käydä yksin, se ei oikein aina innosta.
Kiva, että toit treenivaatteitakin esille. Niistä olisi kiva saada kollaaseja useamminkin. :-)
Hyvä idea! Voisin tehdä jonkun toisen treeniin liittyvän postauksen keväällä ja kertoa sitten myös enemmän siitä miten treenaan salilla, tai sisällyttää joskus vaikka pienen salipätkän my day -videoon tms. Ihana kuulla, että olet saanut urheilusta itsellesi henkireiän, vaikkei liikunnallista taustaa olekaan aikaisemmin ollut – ehkä onnistun siinä vielä itsekin joskus! Mä taas olen aina inhonnut ryhmäliikuntaa koko sydämestäni, enkä ole astunut mihinkään jumppasaliin jalallanikaan moniin vuosiin 🙈 Siinä kyllä varmasti saa eri tavalla irti itsestään versus yksin salilla huhkiessa, mutta siinä auttaa onneksi tosiaan se treenikaverikin.
Kiva että tykkäsit, kiitos! En olekaan aikoihin tehnyt mitään treenivaatekollaaseja, joten ehdottomasti voin taas tehdä ☺️ Ihanaa päivää sinne!
Muakin kiinnostaisi tietää enemmän millaisia treenejä teet yleensä salilla, onko pelkkää lihaskuntoa vai teetkö myös aerobista? Onko treeni enemmän punttia nostelua vai toiminnallista treeniä? :) Mä olen käynyt nyt kolmen vuoden ajan säännöllisesti salille, yleensä 4 kertaa viikossa tulee käytyä. Toki taukojakin on välillä, tulin joulun aikaan kipeeksi ja sen jälkeen olikin sitten kahden viikon tauko treeneistä. Myös viime kesän helteiden aikaan taisi vähän laiskottaa ja treenitaukoja tuli ;) Mä tykkään eniten nimenomaan punttitreenistä, toiminnallista ja aerobista treeniä tulee tehtyä ihan liian harvoin. Tämän vuoksi mulla ei ole mitenkään hyvä kunto, vaikka salilla käynkin paljon. Kunnon kasvatus olisi siis tän vuoden tavoitteena mulla :) Onko sulla muuten koskaan ollut pt:tä? Mä oon nyt joka vuosi ottanut aina 10 kerran setin pt:n kanssa, niistä on saanut paljon lisämotivaatiota ja uusia juttuja treeniin :) Suosittelen kaikille pt:n palkkaamista vaikka just tuollaisiin lyhyisiin pätkiin aina välillä. Vielä kivempi olisi kyllä treenailla pt:n kanssa koko vuoden ajan vaikka kerran viikossa, mutta valitettavasti mun lompakko ei taida olla ihan samaa mieltä :D Tulipas nyt kirjoteltua pitkästi, tsemppiä sulle treeneihin! <3 t. toinen jalkatreenin "vihaaja" :)
Meidän treenailu kuulostaa hyvin samanlaiselta (helletaukoineen kaikkineen 🙈), sillä teen itsekin lähinnä lihaskuntoa. Aerobinen jäänyt aivan liian vähälle ja kunto ei mullakaan ole täten parhaimmasta päästä, joten samana tavoitteena tälle vuodelle on juuri kunnon kohentaminen. Yleensä käyn kolme kertaa viikossa jakaen lihasryhmiä omille päivilleen, mutta olisi huippua jos saisi vielä neljännen treenikerran joka keskittyisi enemmän aerobiseen.
Mulla ei ole koskaaan ollut pt:tä ja itse asiassa siitä ei ole kauaakaan, kun juuri sanoin poikaystävälle että haaveilen että ottaisin joskus pt:n. Pääsisi kunolla tsekkaamaan ammattilaisen kanssa kaikki tekniikat kuntoon ja saamaan lisää varmuutta ja tietysti sitä vaihtelevuutta. Nyt itse asiassa salinvaihdoksen myötä jäsenyyteen ilmeisesti kuuluu yksi pt-kerta, joka täytyy ehdottomasti hyödyntää! Ihana kun näin moni innostui täällä höpöttelemään kanssani treenaamisesta, vaikka ei ole blogini ihan normiaihepiiriä 😍
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan crossfitiä! Se on äärimmäisen hauskaa, kaikkien kuntotason skaalattavissa, monipuolista ja mikä parasta se yhteisöllinen fiilis joka siellä pienellä treeniporukalla vallitsee. Koskaan (jos ei halua) ei tartte yksin treenata. Joka kerta saa lähteä hyvällä fiiliksellä treenistä ja näin 2 vuotta harrastaneena huomaa jo huikean kehityksen kunnossa :)
Moni siihen tuntuu hurahtaneen, mutta jotenkin en näe crossfitiä yhtään omana lajinani. Ehkä juuri siksi, että on tottunut treenaamaan yksin tai kaverin kanssa, enkä ole yhtään ryhmäliikkuja. Tai eihän sitä tiedä, kun ei ole ikinä kokeillut, mutta ainakin tällainen ennakkoasetelma itselläni on siihen 🙈 Tehokasta ja kehittävää se kyllä on aivan varmasti, sen voin uskoa!
Meillä meni talonyhtiön kuntosali remonttiin kesän lopulla ja juuri hyvin käynnistynyt saliputki katkesi. Kun koulu alkoi syksyllä, uuden salin etsiminen jäi. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja marssin salille hakemaan jäsenyyden. Ja intoa on vaikka muille jakaa! Niin kiva, kun pääsee taas liikkumaan, sen huomaa heti omassa jaksamisessa. Muutama uusi treenivaate hankinnassa ja sitten on perfect!
Mäkin kuulisin mielelläni enemmän sun treeneistä, mitä teet yms?
Hei mahtava kuulla! Saa itsekin tsemppiä ja inspistä näistä teidän viesteistä :) Liikkuminen auttaa kyllä niin paljon jaksamiseen ja kuten kirjoitinkin, niin samalla tulee myös syötyä yleensä paremmin, niin sekin vaikuttaa.
Täytyy kirjoitella joskus enemmän treeneistä, olen vaan jotenkin niin epämukavuusalueellani siinä aiheessa, niin ei ole tullut sen koommin kirjoiteltua 🙈 Mutta tosiaan treenaan yleensä kolme kertaa viikossa, lihasryhmät eri päivinään, ja lähinnä lihaskuntoa. Enemmän toiminnallista ja aerobista olisi tarkoitus lisätä, niin saisi samalla kuntoa kohennettua! Se onkin siis tämän vuoden tavoitteena :)
Onko tuo toppi mitä mallia? On tosi kivan oloinen mutten löydä sitä tuolta Bubbleroomin sivuilta ollenkaan. :)
Moikka! Malli on tämä, https://www.bubbleroom.fi/fi/vaatteet/naiset/bubbleroom-sport/urheiluliivit/boobilicious-sports-bra-white-black-grey-patterned, ilmeisesti enää yhtä kokoa valitettavasti jäljellä!
Ihanaa kun teit minunkin toivomani treeni / vaatepostauksen näin pian! KIITOS! =) Näitä olisi kiva jatkossakin nähdä silloin tällöin, ja se mistä mainitsit kommenteissa – eri asuja untuvatakin kanssa kiinnostaa myös!
Hei ihanaa että tämä vastasi toiveeseesi, kiitos Mari! 💗 Ehdottomasti voin toistekin kuvata treeniasuja, en ole tullut edes ajatelleeksi että ihan tällaiset voisivat kiinnostaa enemmänkin ☺️ Untuvatakin kanssa onkin yksi kokonaisuus jo kuvattuna, olisi kiva ikuistaa vielä muitakin versioita!
Mä olen ehdottomasti ryhmäliikkuja, vaihdoin joulukuun alussa salia ja ihanaa kun on taas kunnon jumppatarjonta käytettävissä. On ihanaa, kun saa vain kävellä tunnille ja hiki tulee pintaan kunhan vaan seuraa ohjeita. Jumppiakin on niin paljon erilaisia, mulla vaihtelee kausittain mistä tykkään. Tällä hetkellä on jostain syystä tullut käytyä eniten body pumpissa, toisinaan on kausia kun aerobisemmat jumpat kuten body attack innostaa. Se tunti on kyllä sellainen ryhmäliikuntaa inhoavan painajainen varmasti :D miksi sä erityisesti et pidä ryhmäliikunnasta? Tai mitä tunteja olet kokeillut?
En ole kyllä vuosiin käynytkään millään ryhmäliikuntatunneilla, edellisen kerran varmaan body pumpissa vuosia vuosia sitten. Yksi syy inhooni on surkea rytmitajuni 😂 Eihän sitä siis tiedä vaikka tänä päivänä innostuisikin kun edellisistä kerroista on niin kauan aikaa, mutta tavallaan ei ole mitään tarvetta kun nautin yksinäni tai kaverin kanssa treenaamisesta. Katsotaan jos joskus vielä käännän kelkkani ja innostun 🙈