En ole mikään järjestelmällisin ihminen mitä tulee koneen tiedostoihin, ja läppärini pursuaakin lähes aina tuhansia kuvia (tiedän, pitäisi ryhdistäytyä tämän suhteen!). Nyt se kuitenkin ilmoitti taas vaihteeksi käynnistyslevyn täyttymisestä, joten ryhdyin siivoamaan kesän aikana kertyneitä kuvatiedostoja ja siirtämään niitä ulkoiselle kovalevylle. Samalla törmäsin neljän vuoden takaisiin kuviin Pariisista, jossa olimme poikaystäväni kanssa joulun aikaan meidän ihka ensimmäisellä reissulla. Tuli oikea onnen tulvahdus kuvia katsoessani – paitsi että ne toivat mieleen ihania muistoja, lievittivät ne myös kovana jyllännyttä muotiviikkojen aiheuttamaa Pariisi-kuumettani. Tai ehkä ne vaan pahensivat sitä. Oli tarkoitus ainoastaan postata yksi kuvista muisteloiksi Instagramiin, mutta näissä oli niin kiva fiilis, että päädyin editoimaan useampia ja julkaisemaan tännekin. Hauska muuten huomata, miten paljon kuvankäsittelytyylini on muuttunut ja taidot kehittyneet vuosien aikana, kun sain näistä kuvista nyt niiin paljon enemmän irti.
Edellisen kerran kävin Pariisissa kaksi vuotta sitten keväällä juuri muotiviikkojen aikaan, ja sekin reissu oli kyllä ikimuistoinen. Pariisissa on vaan sitä jotain – viihtyisät kahvilat ja ravintolat, upea arkkitehtuuri ja ylipäätään sellainen ihana tunnelma. Etenkin Ranskassa puoli vuotta asuneena kaipaan maata ja sen kulttuuria hurjasti, rakastamastani kielestä puhumattakaan. Seuraavaa reissua Pariisiin ei ole kiikarissa, mutta toivottavasti jossain vaiheessa pääsisin taas näihin maisemiin <3 Kaupunki oli muuten joulun alla ihan maaginen kaikkine kauniine valoineen ja joulutoreineen – vinkvink jos ikinä tulee tilaisuus matkustaa sinne joulua fiilistelemään.
Näiden tunnelmakuvien myötä toivotan kivaa tiistaipäivää!
Kauniita kaupunkikuvia! :) Pariisissa pitää ehdottomasti itsekin päästä käymään :)
Kiitos Johanna! Valokuvaamisesta saa kyllä niin paljon iloa, näihin oli ihana palata :) Ja ehdottomasti – Pariisi on yksi omista lempikaupungeistani!
Siis apua, onko siitä jo neljä vuotta, kun olitte Pariisissa?! Tuntuu aivan kuin se olisi ollut viime vuonna :O Muistan, kun luin postauksiasi reissusta ja Googletin hotellisuositustasi. Yritin saada oman poikaystävän innostumaan Pariisista, mutta vielä pitää tyytyä kuviin ja odottaa :D Äääk, aika liitää niin nopeasti!
NO NIINPÄ! Piti ihan tarkastaa kuvien päiväys ja kyllä, vuosi oli 2014 ? Kuvat meikäläisestä kyllä paljastivat, että vähän oli aikaa vierähtänyt, hih.
Eikä, sun täytyy jotenkin saada houkuteltua poikaystävä reissuun! Pariisi on vaan niin ihana kaupunki. Ja hei mieletöntä taas huomata miten pitkään oot ollut matkassa mukana, kun muistat ne postaukset ?
Hei, olemme menossa miehen kanssa joulukuun alussa juuri Pariisiin. Olisi huippua kuulla vinkkejä nimenomaan joulutoreista ja hyvistä ravintoloista :) itse olen käynyt Pariisissa 4krt, mutta aina keväällä ja en ole oikein tosi kivaa ravintolaa sieltä vielä löytänyt.
Hei Eeva! Voi että, ihanaa! Kaupunki on niin tunnelmallinen joulun alla ja siellä on upeat valaistukset ja koristeet. Joulutoreista en valitettavasti osaa oikein antaa vinkkejä, käytiin tuolla reissulla siellä Champs Elysees’n päässä olevalla torilla. Ravintolavinkkejäkään mulla ei ole montaa, meidän tämän kyseisen reissun paras ruokailulakokemus oli ulkoa päin kovin vaatimattoman näköisessä Le Sens Unique -ravintolassa (47 Rue de Ponthieu), jossa söimme kuitenkin mielettömän hyvää ankkaa ja ostereita. Tota dinneriä muistellaan yhä! Aamupalalla taas testattiin pari vuotta sitten sympaattinen Ob-La-Di, jota voin suositella.
Vinkkaan ihanan Milla Kuoksan blogista ja hänen Pariisi-vinkeistään, http://www.millakuoksa.fi/tag/paris-tips/. Tuolla on paljon kivannäköisiä aamupalapaikkoja ja esimerkiksi tuo Season näytti tosi hyvältä paikalta myös lounaalle / rennolle illalliselle :)
Ihanaa, kiitos paljon vinkeistä! Täytyykin tutustua Millan vinkkeihin myös :)
Vielä yksi vinkki muistui mieleen – Si Moda -blogin Kaisa mainitsi juuri yhden paikallisten suosiman raflan, http://simoda.fi/reissuvinkki-syo-paikallisten-suosimassa-ravintolassa/ :)
Minulla ei jostain syystä ole koskaan ollut hinkua käydä Pariisissa. Tiedä sitten miksi, onko se tämä “Pariisi, rakkauden kaupunki” -mantra joka kaikessa kliseydessään ärsyttää. ;D Mutta sitten kun näitä kuvia katsoi, niin tuli vähän sellainen olo että no miksipä ei joskus sielläkin voisi käydä?! Kauniilta näyttää.
Heh, ymmärrän! Mulle tärkeintä tällaisissa kaupunkilomakohteissa on sellainen ihana fiilis, jota ei todellakaan tule kaikista kohteista, mutta Pariisissa siitä ei ole epäilystäkään ? Ehdottomasti kannattaa siis antaa joskus mahdollisuus, jos yhtään kiinnostaa kaupunkilomakohteena!
Pariisi on niin ihana! Oon ite ollut siellä kaksi kertaa ja viimeksi juuri vuosi sitten lokakuussa ja samalla reisulla menimme poikaystäväni kanssa kihloihin! Niin ihania muistoja tuosta ihanasta ja niin kauniista kaupungista! Pakko päästä taas joskus uudestaan!?
Eiiikä! Aika mieletön paikka kihlautua, joten ei ihme että on muistoja kaupungista ? Ja hei ihanaa ensimmäistä kihlapäivää näin lokakuussa! ?