Kotoa käsin työskentely ja opiskelu

Olen aina ollut kotona viihtyvää tyyppiä, ja sieltä käsin työskentely tai opiskelu on mulle mielekästä. Yliopistoaikoinani vietin esimerkiksi tenttiviikot pääosin kotona opiskellen – kävin kyllä myös yliopiston kirjastolla pari kertaa viikossa, mutta suurimmilta osin tein hommat kotona. Joidenkin kurssien ja tenttien osalta oli kyllä tehokkainta opiskella porukalla kirjastolla, kun pystyi tekemään kurssikavereiden kanssa tehtäviä yhdessä tai kysyä aina kun oli avun tarpeessa. Yhteiset lounas- ja kahvitauot antoivat myös puhtia jaksamiseen, joten yhteisöllisessä meiningissä on todellakin hyvät puolensa!

Nyt on jopa hieman ikävä sitä aikaa, kun otti oman lempipaikkansa kirjaston penkiltä, tiiraili ketä kavereita on jo aikaisina lintuina paikalla ja odotti malttamattomana lounastaukoa päästäkseen höpisemään muiden kanssa. Iltapäivän kahvitauot saattoivat joskus venähtää tunnin mittaisiksi jokaisen yrittäessä aina todeta, että vartin päästä ihan oikeasti lähden takaisin. Aikansa kuitenkin kutakin, sitä tenttistressiä ja Weboodin “Ei aktiivisten” -tulosten pelkäämistä taas ei ole lainkaan ikävä ;)

Näin yrittäjänä ja gradua kirjoittavana maisteriopiskelijana työskentelen jälleen kotona. Kuten olen joskus täällä maininnutkin, niin välillä kyllä kaipaan yhteisöä ympärilleni ja niitä työkavereita, jotka tekevät jokaisesta päivästä aina mielekkäämmän. Samalla kuitenkin nautin suunnattomasti nykyisestä elämäntilanteestani sekä yrittäjyyden suomasta vapaudesta.  Ajattelinkin jakaa muutamia omia vinkkejäni siihen, kuinka teen päivistäni mieleisiä ja kotona työskentelystä tehokasta!

Duunikoti2

– Rutiinit. Omien rutiinien muodostumisessa meni itselläni hetki, mutta nyt vaalin niitä. Ennen töiden aloittamista keitän kahvit ja teen aamupalan, kunnes istahdan koneen ääreen. Lenkitän yleensä Telmaa tiettyyn aikaan päivästä ja saan täten hyvän breikin työntekoon, kun tulee tehtyä pieni happihyppely. Pidän muutenkin taukoja päivän aikana ja yksi omista suosikkirutiineistani on pitää pieni Netflix-tauko lounaalla, kun katson jotain suosikkisarjaani samalla kun syön.

– Työpiste. Asunnossamme ei ole ainakaan toistaiseksi erillistä työpöytää, vaikka sellaiselle saattaisi olla tilaa makuuhuoneessa. Emme ole kuitenkaan vielä päättäneet, onko sille loppupeleissä tarvetta vai käytämmekö tilan jotenkin muuten hyödyksi, kun ei ylimääräsiä neliöitä juurikaan ole. Toistaiseksi parkkeeraan siis aina keittiön pöydän ääreen ja tarvitsen läppärin viereen vaan muistikirjani ja kalenterini. Tämä tosin toimii näin vaan ollessani yksin päivisin kotona, sillä kuten juuri hetki sitten kirjoitin, en osaa keskittyä töihin toisen ollessa kotona. Jos poikaystäväni tekisi paljon etäpäiviä, tarvitsisin tällöin oman tilani työskentelyyn, mutta nykyisessä tilanteessa toimii hyvin näin. Opiskellessa paha tapani muuten oli siirtää työpiste sänkyyn tai sohvalle, jolloin huono ergonomia on taattu, mutta nyt työskennellessä vietän päiväni pääosin pöydän äärellä. Joskus perjantaisin saatan kyllä kömpiä takaisin peiton alle läppärin kanssa ja juoda aamukahvin sängyssä ennen pöydän ääreen siirtymistä.

– Siisti ympäristö. Sekava asunto ja romua täynnä oleva pöytä saavat mielen levottomaksi. Ennen töiden aloittamista siistinkin yleensä pöydältä ylimääräiset tavarat, jotta ympärillä ei ole täyttä kaaosta. Yleensä tykkään myös laittaa esimerkiksi keittiön kuntoon jo illalla ennen nukkumaanmenoa, jotta ei tarvitse aloittaa päivää sotkun keskellä.

– Aikataulutus. Nykyisiin rutiineihini kuuluu myös viikottaiset tarkat to do -listat, jotka auttavat suunnittelemaan ajankäyttöä. Pitkään kirjailin listoja ihan vaan muistivihkoon, mutta viime vuonna ostin Granitista tällaisen Weekly Plannerin, joka on ollut ahkerassa käytössä. Myös mieluisat työvälineet siis auttavat!

Duunikoti1

– Työn ja vapaa-ajan erottaminen. Tässä olen kehittynyt huimasti – ennen tein hommia vähän hajanaisesti päivän mittaan, jolloin saatoin tehdä viimeisiä juttuja koneella vielä juuri ennen nukkumaanmenoa. Nykyään pyrin pyhittämään illat vapaa-ajalle, mikä onnistuu usein hyvin samassa rytmissä poikaystävän kanssa, viimeistään hänen tullessa kotiin menee läppäri yleensä kiinni. Toki joskus on iltoja, kun ennen sänkyyn menoa kirjoitan viimeisiä lauseita seuraavan päivän postaukseen ja painan ajasta -nappia, mutta suurimmilta osin olen onnistunut työn ja vapaa-ajan erottamisessa hyvin. Viikonloppujakin pyhitän nykyään enemmän vapaalle kuin ennen.

– Työvälinevinkki – Trello. Tämä ei varsinaisesti liity nimenomaan kotona työskentelyyn, mutta elintärkeä päivittäinen työväline itselleni on Trello, jota käytän sekä selaimella että puhelimeen synkronoituna sovelluksena. Trelloon voi tehdä eri tauluja ja omia listauksia – muistan miten en lämmennyt tälle ihan heti alkuunsa, mutta hetken jälkeen totuin käyttöön ja nykyisin en osaisi olla ilman. Trellossa pidän kampanjakalenteriani ja mikä siitä tekee erityisen kätevän on oikeuksien jakaminen muille, täten myös agentuurillani on pääsy kyseiselle taululle ja kaikki pysyvät helposti ajan tasalla.

10 thoughts on “Kotoa käsin työskentely ja opiskelu

    1. Moikka Nina! Maljakko on H&M Homelta, tosin jo muutaman vuoden takaa. Kannattaa kuitenkin tsekata, josko sieltä löytyisi jotain vastaavaa, myös Hemtexillä on joskus ollut tällaisia :)

  1. Todella hyvä ja hyödyllinen postaus! Itsekin opiskelijana on aina kiva saada muilta vinkkejä tehokkaampaan työskentelyyn :) Aika monesta kohdasta tunnistankin jo myös itseni mutta tuo Trello pitää kyllä vielä tsekata, oon kuullut nyt todella monelta kehuja siitä!

    1. Ihana kuulla, kiitos Pinja! 💗 Kiva jos tästä oli jotain iloa. Joo ehdottomasti kannattaa tsekata Trello, se on tosi kätevä! Ja parasta kun saa synkattua sekä läppäriin että puhelimeen :)

    1. Hei mahtavaa, paljon onnea uudelle yrittäjälle! Saako kysyä, minkä alan yrittäjäksi olet lähtenyt? ☺️

  2. Tulipa tämä postaus juuri oikeaan aikaan. Mulla on nyt vain noin kaksi kertaa koulua viikossa ja muuten sitten pitäisi saada hommia kotona tehtyä. Juuri eilen koulussa puhuttiin ettei meistä oikein kukaan saa mitään aikaan, kun tuntuu että aikaa on vaikka muille jakaa ja sitten lopulta kaikki kasautuu yhdelle illalle.
    Mietin juuri, että joku päivä otan koneen mukaani ja menen johonkin kahvilaan tai kirjastoon tekemään hommia. Kun on muitakin yleisellä paikalla, on pakko saada jotain tehtyä. Kotona helposti alkaa aina tekemään jotain ihan muuta :D
    Nämä vinkit nyt käyttöön ja hommiin. Kiitos! :)

    1. Onpa kiva kuulla että tästä oli iloa, kiitos itsellesi Johanna! Mulla on kyllä ollut kouluhommien kanssa aina vähän taipuvaisuutta asioiden lykkäämiseen viimeiseen hetkeen, joten en voi sanoa olleeni ihan yhtä tehokas kotona opiskellessa kun taas työskentelyssä 🙈 Sama koskee kyllä graduakin, mutta työjutut vaan kiinnostaa huomattavasti enemmän, kuin opiskelut, haha. Täytyisi siis gradun osalta mennä välillä kirjastoonkin, niin ei tule houkutusta siellä ihmisten keskellä tehdä blogiin liittyviä asioita – kuten sanot kun on muita ympärillä, niin on pakko saada itsekin aikaiseksi!

      Tsemppiä sinne opintoihin! ☺️

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *